Lemminkäiselle kaksi infraurakkaa Pohjoismaista

Lemminkäinen on saanut kaksi erillistä infraurakkaa Norjasta ja Ruotsista. Lemminkäinen toteuttaa Norjan ilmailulaitokselle Avinorille Tromssan lentokentän päällystyksen. Urakan arvo on noin 6 miljoonaa euroa. Lisäksi Lemminkäinen on voittanut louhintaurakan LKAB:n rautamalmikaivoksesta Kiirunassa. Ruotsin urakan arvo on noin 5 miljoonaa euroa.

Penttien omistukset Lemminkäisessä ohenivat

Erkki Pentin kuolinpesän sekä Olavi Pentin omistusosuudet Lemminkäinen Oyj:ssä ovat laskeneet alle 20 prosenttiin yhtiön osakkeista. Lisäksi Heikki Pentin kuolinpesän omistusosuus yhtiössä on painunut alle 10 prosenttiin. Liputusrajojen alitukset ovat seurausta Lemminkäisen järjestämistä suunnatuista osakeanneista, joissa merkityt osakkeet rekisteröitiin tiistaina 23. maaliskuuta.

Sailas: Peruskorjaus korostuu infrarakentamisessa

Suomen tiestön nykykunnon säilyttäminen edellyttäisi päällystettyjen teiden ylläpidon rahoituksen voimakasta nostamista. Nykyisellä rahoitustasolla ylempiasteisimman tieverkon kunto pystytään säilyttämään, mutta muun tieverkon kunto romahtaa, sanoo valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas. Liikenneviraston tieosastokin myöntää päällysteiden kunnon heikentyneen vuoden 2009 aikana.

Rakli: Pääurakoitsijoiden hintakilpailu kovaa

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin tuoreen suhdannekatsauksen mukaan sekä pää- että aliurakoitsijoiden tarjousaktiviteetti on tällä hetkellä korkealla tasolla pääkaupunkiseudulla. Erityisesti pääurakoiden hintakilpailu on kovaa, ja rakennusliikkeet kokevat tällä hetkellä riittämättömän kysynnän suurimmaksi ongelmakseen. Rakennuttajien kannalta tilanne onkin hyvä, sillä tarjoushinnat jäävät kustannusarvioiden alle.

Lehtomäki: Jätevesijärjestelmiä ei kannata hankkia selvittämättä tarvetta

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki muistuttaa haja-asutusalueen kiinteistönomistajia, että heidän kannattaa selvittää, tarvitseeko oma jätevesien käsittely tehostamista. Siten laitteiden ostoon ei kannata sännätä suinpäin, sillä välttämättä tehostamistoimia ei tarvita. Jätevesijärjestelmän rakentamiseen tai kunnostamiseen kannattaakin ministerin mukaan hankkia pätevä jätevesisuunnittelija.

Hämeen Ely-keskus valitti NCC Roadsin kallionottoluvasta

Orimattilan tekninen lautakunta myönsi 9. helmikuuta tekemällään päätöksellä maa-aineslain mukaisen luvan NCC Roads Oy:lle 750 000 kuutiometrin suuruiseen kalliokiviaineksen ottamiseen 6,33 hehtaarin laajuiselta alueelta Orimattilan kaupungin Mallusjoen kylässä. Hämeen Ely-keskuksen mielestä lautakunta myönsi luvan riittämättömin tiedoin. Ely-keskus on valittanut luvasta Kouvolan hallinto-oikeuteen ja vaatinut lupapäätöksen kumoamista ja asian palauttamista uudelleen käsiteltäväksi.