Maarakennusalan kustannukset nousivat tammikuussa 2010

Maarakennusalan kustannukset nousivat 1,3 prosenttia vuoden 2009 tammikuusta vuoden 2010 tammikuuhun. Kokonaisindeksin nousuun vaikuttivat erityisesti työvoimakustannusten ja polttoainekustannusten kasvu. Indeksin nousua puolestaan hillitsi eniten korkojen lasku. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maarakennusalan kustannusindeksistä.

Rakennusalan talousrikoksista kymmenien miljoonien eurojen vahingot vuonna 2007

Suomessa tehtiin vuonna 2007 runsaat 200 rikosilmoitusta rakennusalan talousrikoksista. Kolme neljästä rikosjutusta sisälsi kuittikauppaa. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen mukaan rakennusalan talousrikoksista syntyi tutkimusvuonna lähes 30 miljoonan euron vahingot, joista pääosa johtui kuittikaupasta.

Eteran asunto-omaisuuden hallinta Ovenialle

Ovenia Oy ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera ovat allekirjoittaneet sopimuksen liikkeenluovutuksesta ja kiinteistöomaisuuden hallintapalveluista koskien kaikkia Eteran kokonaan tai osittain omistamia asuinkiinteistöjä. Liikkeenluovutus tapahtuu 15. maaliskuuta ja samalla astuu voimaan asunto-omaisuutta koskeva palvelusopimus.

Huoneistokeskus varoittaa hintakuplan uhasta asuntomarkkinoilla

Kiinteistönvälitysketju Huoneistokeskus kertoo tuoreessa asuntomarkkinakommentissaan, että useimmat muuttovoittokunnat kärsivät tällä hetkellä sekä uudistuotannon puutteesta että käytettyjen asuntojen tarjonnan vähyydestä. Siten kevään asuntokauppaan muodostuu jopa hintakuplan vaara.

Suomen Peabin liikevaihto supistui kolmanneksen – tulos säilyi plussalla 2009

Peab Oy:n liikevaihto supistui vuonna 2009 noin kolmanneksen vuoden 2008 tasosta. Volyymiä painoi muun muassa eräiden merkittävien asunto- ja liiketilahankkeiden aloitusten siirtyminen suunnitellusta aloittamisajankohdastaan vuodelle 2010. Yhtiön kannattavuuden säilyessä lähes edellisvuoden tasolla tulos ylsi plussalle. Hyvät lähtökohdat kuluvaan vuoteen antaa vuoden 2009 lopun edellisvuotta selvästi suurempi tilauskanta.

Julius Tallberg-Kiinteistöt ylsi selvästi voitolliseen tulokseen vuonna 2009

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n liikevaihto kutistui vuonna 2009 hivenen edellisvuoteen verrattuna, mutta tulos koheni selvästi. Tosin tulos muodostui kutakuinkin kokonaisuudessaan Sponda Oyj:n osakkeista kirjatusta 9,0 miljoonan euron myyntivoitosta. Ilman sijoituskiinteistöjen ja rahoituserien arvonmuutoksia sekä myyntivoittoa tulos jäi vuoden 2008 tasosta. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä sekä liikevaihto että tulos kasvoivat vuoden 2008 vertailujaksosta.

Reim Group: Taloyhtiöiden energiankulutuksesta leikattavissa kymmeniä prosentteja

Isännöintipalveluita tarjoava Reim Group Oy on selvittänyt taloyhtiöidensä energiankulutusta. Selvityksen mukaan kerros- ja rivitaloista löytyy merkittäviä energiansäästökohteita. Parhaissa tapauksissa kiinteistön energiankulutusta voidaan leikata jopa useita kymmeniä prosentteja. Lähes jokaisessa kiinteistössä voidaan parantaa kiinteistön energiatodistuksen luokitusta yhden luokan verran hyvin pienillä investoinneilla.

Ilmarinen ostaa HOK-Elannolta Prisma-keskuksen kiinteistön Helsingin Viikistä

HOK-Elanto ja Vakuutusyhtiö Ilmarinen ovat sopineet kaupasta, jolla Ilmarinen ostaa Helsingin Viikissä sijaitsevan Prisma-keskuksen liikekiinteistön. Marraskuussa 2007 avattu Viikin Prismakeskus on HOK-Elannon rakennuttama, ja se on tähän asti ollut myös osuuskaupan omistuksessa. Pysäköintitalo mukaan luettuna Prisma-keskuksen bruttoala on noin 49 000 neliömetriä. Kauppakeskuksen kahdessa kerroksessa sijaitsevien liiketilojen pinta-ala on 13 600 neliötä, josta Prisman osuus on 11 500 neliötä.