Kokeile kuukausi maksutta

Destia siirtyi virallisesti valtiolta sijoitusyhtiölle

Tieyhtiönä tunnettu Destia siirtyi valtiolta sijoitusyhtiö Ahlström Capitalin omistukseen virallisesti tiistaina 1. heinäkuuta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut hyväksyntänsä järjestelylle.

Destia piti tiistaina ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa yhtiölle valittiin uusi hallitus. Uutena jäsenenä hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Ahlström Capitalin toimitusjohtaja Panu Routila.
Destian myynnistä kerrottiin toukokuussa. Kauppahinta on 148 miljoonaa euroa. Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto (vihr.) perusteli tuolloin yhtiön myyntiä sillä, että valtio saa kaupasta rahaa tukeakseen uusia investointeja ja jarruttaakseen velkaantumista.
Valtio on myymässä omistuksiaan kaikkiaan 1,9 miljardin euron arvosta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Destia siirtyi virallisesti valtiolta sijoitusyhtiölle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat