Lemminkäinen ja Skanska aloittavat S-ryhmän logistiikkakeskuksen rakennustyöt Sipoossa

Lemminkäisen ja Skanskan muodostama työyhteenliittymä Freeway käynnistää S-ryhmän uuden päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksen rakennustyöt Sipoon Bastukärrissä. Hankkeen hankintaprosessia on viety eteenpäin kevään aikana ja ensimmäiset rakennustyöt käynnistyvät kesän aikana. Osapuolet ovat sopineet ensimmäisten hankintojen ja rakentamisen käynnistämisestä. Varsinaiset urakkasopimukset tehdään vaiheittain hankkeen edetessä. Logistiikkakeskus on käytössä kokonaisuudessaan vuonna 2018.

SRV rakentaa ison liike- ja toimistorakennuksen Oulun keskustaan

SRV rakentaa Ilmariselle viisikerroksisen rakennuksen Oulun keskustaan, osoitteeseen Kauppurienkatu 9. Vanha kiinteistö puretaan ja tilalle rakennetaan liike- ja toimistorakennus, johon tulee lääkärikeskus ja sairaala sekä liiketiloja. Rakennuksen bruttoala on 13 000 neliömetriä. Rakennustyöt aloitetaan vanhojen rakennusten purkutöillä kesäkuussa 2013, ja kohde valmistuu keväällä 2015.

Pieksämäen keskustaan kaavaillaan isoa kauppakeskusta

Skanska ja Pieksämäen kaupunki suunnittelevat yhteistyössä uutta kauppakeskusta aivan kaupungin ydinkeskustaan, rautatieaseman ja pääkadun kupeeseen. Keskuksen kooksi tavoitellaan jopa 60 000 kerrosneliömetriä. Pieksämäen kaupunginhallitus käsittelee asiaa koskevaa yhteistyösopimusta kokouksessaan 11. kesäkuuta.

YIT rakentaa SOK:lle kauppakeskuksen Vilnaan

YIT on aloittanut uuden kiinteistökehityshankkeen Vilnassa, Liettuassa. YIT:n liettualainen tytäryhtiö YIT Kausta rakentaa hankkimalleen tontille Prisma-kauppakeskuksen. Rakennustyöt ovat jo alkaneet, ja Prisman on tarkoitus avata ovensa toisella vuosineljänneksellä 2014. Kauppakeskuksen noin 10 000 neliön myyntitiloihin tulee Prisman lisäksi pieniä erikoisliikkeitä. Hankkeen arvo on noin 12 miljoonaa euroa.

Lemminkäinen sai teiden kunnossapitosopimuksen Norjasta

Lemminkäinen on solminut viiden vuoden sopimuksen Norjan tiehallinnon, Statens Vegvesenin, kanssa Länsi-Norjassa sijaitsevan Nordhordlandin maakunnan tieverkoston kunnossapidosta. Sopimus alkaa syyskuun alusta 2013, ja siihen sisältyy optio lisävuodesta. Sopimuksen arvo on noin 35 miljoonaa euroa.

Röyhkeät varkaat ovat Kehäradan isoin riesa

Ulkomaiset rikollisjengit ovat Vantaan Kehäradan rakennustöiden suurin riesa. Varkaista on tullut niin röyhkeitä, että ne saattavat ajaa autolla työmaalle jonkin rakennusfirman haalarit päällä. Keskellä kirkasta päivää he ovat sitten lastanneet kuparia ja työkaluja autoon. Yöllä he ovat kaivaneet kuparikaapelit esiin.

Kansallismuseon liuskekivikattoja korjataan kesällä

Kansallismuseota remontoidaan kesällä. Liuskekivikattoja korjataan muun muassa kahdessa nurkkatornissa. Lisäksi kunnostetaan pääportaan kivirakenteiden vesieristeitä. Korjaustyöt alkavat 10.6.2013 ja kestävät syyskuun puoleen väliin. Korjauksista ja niiden kustannuksista vastaa Senaatti-kiinteistöt, jonka hallintaan Kansallismuseo siirtyi Museovirastolta viime vuonna. Korjaustöiden urakoitsijana toimii IKJ Rakennus Oy ja rakennesuunnittelijana Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy.