Honkarakenteelta tulosvaroitus
Honkarakenne Oyj varoittaa, että positiivisen tuloksen saavuttaminen kuluvana vuonna on muuttunut yhä epätodennäköisemmäksi. Yhtiö selittää tätä markkinatilanteen nopealla heikkenemisellä. Honkarakenteen mukaan tilanteen edellyttämiin korjaaviin toimenpiteisiin on jo ryhdytty. Yhtiössä käydään parhaillaan yt-neuvotteluja kustannusten ja tuotantomäärien sopeuttamiseksi alemmalle toiminnan tasolle. Koko henkilöstöä koskevista lomautuksista sovittiin jo aiemmin.