Helsingin asuntohinnat roimasti alas – tässä keinot miten se tehdään

Helsingin seudun asuntohinnat on mahdollista kääntää roimaan laskuun tai ainakin jäädyttää hintakehitys, ilmenee Rakennuslehden haastattelemien asuntomarkkinoiden ja talouselämän asiantuntijoiden näkemyksistä.

Edullisesta asumisesta on mahdollista tehdä Helsingin kilpailuvaltti. Se edellyttää asuntorakentamisen roimaa lisäämistä, myös ylöspäin.

Sekin riippuvuussuhde on rikottavissa, että asuntohintojen nousu liittyy talouskasvuun ja hintojen pudotus on merkki talouslamasta. Asumisen halpeneminen voisi pikemminkin kiihdyttää talouskasvua. Kallis asuminen yhdessä maailman harvimpaan asutussa maassa ei ole luonnonlaki.

Asuntohintojen alentaminen edellyttää sitä, että Helsingin seudun asuntorakentamista pitää lisätä rajusti. Kansalaiset maksavat kalliisti siitä, että Helsingin silhuettia varjellaan korkealta rakentamiselta.

Miksi Manhattanin hinnat?

Suomen asuntomarkkinoiden ykkösasiantuntijoihin lukeutuva emeritusprofessori Heikki Loikkanen arvioi, että alhaisen korkotason ja liiankin helpon rahoituksen ohella hajautunut yhdyskuntarakenne on suurin syy Helsingin seudun kalliiseen asumiseen. Kun keskustaan ja sen ympäristöön rakennetaan väljästi vähän asuntoja, asumista pakotetaan yhä kauemmas.

”Ääriesimerkkinä voidaan ihmetellä, miksi New Yorkin Manhattanin kaksioiden hinnat ovat vertailukelpoisia helsinkiläisten asuntohintojen kanssa. Vastauksen saamiseksi pitää vain katsoa ylöspäin. Manhattanilla on paljon tarjontaa tonttineliötä kohti, mutta matalassa ja väljässä rakentamisessa asuntoja on niukasti tarjolla hyvillä paikoilla ja hinnat ovat korkeat”, Loikkanen sanoo.

Kun hyvien, kysyttyjen paikkojen kasvua rajoitetaan ja siellä on vähän asuntoja tarjolla, uudet asunnot levittäytyvät yhä kauemmas ympäristöön. Silloin syntyy Loikkasen mukaan erityisesti kasvavilla kaupunkialueilla kierre, jossa hinnat nousevat.

Hän hämmästelee sitä, että vetovoimaisilla kaupunkialueilla murehditaan silhuetin säilymistä rajoittamalla asuintalojen korkeus matalaksi. Tämä on yksi keskeinen syy asumisen kalleuteen. Koko kaupunkialue, alakeskukset mukaan lukien, on hajaantunut.

”Kuinka tärkeää kaupungin silhuetti on tavallisille ihmisille, jotka eivät ole arkkitehteja? Jos väkirikkaaseen kaupunkiin halutaan matalaa rakentamista metsämaisemassa, silloin rajoitetaan tarjontaa, ja samalla on hyväksyttävä kallis asuminen.”

Loikkasen mukaan myös kaupunkiseudun rakentamattomilla välialueilla on vastaava vaikutus kuin rakennuskorkeuksien rajoittamisella. Asuminen siirtyy kauemmas, jolloin hintataso nousee keskustojen lisäksi koko alueella.

Naapureita jäljessä

Sotien jälkeen Suomen bruttokansantuote henkeä kohti oli selvästi pohjoismaisia naapureita matalampi. Eroa on kurottu onnistuneesti kiinni tämän vuosituhannen alkuun mennessä, mutta asumistaso ei ole parantunut samassa suhteessa. Asumiseen käytetään Suomessa yhtä iso osuus tuloista kuin muissa Pohjoismaissa, mutta asunnot ovat pienempiä ja asuminen on kallista. Euroajan asuntorahoituksen saatavuuden parantuminen ja edullisuus ovat menneet hintoihin ja kannattelevat nyt kaupunkiseutujen hintatasoa.

”Asumisen tarina ei ole ollut Suomessa onnellinen. Kysymys on asuntorahoituksen ohella maankäytöstä ja siitä, miten kilpailu toimii yhdessä maankäyttöprosessien kanssa. Jos maa syö liikaa tuloista, nipistetään asunnon koosta. Siitä ero muihin Pohjoismaihin syntyy”, Loikkanen sanoo.

Rakennuslainsäädännössä painopiste on ollut uuden rakentamisessa neitseellisille, tyypillisesti reuna-alueille. Loikkanen kritisoi Helsingin halua kasvaa ulospäin esimerkiksi alueliitoksilla. Kaupungin nykyinen asukas- ja työpaikkatiheys on niin pieni, että kasvulle on tilaa nykyisellä alueella.

Kasautuminen aiheuttaa myös melun ja saasteiden kaltaisia haittatekijöitä, mutta niitäkin on hänen mukaansa helpompi pienentää tiiviissä rakenteessa. Yritysten innovaatiopotentiaali on sekin keskustoissa ja alakeskustoissa hajarakenteita suurempi. Yritysten kannalta hajautunut rakenne onkin kilpailuhaitta.

Ylöspäin ja enemmän

Loikkasen lääkkeet asuntohintojen alentamiseksi ovat vakaat rahoitusolosuhteet ja pitkäkestoinen asuntotarjonnan lisäys hyvillä paikoilla, mikä edellyttää myös kaavoittajien ja arkkitehtien asenteen muuttamista. Tiukkaa talojen korkeuden sääntelyä pitää pääsääntöisesti höllentää. Myös rakentamisen laadussa ja kilpailutekijöissä on parantamisen varaa.

