Tampere kauppaa useita rakennuksiaan

Tampereen kaupunki on laittanut myyntiin useita omistamiaan rakennuksia investointiensa rahoittamiseksi. Kaupunki myy aivan ydinkeskustassa sijaitsevat toimistorakennus ”Koskitalon” Tammerkosken rannalta sekä liike- ja toimistotalo ”Kauppa-Hämeen” Hämeenkadun varrelta. Lisäksi kaupunki myy kahdeksan omistamaansa vapaa-ajan rakennusta. Ne sijaitsevat Teiskon ja Aitolahden alueella.

Asumisessa voidaan jo pikkuasioilla säästää selvästi sähköä

Energiayhtiö Vattenfall aloitti tammikuussa Vuoden Energiaperhe-kilpailun, jossa kolme suomalaistaloutta on kuluvan vuoden aikana pyrkinyt säästämään sähköä. Tavoitteeksi asetettu 5 prosentin nipistys vuotuisesta kulutuksesta on ylittynyt huimasti, sillä kulutus on kaikissa talouksissa pienentynyt 14-18 prosenttia. Vattenfallin energia-asiantuntija Airi Laakkosen mukaan säästö on kertynyt enimmäkseen pikkuasioista.

Tähtiniemen riihirakennuksen rakennussuojeluesitys ei mennyt läpi ELY-keskuksessa

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hylkäsi 10. syyskuuta tekemällään päätöksellä Jyväskylän Korpilahdella sijaitsevan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Tähtiniemen riihen rakennussuojeluesityksen. Esityksen teki viime keväänä Korpilahden Vasemmistoliitto ry. Riihirakennuksen suojelu voidaan kuitenkin haluttaessa turvata asemakaavan muutoksen yhteydessä.

DB Schenker investoi yli 45 miljoonaa uusiin logistiikkatiloihin Vantaalla

Logistiikkayritys DB Schenker aikoo rakennuttaa itselleen kahdet uudet logistiikkatilat Vantaalle. Nykyisin Helsingin Metsälässä sijaitseville terminaalitoiminnoille rakennetaan uudet toimitilat Helsinki-Vantaan lentokentän viereen Tikkurilantien alueelle ja nykyisille Vantaan varastotoiminnoille rakennetaan uudet tilat samassa kaupungissa sijaitsevalle Kiilan logistiikka-alueelle. Näiden investointien kustannukset ovat yli 45 miljoonaa euroa.

Lemminkäinen vahvistaa Tukholman päärautatieaseman perustuksia

Lemminkäinen on voittanut tarjouskilpailun Tukholman päärautatieaseman Centralstationin perustusten vahvistamisesta. Hankkeen tilaaja on Jernhusen AB, ja urakan arvo on noin 10 miljoonaa euroa. Rakennustyöt Lemminkäisen kohteessa alkavat syyskuussa, 2010 ja vahvistusurakka valmistuu kesällä 2012.

Uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönotolle 20 prosentin avustus

Hallitus esittää, että ensi vuoden alusta alkaen uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönottoa avustettaisiin enintään 20 prosentin osuudella hyväksyttävistä kustannuksista. Tuki kohdistetaan asuinrakennusten päälämmitysjärjestelmänä käytettävien maalämpö- ja ilmavesilämpöpumppujen käyttöönottoon sekä pellettilämmitykseen ja muihin puuperäisiin polttoaineisiin siirtymiseen.

Onnettomuustutkintakeskus tutkii kaupan sisäkaton romahduksen Kittilässä

Onnettomuustutkintakeskus on päättänyt käynnistää D-tutkinnan Kittilässä 6. syyskuuta tapahtuneesta kaupan sisäkaton putoamisesta. Samassa tutkinnassa käsitellään myös Järvenpäässä koulun tiloissa 15. elokuuta tapahtunutta sisäkaton putoamista. Tutkintaryhmä käsittelee mahdollisesti lyhyesti myös aikaisempia ja mahdollisia tutkinnan aikana tietoon tulevia muita sisäkattovaurioita.

Tulorajojen poistolla ei merkittävää vaikutusta Aran asukasvalintaan

Tulorajojen poisto ei ole juuri vaikuttanut Ara-vuokra-asuntojen asukasvalintaan. Hyvätuloisten hakijoiden määrä ei ole tulorajan poistumisen myötä lisääntynyt, kertoo ympäristöministeriön Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksella teettämä tuore selvitys.