Rakennusalan konkurssien määrä kasvoi helmikuussa

Rakennusalan konkurssien määrä kasvoi kuluvan vuoden helmikuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alalla pantiin vireille 81 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 76. Sen sijaan kiinteistöalalla konkurssit olivat lievässä laskussa. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Suomalainen maanalainen osaaminen voisi kiinnostaa ulkomaillakin

Suomalaisella maanalaisella osaamisella voisi olla huima potentiaali rakentamisen vientituotteena. Esimerkiksi Helsingin maanalainen yleiskaava on herättänyt kinnostusta ulkomaillakin. Tämä tuli esille Maanalaisten Tilojen Rakentamisyhdistys MTR:n Maanalaisten mahdollisuuksien päivässä, joka keräsi yhteen alan osaajat Helsingissä torstaina 29. maaliskuuta.

Pöyry suunnittelee sähkönsiirtojärjestelmän jakelukeskusten laajennuksia Itävallassa

Pöyryn Energia-liiketoimintaryhmä on saanut sähkönsiirtojärjestelmän käyttöyhtiö Austrian Power Grid AG:lta tilauksen liittyen Bisambergin, St. Peterin ja Zell/Zillerin jakelukeskusten laajennus- ja modernisointihankkeisiin Itävallassa. Tilauksen arvo Pöyrylle on noin 9,3 miljoonaa euroa.

”Tommost pitsi” voitti Rauman Papinpellon tontinluovutuskilpailun

Rauman puukaupunkihanke eteni ison harppauksen, kun tontinluovutuskilpailu Papinpellon alueesta ratkesi. Kilpailun voittajaksi valittiin Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy:n työn nimeltä ”Tommost pitsi”. Sen toteuttajataho on Woodpolis-verkosto. Ehdotuksen katsottiin muodostavan laadukkaan kokonaisuuden ja erittäin hyvän lähtökohdan alueen jatkosuunnittelulle. Kilpailun voittajan julkisti elinkeinoministeri Jyri Häkämies keskiviikkona 28.3. Puurakentamisen RoadShow -kiertueen päätösseminaarissa Vantaalla.

Senaatti-kiinteistöjen tietomallivaatimukset uudistuivat ja laajenivat

Senaatti-kiinteistöjen vuonna 2007 julkaisemat tietomallivaatimukset ovat laajentuneet neljällä täysin uudella osalla. Rakentamisen ja kiinteistön ylläpidon lisäksi Suomen ensimmäiset kansalliset tietomallivaatimukset koskevat nyt myös projektin hallintaa ja energia-analyysejä. Tietomallivaatimusten tavoitteena on yhdenmukaistaa ja vakinaistaa rakentamisen toimintatapoja.

Pääomasijoittajat myivät Buildercomin osakkeensa yhtiön johdolle

Rakennetun ympäristön ylläpidon ja rakentamisen toiminnanohjausjärjestelmiä tuottavan Buildercomin perustajaosakkaat ja toimiva johto ovat lunastaneet pääomasijoittajien hallussa olleet Buildercomin osakkeet. Midinvest Management Oy:n hallinnoima Midinvest Fund I Ky ja Suomen Teollisuussijoitus Oy:n Start Fund I Ky ovat myyneet Buildercomin osakkeensa nyt perustetulle BC Holding Oy:lle. Uuden yhtiön perustajia ovat Buildercomin toimitusjohtaja Matti Luhtanen sekä pääomistajat Tuula Pitkänen ja Juha Aspinen.

Porin vanhan oluttehtaan alueelle kaavaillaan muun muassa asuntoja

Porin kaupunki on lähes kahden vuoden ajan yhdessä Sinebrychoffin edustajien ja asiantuntijoiden kanssa valmistellut uusia kaavavaihtoehtoja kaupungin keskustassa sijaitsevan entisen oluttehtaan alueelle. Asemakaavaluonnokset ovat nyt valmistuneet. Kaavavaihtoehdot sisältävät niin kulttuuri-, asuin-, hotelli- kuin liiketilarakentamista eri painotuksin.

Rakennusten teräsrunkojen kustannuslaskentaan kehitettiin menetelmä

Nykyiset teräksisten rakennusrunkojen kustannuslaskennan menetelmät kaipaavat uusia ominaisuuksia, jotta suunnittelijan on helpompi päästä luotettavaan ja kokonaistaloudelliseen lopputulokseen. Diplomi-insinööri Jaakko Haapio perää rakennustekniikan alaan kuuluvassa väitöstyössään kustannuslaskennan menetelmiin läpinäkyvyyttä eli kustannuslähteiden tarkkaa määrittelyä päivitystä varten, parametrisuutta optimointia silmällä pitäen ja kattavuutta konepajalta työmaa-asennukseen asti.