Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Risto Hiltusesta NSS:n toimitusjohtaja

Neuvottelevat Sähkösuunnittelijat NSS ry:n hallitus on nimittänyt tiistaina pidetyssä kokouksessaan yhdistyksen toimitusjohtajaksi DI Risto Hiltusen. Hiltunen aloittaa tehtävässään joulukuun alusta. 

Neuvottelevat Sähkösuunnittelijat NSS ry:n hallitus on nimittänyt tiistaina pidetyssä kokouksessaan yhdistyksen toimitusjohtajaksi DI Risto Hiltusen. Hiltunen aloittaa tehtävässään joulukuun alusta. 
Kuuntele juttu

Hiltunen on toiminut aiemmin Philips Oy Valaisimien, entisen Idman Oy:n, myyntijohtajana ja sitä ennen yli 20 vuotta erilaisissa myynnin, markkinoinnin ja tuotannon johtotehtävissä.

Uuden toimitusjohtajan haasteisiin kuuluu muun muassa jäsenmäärän kasvattaminen sekä jäsenistön entistä parempi palvelu ja yhdistyksen toiminnan tehostaminen. Panostusta vaatii myös yhteistyöyritys- ja sidosryhmätoiminnan sekä julkaisu- ja koulutustoiminnan kehittäminen.

NSS ry on Suomen sähköalan suunnittelijoiden ja suunnittelutoimistojen yhdistys. Toiminta-ajatuksena on kehittää hyvää sähkösuunnittelutapaa ja toimia sähköalan suunnittelijoiden ja suunnittelutoimistojen ammatillisena yhdyssiteenä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Risto Hiltusesta NSS:n toimitusjohtaja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat