Seinäjoen Itikanmäen arkkitehtuurikutsukilpailu ratkaistu
Seinäjoen pohjoisen kantakaupungin Itikanmäkeä on ryhdytty uudistamaan edustavaksi ja viihtyisäksi asuinalueeksi. Tavoitteena on koko Itikan alueen muuttaminen eläväksi ja kaupunkimaiseksi asumisen, työpaikkojen ja kulttuurin kaupunginosaksi. Alueen suunnittelusta järjestettiin arkkitehtuurikutsukilpailu, jonka voitti Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy.

Itikanmäen alueen kutsukilpailun voittajaksi valittiin yksimielisesti ehdotus ”Muurikki”. Palkintolautakunta katsoi ehdotuksen parhaiten ratkaisseen kilpailualueen haasteelliset tavoitteet, ja sen todettiin olevan erinomaisen kehityskelpoinen alueen jatkosuunnittelun pohjaksi.
Kilpailuehdotuksen tekijät ovat arkkitehdit Eero Lahti ja Anna Ryhänen avustajinaan rakennusarkkitehti Anne Lehtinen, arkkitehti Susanna Rantanen, arkkitehti Sami Tuuhea ja arkkitehtiylioppilas Timo Vahter.
Kilpailun pohjalta aloitetaan uuden kaavan valmisteleminen ja työ on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2010 aikana. Varsinainen rakentaminen kestää yhteensä 7-10 vuotta. Itikanmäen ilme muuttuu tulevaisuudessa oleellisesti, kun purettavien Atrian tuotanto- ja toimistorakennusten tilalle suunniteltavat asuinkerrostalot valmistuvat.
Kilpailussa tutkittiin myös vaihtoehtoja Itikanmäellä säilyvän Kalevan navetan uudeksi käyttötarkoitukseksi ja asia tulee lopullisesti ratkeamaan kaavatyön ja jatkosuunnittelun aikana.
Kilpailun järjestivät Peab Oy ja Itikka Osuuskunta yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa.
Kilpailuun kutsuttuina olivat Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy:n lisäksi Arkkitehtitoimisto Juhani Romppainen Oy, Lassila Hirvilammi arkkitehdit Oy ja Arkkitehdit LSV Oy.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Seinäjoen Itikanmäen arkkitehtuurikutsukilpailu ratkaistu”