Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Myös KHO hylkäsi Itämeren kaasuputkesta tehdyt valitukset

Itämeren kaasuputken vesitalousluvasta tehdyt valitukset kaatuivat myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Valittajina oli kolme virolaista ympäristöjärjestöä.

Itämeren kaasuputken vesitalousluvasta tehdyt valitukset kaatuivat myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Valittajina oli kolme virolaista ympäristöjärjestöä.

Kuuntele juttu

Etelä-Suomen aluehallintolupavirasto myönsi viime vuoden helmikuussa Nord Stream -yhtiölle luvan Venäjän ja Saksan välisen kaasuputken rakentamiseen Suomen talousvyöhykkeelle. Lupa koski kahden merenalaisen putkilinjan rakentamista, joista ensimmäinen on jo valmis.

Luvasta valittaneiden ympäristöjärjestöjen mielestä hankkeen ympäristövaikutusten arviointi oli puutteellista ja kansainvälisten sopimusten vastaista.

KHO piti lupaharkintaan liittyviä selvityksiä riittävinä. Sen mielestä myös mahdollisten kaasuvuotojen ja onnettomuuksien vaikutukset on otettu lupaharkinnassa riittävästi huomioon.

Kaasuputken rakentamisesta tehdyt valitukset oli jo aiemmin hylätty Vaasan hallinto-oikeudessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Myös KHO hylkäsi Itämeren kaasuputkesta tehdyt valitukset”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat