Maanrakennus Powerman sai uudet omistajat

Raisiolaisen Maanrakennus Powerman Oy:n koko osakekanta on siirtynyt uusille omistajille. Altti ja Jarno Lehto ovat myyneet yhtiön osakekannan Marko Liskille ja Tero Vaarnalle. Vuonna 1990 perustetun yhtiön liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa, ja yritys työllistää runsaat 60 henkeä. Yhtiön henkilöstö jatkaa tehtävissään entiseen tapaan. Entisistä omistajista Altti Lehto jatkaa myös yhtiön palveluksessa.

YIT aloittaa moottoritien kattamisurakan Hämeenlinnassa syksyllä

Hämeenlinnan kaupunki ja YIT Rakennus Oy ovat 6. heinäkuuta allekirjoittaneet hankesopimuksen moottoritien kattamisurakasta Hämeenlinnan kohdalla. Hanke pääsee käyntiin ensi syksynä. Katutöiden osalta rakentaminen käynnistyy syyskuussa 2011 ja tunnelityö viimeistään lokakuun puolivälissä 2011. Tunnelin rakentaminen toteutetaan ST-urakkana.

Pöyry sai lähes 15 miljoonan euron sopimuksen rautatietyömaalle Algeriassa

Pöyryn Kaupunki ja liikenne -liiketoimintaryhmä on saanut työmaan valvontatoimeksiannon suurimpaan Algeriassa koskaan toteutettuun rautatieprojektiin. Pöyryn palvelut projektissa sisältävät suunnittelun hyväksynnän ja työmaavalvonnan. Pöyry suorittaa työn yhteistyössä Systran kanssa. Työyhteenliittymän johtajana Pöyryn osuus sopimuksesta on 14,8 miljoonaa euroa. Projektin on tarkoitus valmistua huhtikuussa 2015.

Pöyry sai suunnittelutoimeksiannon rautatien kunnostushankkeesta Saksassa

Pöyryn Kaupunki & liikenne -liiketoimintaryhmä on solminut 1,1 miljoonan euron sopimuksen Württembergische Eisenbahn-Gesellschaftin (Veolia Transdevin tytäryhtiön) kanssa Strohgäubahn-radan uudistamisesta ja kunnostamisesta Saksassa. Rata muodostaa tärkeän paikallisyhteyden Stuttgartin luoteispuolella. Työt alkavat välittömästi, ja niiden odotetaan valmistuvan vuoden 2012 lopussa.

VR Track voitti Lielahti–Kokemäki-välin allianssiurakan

Infrarakentamiseen erikoistunut VR Track Oy on voittanut allianssimallilla toteutettavan Lielahti-Kokemäki-perusparannushankkeen urakkakilpailun. Suomessa allianssimuotoista urakkamallia ei ole käytetty aiemmin, ja VR Trackin mukaan kyseessä olisi myös ensimmäinen kerta, kun mallia käytetään julkisissa hankinnoissa Euroopassa. Lielahti-Kokemäki-hankkeen allianssin muodostavat VR Track ja Liikennevirasto. Urakka sisältää hankkeen kehitysvaiheen ja ehdollisena hankkeen toteutusvaiheen.

Fennovoima pyysi ydinvoimalatarjoukset Arevalta ja Toshibalta

Energiayhtiö Fennovoima pyysi perjantaina tarjousta uuden ydinvoimalan rakentamisesta ranskalaiselta Arevalta ja japanilaiselta Toshibalta. Valinta näiden välillä tehdään vuonna 2012 tai 2013. Silloin päätetään myös voimalan lopullinen toimitusmalli, kertoo Fennovoiman tekniikka- ja rakentamisjohtaja Timo Kallio.

Tampereen pisin silta valmistui

Tampereen katuverkoston pisin silta, Särkijärven silta, vihittiin käyttöön torstaina 30. kesäkuuta. Samalla juhlistettiin Vuoreksen kaupunginosan pääväylän, Vuoreksen puistokadun, valmistumista. Liikenteelle Särkijärven silta ja puistokatu avautuvat perjantaina 1. heinäkuuta. Sillan on suunnitellut Insinööritoimisto Pontekin Juhani Hyvönen. Toimisto voitti vuosina 2003-2004 järjestetyn suunnittelukilpailun ehdotuksellaan ”Vaiheittain”. Sillan urakoitsijana toimi Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy.