Tästä syksystä on tulossa työmarkkinamielessä hyvin mielenkiintoinen.
Työmarkkinaosapuolet neuvottelevat parhaillaan työeläkejärjestelmän uudistamisesta. Neuvotteluilla on yksi tavoite, joka on yli muiden: eläkeiän nosto. Jos siitä ei päästä yhteisymmärrykseen, neuvottelut leimataan laajalti työnantajapuolella epäonnistuneiksi. Toisaalta joku leimaa neuvottelut epäonnistuneiksi kuitenkin, päättyivätpä ne miten tahansa.
Eläkeuudistus on niin herkkä asia, että puolueet pohtivat varmasti tarkasti lopputuloksen kommentoimista. Seuraavat eduskuntavaalit pidetään ensi vuonna, ja niissä pelataan rikasta ja rutiköyhää. Hieman pelivaraa puolueille tuo se, että hallitus antaa lakiehdotuksen eläkeuudistuksesta vasta eduskuntavaalien jälkeen.
Työmarkkinajärjestöt käyvät tällä hetkellä neuvotteluita päivittäin, eikä niiden sujumisesta ole hiiskuttu julkisuuteen. Koko vuoden kestäneiden neuvotteluiden päättymisajankohdasta on esitetty monia valistuneita arvauksia. Joidenkin mukaan päätös tulee jo ennen budjettiriiheä, toisten mukaan ”syksyyn mennessä”.
Tulipa päätös milloin tahansa, se on melkoinen pommi. Jokaista riviä luetaan kuin piru raamattua, ja se nousee varmasti korkealle työpaikkojen kahvitaukojen keskustelulistalla. Se koskettaa kuitenkin jokaista työikäistä suomalaista.
Toinen asia, joka on ehtinyt kuumentaa tunteita lomien jälkeen, on kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Arto Satosen ehdotus työajan pidentämisestä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi, että ehdotus ”ei ole tästä maailmasta”.
Itse asiassa Satosen ehdotus heijastaa juuri tätä aikaa. Se on looginen jatkumo vaatimuksille eläkeiän nostosta, yrityskohtaisen sopimisen lisäämisestä ja opiskelujen sujuvoittamisesta, jotta työuria saadaan pidennettyä. Samalla se on yksi pala lisää palapeliin, jonka nimi on: ”Näin teet työelämästä tehokkaampaa ja tuottavampaa”.
Poliitiikan kenttä kiehuu yli kuin maitokattila.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Pommi tulossa”
Työnantajapuoli ja ay-liike voisi näyttää esimerkkiä ja nostaa omien johtajiensa eläkeikää 60:stä vuodesta edes 65 vuoteen, vaikka keveissä toimistotöissä toki jaksaisi hyvin vielä pitempäänkin. Vasta siten katsottaisiin kuinka raskasta työtä nuo alaiset tekevät ja kuinka pitkään siinä jaksaa terveenä. Eläkekattokin olisi hyvä asia, sillä mitä erinomaista johtaja tekee eläkkeellä ansaitakseen kymmenkertaisen korvauksen yhteisestä eläkepotista.
Eläkeiän nostaminen tapahtuu varmasti, mutta tuskastuttavan pienin askelin, se lienee kaikille jo selvää.
Sen sijaan tämän ikuisuusväittelyn pysyykö terveenä, maistuuko työnteko missäkin hommissa ja kuinka vanhaksi, voisi ratkaista Työterveyslaitos. Tarvitaan laajalla otoksella tutkimus, jossa seurataan millainen suhde työn rasittavuudella ja itsestä huolehtimisesta on. Seurannassa saisivat olla säännöllinen liikunta, ruokavalio ja elämäntavat – sekä omaehtoinen pyrkimys kehittää ammatillista osaamistaan.
Väitän, että heikon jaksamisen takana on usein kaikkien edellä mainittujen tekijöiden laiminlyöminen.