Rakentamisen luottamus heikkeni roimasti marraskuussa 2008

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuva rakentamisen luottamusindikaattori painui jyrkästi kuluvan vuoden marraskuussa verrattuna lokakuun tasoon. Rakentamisen tuorein saldoluku on -41, kun lokakuun lukema oli -19. Marraskuun saldoluku jää reippaasti alle pitkäaikaisen keskiarvolukeman -1.

Forssaan rakennettavalle dieselpolttoaineen valmistuslaitokselle ympäristölupa

Hämeen ympäristökeskus on antanut ympäristöluvan Forssan Kiimassuon Envitech-alueelle rakennettavalle Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitokselle. Lupa on voimassa toistaiseksi. Tuleva laitos valmistaa kiinteästä tai nestemäisestä raaka-aineesta synteettistä dieselpolttoainetta. Kyseessä on ensimmäinen tämäntyyppinen laitos Suomessa.

SRV rakentaa uuden keskuslaboratorion Neste Oilin Porvoon jalostamolle

SRV ja Neste Oil ovat sopineet Porvoon jalostamon noin 6000 neliömetrin keskuslaboratorion uudisrakennuksen rakennusteknisistä töistä. Työt ovat alkaneet marraskuun alussa ja kestävät maaliskuuhun 2010. Uusi keskuslaboratorio on toinen SRV:n käynnissä oleva hanke Neste Oilin Porvoon jalostamon alueella. Niin kutsutun H-talon saneeraus toimistorakennukseksi valmistuu keväällä 2009.

Ikea osti ison tontin Kuopiosta

Ikea Real Estate Oy, Vanda Handelsplats Ab ja Kuopion kaupunki ovat allekirjoittaneet torstaina 27. marraskuuta sopimuksen tonttikaupasta Matkuksen kauppakeskusalueelta Kuopiosta. Kaupan kohde muodostuu 27 hehtaarin alueesta, joka sisältää liikerakennusoikeutta 116 146 kerrosneliömetriä. Ikea-konsernin kiinteistöyritys Ikano Retail rakentaa uuden tavaratalon yhteyteen ostoskeskuksen. Rakennustyöt aloitetaan vuoden 2010 aikana.

YIT ja Icecapital merkittävään sopimukseen vuokra-asuntojen rakentamisesta

YIT on myynyt vuokra-asuntoihin sijoittavalle kiinteistöpääomarahastolle Icecapital Housing Fund I Ky:lle 14 miljoonalla eurolla kaksi asuntokohdetta, joihin Icecapital rakennuttaa vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja. Toinen kohde nousee Espoon Tuomarilaan. Siihen tulee 35 asuntoa, ja se valmistuu marraskuussa 2009. Kuopion Saaristokaupunkiin huhtikuussa 2010 valmistuvaan kohteeseen tulee 56 asuntoa ja kaksi liiketilaa.

Rakentajat leikanneet uusien asuntojen hintoja kymmenillä prosenteilla Virossa

Rakennusyhtiöt ovat alentaneet uusien asuntojen myyntihintoja paikoin jopa neuvostoaikaisten asuntojen hintojen alle Virossa. Äripäev-lehden mukaan esimerkiksi Arco Vara alensi tiistaina 25. marraskuuta lähellä Tallinnan keskustaa sijaitsevan Kodukolden alueella sijaitsevien asuntojen hintoja noin 34 prosenttia alkuperäisen hinnan alapuolelle. Samoin Merko kertoi tällä viikolla alentaneensa kolmessa projektissaan hintoja 30-40 prosenttia.

Saariselän matkailukeskuksen ideakilpailun voitto Arkkitehtitoimisto JKMM:lle

Inarin kunnan, Suomen Arkkitehtiliiton ja Euroopan aluekehitysrahaston yhdessä järjestämä Saariselän matkailukeskusta koskeva kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu on ratkaistu. Kilpailun palkintolautakunta valitsi yksimielisesti 1. sijalle ehdotuksen ”Gaissa”. Ehdotuksen takana on Arkkitehtitoimisto JKMM Oy:n työryhmä.

Tampereen ja Lempäälän Vuores alkaa nousta

Eräs viime vuosien suurimmista kaupunkirakentamishankkeista on päässyt vauhtiin Pirkanmaalla. Tampereen ja Lempäälän yhteinen kaupunginosa Vuores tavoittelee pikkukaupungin viihtyisyyttä, ulkomaisia vaikutteita unohtamatta. Vuoreksessa pidetään vuoden 2012 asuntomessut. Niitä varten järjestetään suunnittelukilpailu, johon kutsutaan arkkitehtejä eri maista.