Kokeile kuukausi maksutta

Työmailla mitta täyttyy rosvoilusta

Rakennustyömailla ilmenevä rikollisuus on alati kasvava ongelma, ja se syö työmaan osapuolten välistä luottamusta. Tilanne on vain pahentunut vuosi vuodelta, mutta nyt ilmiöön on alkanut liittyä jopa hengenvaarallisia tapauksia. Myös tulevien asukkaiden ja tilojen käyttäjien turvallisuus on vaarassa, ellei rikollisuutta saada suitsittua.

Rakennustyömailla ilmenevä rikollisuus on alati kasvava ongelma, ja se syö työmaan osapuolten välistä luottamusta. Tilanne on vain pahentunut vuosi vuodelta, mutta nyt ilmiöön on alkanut liittyä jopa hengenvaarallisia tapauksia. Myös tulevien asukkaiden ja tilojen käyttäjien turvallisuus on vaarassa, ellei rikollisuutta saada suitsittua.

Amplit Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kuusela haluaa pistää rosvoilun kuriin ja nostaa kissan pöydälle.

”Vartiointi työmailla pitää saada riittävälle tasolle. Nyt näihin seikkoihin ei panosteta riittävästi, koska riski ja haitat valuvat muiden sivu- ja aliurakoitsijoiden niskaan”, Kuusela toteaa.

Hän huomauttaa, että ensinnäkin kyseessä on taloudellinen rasite. Kahdessa vuodessa vakuutusyhtiöiltä haettu korvaussumma on kaksinkertaistunut tuhansiin euroihin, mutta todellinen vahinko on vielä huomattavasti suurempi. Kun samaan aikaan myös vakuutusyhtiöt nostavat omavastuuosuuksiaan, kasvaa yrittäjien taakka yhä vain suuremmaksi.

”Meiltä esimerkiksi on varastettu kuparikaapeleista lyhyitä 1-2 metrin pätkiä, ettei varkautta huomattaisi. Kaapelit on kuitenkin tarkkaan mitoitettu eikä esimerkiksi sairaalakohteissa saa kaapelia jatkaa, jolloin koko kelasta tulee meille hukkapätkä.”

Kuusela korostaa, että nämä ovat kuitenkin vain rahallisia vahinkoja. Viime aikoina on törmätty tilanteisiin, joissa jo käytössä olevaan keskijännitejärjestelmään on kajottu. Kun 10 kilovoltin järjestelmästä puretaan kaapeleita ja maadoituksia, ovat sekä purkaja että tuleva käyttäjä hengenvaarassa. Myöskään työn jo tehnyt asentaja ei välttämättä osaa varoa tällaisia ansoja.

”Satummeko aina edes huomaamaan, että suojaus on poistettu? Kun kyse on osin käytössä olevasta kiinteistöstä ja jännitteisistä laitteista, ovat myös sivulliset ihmiset hengenvaarassa.”

Kaikki vahingot eivät onneksi ole hengenvaarallisia, mutta sitäkin kiusallisempia. Kun miehet aamulla tulevat työmaalle ja työkalut on viety, ei hommia päästä jatkamaan ja aikataulut venyvät. Mahdolliset sakot maksaa urakoitsija omasta pussistaan.

Rikollisuus integroituu työmaille
Kuusela ei suoraan halua tai edes pysty nimeämään varkaita, saati että niistä voisi identifioida jotakin yhtä ja tiettyä ryhmää. Yksi asia on valitettavan selvää: ”Meillä on monta tapausta, jotka osoittavat, että työmaalla toimijat ovat avustaneet varkaita. Kameroilla olemme nähneet, että tavaraa siirretään työmaalta sen ulkopuolelle ja pois paikalta.”

Amplitin projektipäällikkö Mikko Kaijalainen kertoo toisen esimerkin, jossa työmaan oma valppaus esti varkauden.

”Työmaahissi alkoi laskeutua viikonloppuna alaspäin, ja samaan aikaan pihaan peruutti auto sisään. Onneksi valvonta toimi, ja kun mies meni tarkistamaan, millä asioilla siellä liikutaan, hissi palasi kerroksiin ja auto poistui saman tien.”

