Kokeile kuukausi maksutta

Ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat lisääntyneet selvästi

Maanmittauslaitoksen mukaan ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat Suomessa ovat moninkertaistuneet muutaman vuoden aikana. Kun vielä vuonna 2003 ulkomaalaiset tekivät reilut 200 kiinteistökauppaa, niin viime vuonna määrä oli kasvanut 853 kauppaan. Erityisen aktiivisia Suomen kiinteistömarkkinoilla ovat olleet venäläiset. Heidän osuutensa ulkomaalaisten tekemistä kiinteistökaupoista oli viime vuonna 73 prosenttia, kun se oli 29 prosenttia vuonna 2003.

Ulkomaalaisten tekemien kiinteistökauppojen voimakkaasta kasvusta huolimatta heidän tekemiensä kiinteistökauppojen osuus koko Suomen kiinteistökauppojen määrästä vastasi vain 1,0 prosentin osuutta viime vuonna. Koko kiinteistökaupan rahamäärästä ulkomaalaisten tekemät kaupat olivat 1,2 prosenttia. Maanmittauslaitoksen yli-insinööri Markku Airaksisen mukaan ulkomaalaisten käyttämä rahamäärä oli kymmenen miljoonaa euroa vuonna 2003, mutta nyt määrä lähentelee jo sataa miljoonaa euroa.

Venäläiset ovat tehneet kiinteistökauppoja varsinkin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueilla. Venäjällä asuvat ostivat kiinteistöjä yhteensä 619 kappaletta.

Maanmittauslaitos julkaisee vuoden 2007 kiinteistöjen kauppahintatilaston 1. päivä huhtikuuta. Tilastot tuotetaan Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistöjen kauppahintarekisteristä. Rekisteri sisältää tiedot kaikista kiinteistönluovutuksista vuodesta 1985 lähtien koko Suomen alueelta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat lisääntyneet selvästi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat