Ylläksen ison matkailukylän asemakaavoitus käynnistyy

Ylläksen Äkäslompoloon toteutettavan uuden matkailukylän Master Plan on valmistunut. Sen myötä nyt pääsee käyntiin projektin ensimmäisen vaiheen asemakaavoitus. Mittavan kehitysprojektin kokonaisaikajänne ulottuu kymmenien vuosien päähän. Hanke koostuu rinnehotelli-, loma-asunto- sekä monipuolisesta kyläkeskusalueesta. Uusia majoituspaikkoja tulee 13 000 ja rakennusoikeutta on yli 330 000 kerrosneliötä.

Peab urakoi Ikean Espoon Leppävaaraan

Peab Oy ja Ikea Real Estate Oy allekirjoittivat perjantaina 13. tammikuuta hanke- ja esisuunnittelusopimuksen, jonka mukaan Espoon kaupungin varaamalle alueelle Leppävaaraan pyritään toteuttamaan 38 000–40 000 neliömetrin laajuinen Ikea-tavaratalo sekä muita hankkeita. Ikean ja Peabin välinen sopimus oli odotettu, sillä yhtiöt sopivat vuoden 2010 lopulla pitkäaikaisesta yhteistyöstä, joka koskee Ikean laajentumishankkeita Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.

Kone toimittaa hissit Teksasin yliopistollisen sairaalaan

Kone toimittaa hissit University of Texas Southwestern Medical Centerin uuteen yliopistolliseen sairaalaan. Kone asentaa sairaalaan 22 hissiä, joista osa on konehuoneettomia ja osa konehuoneellisia. Hissien asennustyöt sairaalassa alkavat elokuussa 2012, ja rakennus on määrä ottaa käyttöön vuonna 2015.

Kone toimittaa ekotehokkaita hissejä toimistotorneihin Kiinaan

Kone toimittaa 79 ekotehokasta hissiä ja niiden käyttöä tukevia innovatiivisia ratkaisuja kahteen tornitaloon Yu Jia Pun liikealueella, joka sijaitsee Kiinassa, Tianjinin kaupungin Binhain kaupunginosan uudella alueella. Hissien ohella tilaus sisältää hybridikohdekerrosohjauksen, joka optimoi 28- ja 39-kerroksisten rakennusten matkustajavirrat ja lyhentää käyttäjien odotusaikoja. Hissien kunnossapidon ja hyvän käytettävyyden tueksi tulee myös Koneen etävalvontajärjestelmä.

NCC aloittaa Riihimäen kauppapuiston toteutuksen keväällä – veturiksi Biltema

NCC käynnistää keväällä kauppapuiston rakentamisen Riihimäen Merkoksen kauppa-alueelle. Kauppapuistoon tulee vuokrattavaa liiketilaa yhteensä 10 000 neliömetriä. Kauppapuiston ankkuriksi tulee Biltema, jonka myymälän pinta-alaksi tulee noin 3 500 neliömetriä. Bilteman avajaisia vietetään keväällä 2013. Bilteman lisäksi keskukseen tulee 2–5 muuta kaupan toimijaa. Kauppapuiston suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy.

HSY investoi 22,5 miljoonaa euroa vesi- ja viemäriverkoston saneeraukseen

Helsingin seudun ympäristöpalvelut saneeraa tänäkin vuonna Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla useita kymmeniä kilometrejä vesi- ja viemäriverkostoaan. HSY käyttää tänä vuonna verkoston saneerausinvestointeihin yhteensä 22,5 miljoonaa euroa. Investoinnit rahoitetaan vesimaksulla kuten muukin vesihuollon toiminta. Verkostosaneerauksilla varmistetaan talousveden korkea laatu sekä vedenjakelun ja viemäröinnin toimivuus.

YIT aloitti asuntorakentamisen Turun Kakolanmäellä

YIT on käynnistänyt Turun historiallisen Kakolanmäen alueen ensimmäisen kerrostalokohteensa rakennustyöt. Alueen länsiosaan valmistuu seuraavan kahden vuoden aikana kaksi kerrostaloa, joihin tulee yhteensä 80 asuntoa. Lisäksi rakennetaan pysäköintihalli. Nyt rakenteilla oleva Asunto Oy Turun Michailowinportti valmistuu vuoden 2013 keväällä. Asunnot vaihtelevat 30 neliön yksiöistä ylimmän kerroksen upeisiin terassiasuntoihin.

Destia aloitti Kuokkalan kehäväylän rakennustyöt Jyväskylässä

Kuokkalan kehäväylän rakennustyöt ovat käynnistyneet Jyväskylän Keljossa. Kyseessä on noin 6 kilometriä pitkä yhteysvälihanke valtateiden 18, 9 ja 4 välillä. Nyt rakennettava osuus on yhteensä noin 3 kilometriä. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 11 miljoonaa euroa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Keski-Suomen ELY-keskus ja urakoitsijana toimii Destia Oy. Kehäväylä valmistuu vuoden 2013 loppuun mennessä.