Kaijalaisen mukaan edellä mainittu ja monet vastaavat tapaukset viittaavat siihen, että työmailla täytyy olla rikollisten yhdyshenkilö. Mikään muu ei selitä sitä, että varkaat tietävät, mitä työmaalle tulee ja milloin, kun laatikoista ei edes päälle päin näy mitään paljastavaa.

”Kiinni jäävät vain satunnaiset varkaat. Jos niistä joku edes päätyy oikeuteen, ei varattomaksi julistetuilta saada korvauksiakaan. Joukkoon mahtuu sekä koti- että ulkomaisia tekijöitä, mutta kieltämättä rajavalvonnan aukot helpottavat niin epärehellisten ihmisten kuin varastetun tavarankin kuljettamista.”

Minne varastettu tavara häviää?
Jotta ei puhuttaisi vain ongelmista vaan myös ratkaisuista, kaipaa Kuusela yhteistyötä työmaan osapuolten ja tilaajienkesken. Ensi vaiheessa sekä valvontaa että seurantaa olisi kehitettävä, jotta varastaminen olisi ainakin nykyistä vaikeampaa. Myös varastetun tavaran välittämistä ja vastaanottoa pitäisi valvoa tarkemmin, etenkin kuparin osalta.

”Kun esimerkiksi sairaalatyömaalta varastetaan kymmenien tuhansien eurojen arvosta juuri työmaalle toimitettua kuparikaasuputkea, niin miksei metallin ostaja hämmästele asiaa millään tavalla?”

Toinen valvontaa helpottava seikka olisi, että työmailla tehtäisiin töitä pääsääntöisesti samaan aikaan. Nyt monilla työmailla aherretaan viikonloppuisin ja iltaisin, mikä heikentää valvontamahdollisuuksia. Sähköinen kulunvalvonta parantaa tilannetta, mutta ei yksin riitä.

Kuuselan mukaan työmaille kaivataan myös lukittuja ja valvottuja tiloja edes arvokkaimmille tavaroille ja työkaluille. Nyt ollaan tilanteessa, jossa hyvään trimmiin päässyt koneisto ottaa takapakkia, kun esimerkiksi tavaroiden toimituspäiviä joudutaan pilkkomaan yhä pienempiin eriin. Tämä pätee erityisesti kalliimman tavaran kohdalla.
”Ja joka aamu saa jännittää, ovatko tavarat vielä tallessa.”

Kuusela kaipaakin lisää keskustelua ajankohtaisesta aiheesta ja pyytää ehdotuksia ja hyviä ideoita kollegoiltaan. Työmaan kaikkia osapuolia riivaavasta ongelmasta on päästävä eroon – mielellään pysyvästi.

Kynnys rikosilmoitukseen on korkea
Myös Finanssialan Keskusliitossa on havahduttu rakennustyömailla tapahtuvaan rikollisuuteen. Turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen kertoo, että aihe on hyvin ajankohtainen tällä hetkellä.

”Olemme yrittäneet selvittää asiaa vakuutusyhtiöiden kautta, mutta valitettavasti nämä luvut eivät erotu heidän tilastoissaan. Osin tähän on syynä se, että vakuutettavat yritykset ovat valinneet suuret omavastuuosuudet, jolloin esimerkiksi useimmat työkaluvarkaudet jäävät omavastuun rajan alapuolelle. Vain isoimmat varkaustapaukset nousevat tällöin esiin.”

Pänkäläisen mukaan tilanne on siltäkin osin huono, kynnys rikosilmoitus tekemiseen jää liian korkeaksi.

Tätä artikkelia on kommentoitu 15 kertaa

15 vastausta artikkeliin “Työmailla mitta täyttyy rosvoilusta”

  1. Amplit Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kuusela haluaa puhdistaa työmaat rikollisista. Hän kaipaa lisää keskustelua ajankohtaisesta aiheesta ja pyytää ehdotuksia, kuinka työmaan kaikkia osapuolia riivaavasta ongelmasta päästäisiin eroon. Kerro vinkkisi ja ideasi, ja ota kantaa aiheeseen.

