Puusepänteollisuudelle uusi työehtosopimus

Puusepänteollisuus ja alan työntekijöitä edustava Puuliitto ovat päässeet neuvottelutulokseen uudesta työehtosopimuksesta. Kahden vuoden ja neljän kuukauden pituisen sopimuksen kustannusvaikutus on 9,5 prosenttia. Puusepänteollisuuden palkkoja korotetaan sopimuskauden 22.10.2007 – 31.1.2010 aikana kolme kertaa. Yleiskorotusten lisäksi maksetaan kolme työpaikkakohtaista erää.

Rakentamisen työllisten määrä kasvoi 11 prosenttia vuodessa

Rakentamisen alan työllisten määrä on kasvanut 11 prosenttia viime vuoden kolmannesta neljänneksestä kuluvan vuoden kolmanteen neljännekseen ulottuvalla jaksolla. Rakentamisessa oli 190 000 työllistä heinä-syyskuussa tänä vuonna, kun heitä oli vuotta aiemmin 171 000. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Merko Ehitusta epäillään lahjuksen tarjoamisesta

Virolaista rakennusyhtiötä Merko Ehitusta ja sen hallintoneuvoston puheenjohtajaa Toomas Annusta epäillään lahjuksen tarjoamisesta sekä epärehellisyydestä. Sekä yhtiö että Annus katsovat toimineensa aina Viron lakien mukaisesti. Merko Ehitus ja Annus kertovat tekevänsä kaikkensa totuuden selvittämiseksi ja ovat tehneet asiasta sopimuksen asianajotoimiston kanssa.

NCC myi 17 miljoonalla eurolla kaupan kiinteistöjä Tanskaan

NCC on myynyt noin 17 miljoonalla eurolla kolme kaupallista kiinteistöä tanskalaiselle kiinteistösijoittajalle EU Investille. Hämeenlinnan Tiiriöstä NCC myi kaksi Big Box -konseptin liikekiinteistöä, joiden pinta-ala on yhteensä 5 600 neliömetriä. Joensuun Kauppapuistosta EU Invest osti ensimmäisen vaiheen, joka on kooltaan noin 3 100 neliömetriä.

Talonrakentamisen tarjoushintaindeksi kohosi 3,7 prosenttia vuodessa

Rakennuttajapalaute Rapal Oy:n mukaan talonrakentamisen tarjoushintaindeksi on noussut 3,7 prosenttia viime vuoden syyskuusta kuluvan vuoden syyskuuhun ulottuvalla jaksolla. Indeksi nousi elokuusta 1,6 pistettä 150,2 pisteeseen. Asuntorakentamisen osaindeksin vuosimuutos oli 0,1 prosenttia ja toimitilarakentamisen 9,8 prosenttia.

NunnaUuni aloitti yt-neuvottelut lomautuksista Nunnanlahdella

NunnaUuni Oy on aloittanut yt-neuvottelut lomautuksista Nunnanlahden tuotantolaitoksessaan. Toimitusjohtaja Jonas Heinosen mukaan lomautukset koskevat enintään 77 ihmistä tämän vuoden loppupuolella. Lisäksi kaivoksen osalta neuvotellaan 11 ihmisen osalta. Ensi vuoden puolella tuotantolaitoksesta on lomautettuna enimmillään reilut 60 henkeä.