Leinelän ensimmäinen asuntokohde valmistunut Vantaalla

Vantaan Leinelän uuden asuinalueen ensimmäiset talot ovat valmistuneet. Lemminkäisen rakentamat kaksi omaperusteista, nelikerroksista asuinkerrostaloa muodostavat Asunto Oy Keijumetsän, jossa on yhteensä 37 korkealaatuista asuntoa. Asunnot ovat kooltaan 31-81,5 neliötä. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa 25. helmikuuta alkaen.

Kehä I:n Mestarintunnelin toinenkin suunta käyttöön tällä viikolla

Espoon Leppävaarassa sijaitsevan Kehä I:n Mestarintunnelin länteen päin menevä putki otetaan käyttöön helmikuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä. Itään päin menevä liikenne on käyttänyt tunnelia jo kolmisen viikkoa. Länteen päin menevän tunneliosuuden käyttöönoton jälkeen kummassakin putkessa on toistaiseksi kaksi kaistaa avoinna. Lopullisessa tilanteessa ensi syksynä kaistoja on neljä kumpaankin suuntaan.

Kesko, SRV ja Lappeenranta yhteistyöhön 100 miljoonan kauppakeskushankkeessa

Kesko ja SRV ovat sopineet yhteistyöstä, jonka tavoitteena on yhdessä Lappeenrannan kaupungin kanssa kehittää kauppakeskus Leirin alueelle Lappeenrantaan. Kauppakeskukseen tulee vuokrattavaa liiketilaa noin 35 000 neliötä. Suunnitelmien mukaan kauppakeskuksen on määrä avautua vuonna 2014. Leirin kauppa- ja palvelukeskushankkeen kokonaisinvestoinnin määrä on noin 100 miljoonaa euroa.

Rautaruukki toimittaa Outokummun tehtaan teräsrakenteet

Rautaruukki on allekirjoittanut Outokummun kanssa sopimuksen Tornion terästehtaan ferrokromisulaton teräsrakenteiden valmistuksesta ja asennuksesta. Sopimuksen arvo on yli 10 miljoonaa euroa. Kohteen teräsrakennetoimitukset alkavat maaliskuussa ja asennustyön on määrä olla valmis tammikuussa 2012. Teräsrakenteet valmistetaan pääosin Ruukin Ylivieskan tehtaalla.

Consti saanut talven aikana 20 miljoonan euron talotekniikkaurakat

Consti Talotekniikka Oy on voittanut talven aikana 20 miljoonan euron talotekniikkaurakat pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Tilaukset jakaantuvat yksityiselle ja julkiselle sektorille sekä asunto-osakeyhtiöihin. Kasvua on tapahtunut erityisesti suurien kohteiden urakoissa. Consti Talotekniikan toimitusjohtaja Marko Holopaisen mukaan peruskorjaukseen menee kokonaisia lähiöitä ja toimitilakortteleita.

Pöyry konsultoi Posivaa tutkimuksissa ydinpolttoaineen loppusijoituksesta

Pöyryn Vesi & ympäristö -liiketoimintaryhmä on sopinut konsultoivansa Posiva Oy:tä Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitosten käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta koskevissa tutkimuksissa. Sopimuksen mukaan Pöyry tekee Posivalle hydrologisiin ja biosfääritutkimuksiin liittyviä asiantuntijatöitä sekä pohjaveden virtausmittauksia. Osapuolet ovat sopineet, ettei sopimusten loppusummaa julkisteta.

Rakennusliiton ja NCC:n konflikti pani hotellin perustustyöt jäihin Jyväskylässä

Keskimaa Osk keskeyttää perustustyöt Sokos Hotel Paviljongin rakennustyömaalla Jyväskylässä. Hotellin rakennuttajana toimivan Keskimaan kiinteistöjohtaja Matti Vihisen mukaan keskeyttämisen syynä ovat pääurakoitsija NCC Rakennus Oy:n ja Rakennusliiton väliset näkemyserot työmaan virolaisesta aliurakoitsijasta. Rakennusliitto julisti perjantaina 18. helmikuuta perustuksen betonitöitä aliurakoitsijana tekevän Nordecon Betoon Oü:n työsaartoon.