  2. Jos vakuutuksen myöntämisen ehdoksi saatais vaikka riittävän vartioinnin toteutus suhteessa kohteeseen niin eiköhän se pakottaisi palkkaamaan niitä varijoita.

  3. Olen nähnyt työmaalla merikontin roikkumassa torninosturista yön yli, taisi olla työkaluja yms. sisällä.

    1. ”Tilaustöitä tekevät ammattivarkaat voivat tyhjentää kokonaisia rappuja luovutuskuntoon tulevista kerrostaloista. Valmistumisvaiheessa olevista asunnoista häviävät tällöin keittiökoneet, hanat, lavuaarit jne.”

      Näin kertoi Rakennuslehdessä Skanskan nykyinen varatoimitusjohtaja Tuomas Särkilahti vuonna 2003.
      ”Rakennustyömaat eivät pysähdy illan hämärtyessä. Kuutamourakoitsijoiden lisäksi hämäräpuuhissa ahkeroi kaikenlaisia rosvoja huumemiehistä ammattivarkaisiin. Varkaudet ovat lisääntyneet”, Rakennuslehti kirjoitti.

      Ei ihme, että rakennusliikkeet olivat jo kymmenen vuotta sitten turhautuneita varkauksiin. Rakennusteollisuus RT ry jopa julkaisi selvityksen työmailla tapahtuvasta varastelusta ja sen torjuntakeinoista. Nuo torjuntakeinot eivät näytä purreen, koska ongelma on paisunut entisestään.

      ”Varkauksien ennaltaehkäisy teknisin keinoin on mahdollista, mutta syntyneet kustannukset tulee suhteuttaa kokonaisuuteen. Vastaava satsaus työturvallisuuteen voi olla paljon kannattavampaa”, Tuomas Särkilahti sanoi 2003.

      On hyvä, että Särkilahdella on arvot oikeassa järjestyksessä. Suosittelin silti, että varkauksien estämiseenkin voitaisiin jo panostaa tuntuvasti. Ainakin iltatöitä voisi kontrolloida nykyistä paremmin.

      Keskustelin viimeksi viime viikolla yhden ulkomaista työvoimaa käyttävän yrityksen toimitusjohtajan kanssa, joka piti täysin järjettömänä, että työmaalla olisi viikonloppuna tai iltaisin työnjohtajia. ”Aina sen verran porukkaan pitää voida luottaa.” Itse en ole asiasta yhtä vakuuttunut, sillä työmaalla voi liikkua iltaisin muitakin kuin työmaan väkeä.

      Ymmärrän, että houkutus käyttää halpaa ulkomaista työvoimaa on suuri, mutta loppuhintaan kannattaa ynnätä silloin myös kaikki välilliset kustannukset. Väittäisin, että ne ovat suuremmat ulkomaisilla vuokratyömiehillä ja aliurakoitsijoilla kuin omalla, tutulla suomalaisella väellä. Jo pelkästään se, että ei ole yhteistä kieltä ja yhteistä kulttuuria aiheuttaa laatu- ja työturvallisuusriskejä.

      Varkaiksi en ulkomaalaisia alkaisi kuitenkaan leimata. Vuonna 2003 heidän määränsä oli vielä aivan mitätön eli kyllä meillä on aina osattu rosvota ihan kotimaisinkin voimin, kun on tarvittu rahaa esimerkiksi viinaan tai huumeisiin.

  4. Hyvä EU! Muistan, kun ruotsin serkun kanssa aikoinaan juteltiin työmaavarkaista. Kerroin, että meillä rosvot tulee purkuraudalla koppiin ja vie pari Hiltiä. Hän nauroi, että ruotsissa jugot ajaa hiiappiauton kopin viereen ja vie koko kopin. Työnantajat: sitä niittää, mitä kylvää…
    Mitenköhän toi vennään viisumivapaus auttais tähän ongelmaan?

