Sveafastigheter ja HRG Property Partners ostivat toimistokiinteistön Espoosta

Kiinteistösijoitusyhtiöt Sveafastigheter ja HGR Property Partners ovat ostaneet yhteisomisteisen yhtiönsä Sveafastigheter-HGR Investmentsin kautta toimistokiinteistön Espoosta.  Kiinteistön vuokrattava pinta-ala on noin 5 200 neliömetriä. Kauppa toteutetaan perustuen 4,3 miljoonan kiinteistöarvoon. Kaupan jälkeen Sveafastigheter-HGR Investments omistaa kolme kiinteistöä pääkaupunkiseudulla, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 15 000 neliömetriä.

Ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat lisääntyneet selvästi

Maanmittauslaitoksen mukaan ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat Suomessa ovat moninkertaistuneet muutaman vuoden aikana. Kun vielä vuonna 2003 ulkomaalaiset tekivät reilut 200 kiinteistökauppaa, niin viime vuonna määrä oli kasvanut 853 kauppaan. Erityisen aktiivisia Suomen kiinteistömarkkinoilla ovat olleet venäläiset. Heidän osuutensa ulkomaalaisten tekemistä kiinteistökaupoista oli viime vuonna 73 prosenttia, kun se oli 29 prosenttia vuonna 2003.

Evlin rahasto osti Pietarista toimistokeskuksen

Evli Pankki Oyj:n kiinteistöpääomarahasto EPI (Evli Property Investments) Russia I on ostanut toimistokeskus Kellermann Centerin Pietarista. Kiinteistön investointiarvon arvioidaan nousevan noin 150 miljoonaan euroon kohteen kehityssuunnitelmien toteuduttua. Kiinteistön myyjät ovat Scandinavian Manufacturing ApS, Swedfund, East Capital Amber Fund -rahasto, sekä joukko yksityissijoittajia. Kohde on EPI Russian kolmas sijoitus.

Newsec odottaa toimitilojen transaktiovolyymin laskevan selvästi 2008

Sijoittajien odotetaan toimivan varovaisemmin vuonna 2008 Suomen kiinteistömarkkinoilla, ja transaktiovolyymin arvioidaan laskevan noin 4 miljardiin euroon. Viime vuonna trasaktiovolyymi nousi 5,6 miljardiin euroon kansainvälisten pääoma- ja lainamarkkinoiden epävarmuudesta huolimatta. Suomi oli ainoa Pohjoismaa, jossa transaktiovolyymi nousi vuonna 2007. Nämä seikat ilmenevät pohjoismaisen kiinteistöneuvonantaja Newsecin Nordic Report Spring 2008 -julkaisusta.

Barometri: Työntekijät pakataan yhä niukemmille neliöille

Joka toinen yritys aikoo lisätä kolmen seuraavan vuoden aikana työvoimaa, mutta silti vain joka neljäs yritys aikoo kasvattaa käyttämäänsä toimistopinta-alaa. Tämä ilmenee Kiinteistötieto KTI:n ja Skanskan yhteistyössä julkaisemasta yritysten tilatarvetta mittaavasta toimitilabarometrista.

The Carlyle Group osti 30 kiinteistöä Tapiolalta 216 miljoonalla dollarilla

Pääomasijoitusyhtiö The Carlyle Group on ostanut 30 kiinteistöä eri puolilta Suomea. Carlyle Groupin kiinteistösijoitustoiminnon Carlyle Europe Real Estaten hankkimaan kiinteistösalkkuun kuuluu pääasiassa toimistokiinteistöjä isoissa ja keskisuurissa kaupungeissa. Kiinteistösalkun myyjinä ovat useat Tapiola-ryhmään kuuluvat yritykset. Salkkuun kuuluvien vuokrattavien tilojen kokonaispinta-ala on 140 500 neliömetriä, ja suurin yksittäinen vuokralainen on Tapiola.  Kaupan arvo on 216 miljoonaa euroa.  

Sato osti kiinteistön Lönnrotinkadulta

Sato on ostanut Jealha Oy:ltä Helsingin Lönnrotinkadulla sijaitsevan kiinteistön kaikki 38 asuntoa. Samanaikaisesti Sato on myynyt Jealhalle vuokra-asuntoja Espoosta, Lappeenrannasta, Hangosta ja Porista. Vuonna 1890 rakennettu kiinteistö on ollut viime vuodet toimistokäytössä. Kuluvan vuoden aikana toteutettavan peruskorjauksen yhteydessä kiinteistöön rakennetaan korkealuokkaisia vuokra-asuntoja.