Ahlsell ostaa Sähkötarvike-ryhmän
Ahlsell on sopinut ostavansa Sähkötarvike-ryhmän, johon kuuluu kolme tukkukauppaa, Pohjolan Sähkötarvike, Kokkolan Sähkötarvike ja Karjalan Sähkötarvike. Yhteensä noin 13 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävät yritykset maahantuovat ja markkinoivat sähkötarvikkeita urakoitsijoiden ja teollisuuden tarpeisiin. Yritysten palveluksessa on reilut 20 työntekijää ja niiden toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Kokkolassa ja Joensuussa.

Sähkötarvike-ryhmän osto astuu voimaan elokuun puolivälissä. Jo aiemmin tänä vuonna Ahlsell on tehnyt neljä yrityskauppaa Suomessa. Ahlsell Oy:n toimitusjohtaja Mika Salokankaan mukaan yhtiö laajenee Sähkötarvike-ryhmän myötä täysin uudelle alueelle Suomessa.
”Ahlsellin laaja ja toimiva myymäläverkosto sekä tehokas logistiikka luovat hyvät edellytykset kehittää Sähkötarvike-ryhmän toimintaa edelleen. Kaupan myötä myös Ahlsellin asema monipuolisena teknisen kaupan tukkuliikkeenä vahvistuu”, Salokangas toteaa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ahlsell ostaa Sähkötarvike-ryhmän”