  5. Suurin osa varkauksista saataisiin loppumaan, jos vartiointia tehostettaisiin ja kiinni jääneet varkaat lähetettäisiin kotimaittensa vankiloihin. Rangaistuksia koventamalla saadaan myös suomalaisten tekemät varkaudet kuriin. Ongelman ydin on siinä, että Suomen vankilat ovat lepokoteja verrattuna muutamiin Keski- ja Itä-Euroopan vankiloihin. Siksi Suomeen tullaan varta vasten varkaisiin, kotimaassaan kun varkaiden ei kannata toimia. Miksi Suomi maksaa ulkolaisten varkaiden täysihoidon Suomessa? Myös noin 10 vuoden karkoitus Suomesta auttaisi.

  6. Keskustelin viimeksi viime viikolla yhden ulkomaista työvoimaa käyttävän yrityksen toimitusjohtajan kanssa, joka piti täysin järjettömänä, että työmaalla olisi viikonloppuna tai iltaisin työnjohtajia. ”Aina sen verran porukkaan pitää voida luottaa.” Itse en ole asiasta yhtä vakuuttunut, sillä työmaalla voi liikkua iltaisin muitakin kuin työmaan väkeä.

    Vai pitää jonkun rakennusyrityksen toimitusjohtaja työnjohtoa viikonloppun ja iltaisin täysin tarpeettomana. EIKÖS TYÖMAALLA PIDÄ OLLA AINA TYÖNJOHTAJA!

  7. Amplitin mielestä tämä(kin) asia pitäisi kaataa pääurakoitsijalle. Miksi ? Kyllä työmailta on aina osattu varastaa ja ihan suomalaisin voimin. Talotekniikka firmat kyllä voisivat oikeasti katsoa peiliin ja kysyä onko heidän puolesta kaikki mahdollinen tehty ettei varkauksia olisi !

  8. Ottakaa urakoitsijat vielä lisää ulkomaalaisia aliurakoitsijoita ja harmaata ja rikollista porukkaa, niin voitte valittaa vielä enemmän. Kyllä nyt niitätte sitä, mitä olette kylväneet. Ja miksi teidän työmailla jotkut aliurakoitsijan aliurakoitsijat voivat työskennellä ilman valvontaa ja työnjohtoa iltaisin ja viikonloppuisiin.

  9. Yksi syy on suomen rikoslaki, kun varkaan kiinniottaja voi saada suuremman tuomion kuin itse varas.Linnatuomio on suomessa hotelliloma monelle ulkomaalaiselle, jossa samalla voi solmia uusia suhteita paikallisten rikollisten kanssa. Tuomiot kovemmiksi ja ulkomaalainen aina pois maasta kärsimään rikostaan omaan maahansa. Viiden vuoden maahantulokielto tehoaa paremmin kuin muutaman kuukauden linnatuomio suomessa.

  10. kannattaisi maksaa palkkaa työntekijöilleen, niin näiden ei tarvitseisi varastaa.

  11. Asuin aikoinaan 80-luvulla entisen Puolimatkan rakennustyömaan vieressä. Viikonloppuina ihmetytti peräkärryralli, johon osallistui työmaan rakennusmiehiä (ainakin 2) ja myös työmaan toinen mestari. Peräkärryihin lastattiin mm. tiiliejä ja puutavaraa. Kerran seurasin omalla autollani, minne mestarin kuorma päätyi. Se päätyi muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle autiotilalle. Siellä oli monta tiili- ja rakennuspuupinoa, putkia ym. Kun kerroin asiasta vastaavalle mestarille, hän sanoi, että asia ei ensinnäkään kuulu minulle ja toiseksi, että kysymys on niin piensitä määristä, että se ei lisää pennin vertaa rakennuskustannuksia. ”Hävikki” oli kuulemma ennakoitu urakkalaskelmassa ja -sopimuksessa. Mainittakoon, että Puolimatka rakensi ko. alueelle kolmelle asuntoyhtiölle yhteensä seitsemän taloa kolmen vuoden aikana ja koko sen ajan oli myös peräkärryrallia. Ralli kiihtyi aina tietyn asuntoyhtiön talojen valmistumisen lähestyessä.

  12. Kyllä halvaksi tulee kun halutaan baltian ”ammattimiehet” työmaille eli sitä saa mitä tilaa, työnantajat!

  13. Venäjällä arvotavara laitetaan konttiin ja nostetaan yöksi nosturin nokkaan yläilmoihin!

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat