Jätkäsaareen esitetään nyt 16-kerroksista hotellia

Helsingin kiinteistölautakunta hyväksyi torstaina 19. syyskuuta esityksen varata Jätkäsaaresta kaksi tonttia noin 400 huoneen kongressihotellin rakentamiseen. Norjalainen kiinteistösijoitusyhtiö AB Invest AS kaavailee alueelle nyt 16-kerroksista hotellia. Aiemmin yhtiö suunnitteli samalle paikalle 33-kerroksista tornihotellia, mutta kaupunginvaltuusto hylkäsi ehdotetun asemakaavamuutoksen keväällä.

KHO hylkäsi valitukset Tampereen Rantaväylästä

Korkein hallinto-oikeus on keskiviikkona 18. syyskuuta antamallaan päätöksellä pitänyt voimassa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 14.12.2012 antaman päätöksen Tampereen Rantaväylän yleissuunnitelmaa ja asemakaavapäätöksiä koskevista hallinnollisista valituksista. Hämeenlinnan hallinto-oikeus oli omassa päätöksessään hylännyt Rantaväylästä tehdyt hallinnolliset valitukset.

Caverion toteuttaa talotekniikan teknologia- ja asiakaskeskukseen Saksassa

Caverion Deutschland toteuttaa kiinteistötekniikan teollisen 3D-painatuksen yrityksen EOS GmbH:n uuteen teknologia- ja asiakaskeskukseen Saksan Kraillingissa. Bruttoalaltaan noin 17 000 neliömetrin rakennuksen on tarkoitus valmistua kesällä 2014.

CTS Engtec suunnittelee Teknoksen maalitehtaan Pietariin

Maalivalmistaja Teknos Group Oy ja suunnitteluyhtiö CTS Engtec Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen Teknoksen Pietariin rakennettavan  maalitehtaan projektista. Suunnittelusta vastaa suomalaisen CTS Engtecin venäläinen tytäryhtiö. Tehdas nousee Marjinon teollisuusalueelle, jota hallinnoi VTB Capital. Tehdas on tarkoitus käynnistää vuonna 2014.

YIT aloittaa yli 300 miljoonan euron asuntokohteen rakentamisen Pietarissa

YIT on päättänyt aloittaa massiivisen Smolny prospekt -asuntokohteen rakentamisen Pietarin historiallisessa keskustassa Neva-joen varrella. Hanke toteutetaan useassa vaiheessa, nyt käynnistetyn vaiheen arvo on noin 130 miljoonaa euroa ja projektin kokonaisarvo yli 300 miljoonaa euroa. Hankkeen arvioidaan valmistuvan kokonaisuudessaan loppuvuonna 2017.

Espoo kaavailee seniorikeskusta Leppävaaraan

Espoon kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto ehdottaa hyväksyttäväksi Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman. Seniorikeskukseen esitetään rakennettavaksi 140 pienasuntoa, jotka sijoitettaisiin 35 asukkaan ryhmiin ja joiden pinta-ala olisi 25 neliötä yhteistiloineen. Hankkeen tavoitehinta on 28 miljoonaa euroa.