”Tarvitsemme toleranssia ihmisten rakennusten ja asuinympäristöjen erilaisuudelle. Asuintalojen korkeus saisi vaihdella vaikka pieniin pilvenpiirtäjiin saakka, jos sijoittajia löytyy. Myös vihreys puistoineen on yhdistettävissä tällaisiin kaupunkeihin”, Loikkanen sanoo korostaen, ettei ihannoi suuruutta. Hyvin toimivassa kaupungissa valtaosa yrityksistä ja muista organisaatioista on pieniä.

Asuntohintojen lasku ja talouskasvu ovat Loikkasen mukaan yhdistettävissä, jos tarjonta pystyy seuraamaan kysynnän muutoksia selvästi nykyistä paremmin ja rahoitusolosuhteet ovat vakaat.

”Pilkkijöiden fiilis maksaa”

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen korostaa, ettei asuminen muutu kohtuuhintaiseksi rakentamalla kohtuuhintaisia asuntoja. Kaiken avain on asuntojen kokonaistarjonnan lisääminen.

”Jos äkkiä tehtäisiin valtava määrä asuntoja, kaikki asunnot olisivat kohtuuhintaisia. Jos asuntojen määrä on kysyntään nähden riittämätön, hinnat nousevat. Hinnat kertovat, mitä pitää tehdä”, Pakarinen toteaa.

Asuntoja pitää Pakarisen mukaan rakentaa paljon kalliille paikoille, koska sieltä niitä halutaan ostaa.

Infrarakentaminen on Pakarisen mukaan yksi avaintekijä asuntotuotannon lisäämiseksi. Sitä kautta parannetaan tonttien sijainteja, nostetaan maan hintaa ja lisätään investointeja.

”Älyttömästi tonttimaata lisää, ei rajoiteta täydennysrakentamista ja lopetetaan rakentamisesta valittaminen. Ennen kaikkea tarvitaan täydennysrakentamisen lisäämistä, vaikka neitseellistäkin maata tarvitaan.”

Loikkasen tapaan Pakarinen vaatii, että ”arkkitehtonisesta silmästä” eli kaupungin silhuetin varjelemisesta on luovuttava ja rakennettava tehokkaasti ylöspäin.

”Pilkkijöiden ja purjehtijoiden fiiliksestä maksetaan tosi paljon, kun halutaan suojella Helsingin silhuettia korkeilta rakennuksilta”, Pakarinen sanoo.

Asuntotarjonnan raju lisääminen pudottaisi myös vanhojen asuntojen hintoja. ”Kokonaistarjonnan määrä ratkaisee.”

Kokonaisuus hukassa

Nykytilanne aiheutuu Pakarisen mukaan siitä, ettei kukaan ajattele tuotannon kokonaismäärää. Myös asuntojen lisäämistarpeesta ollaan eri mieltä, sillä osa hyötyy niukkuudesta. Myös eläinten edut saattavat ajaa ihmisten asuntojen edelle. Osa taas haluaisi lisätä asuntotuotantoa, mutta hajautetusti. Joidenkin intresseissä on lisätä vain Ara-tuotantoa.

”Asuntopolitiikkaan jää tyhjiö, kun kukaan ei katso kokonaisuutta eikä asuntotuotannon kokonaismäärää”, Pakarinen sanoo.

Asuntohintojen putoamisen vaikutukset olisivat Pakarisen mukaan valtaosin myönteisiä. Jos asumiskulujen osuus kotitalouksien menoista pienenisi, rahaa jäisi enemmän muuhun kulutukseen. Se työllistäisi ja toisi kansantalouteen kasvua.

”Asuminen on suurin menoerä kotitalouksien kukkarossa, mutta silti siitä puhutaan yllättävän vähän. Ei myöskään ymmärretä, miten iso vaikutus sillä on kansantalouteen”, Pakarinen sanoo.

Asuntohintojen lasku myös tasaisi alueiden suhteellista eroa ja madaltaisi muuttokynnystä lisäten työvoiman liikkuvuutta. Yritykset saisivat paremmin työntekijöitä, ja palkkavaateet alenisivat. Matalammat asuntohinnat olisivat yrityksille kilpailutekijä samaan tapaan kuin Berliinissä.

Asuntojen halpeneminen laskisi nykyisten asuntovelallisten kiinteistöjen vakuusarvoja, eniten syrjäseuduilla. Hintojen alenemisen yleiset hyödyt synnyttäisivät Pakarisen mukaan kuitenkin lisätuloja helpottaen tilannetta.

Tasainen asuntotuotannon lisääminen olisi Pakarisen mielestä paras toimintatapa, ei hintojen romahduttaminen kymmenillä prosenteilla.

Rahahanat tiukemmalle

Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Paunan mielestä on mahdollista rikkoa lainalaisuus asuntohintojen laskun liittymisestä talouslamaan. ”Suomessa ollaan nyt uudenlaisessa ympäristössä, kun devalvaatiota ei enää ole. Palkkakuplakin on puhjennut”, hän sanoo.

Paunan resepti asuntohintojen alentamiseksi on asuntotarjonnan roima lisääminen ja samanaikaisesti tapahtuva rahoituksen kiristäminen.

”Helppo rahoitus ja tuet eivät ole lääke kalliiseen asumiseen. Ne vain pahentavat tilannetta samaan tapaan kuin tehoamattomat antibiootit tekevät taudeista vastustuskykyisiä. On tärkeää, ettei mennä takapuoli edellä puuhun ja yritetä auttaa rahoituksen avulla asuntojen hankkimista, kuten 2000-luvulla on tehty. Asuntotarjontaa on lisättävä tuntuvasti, mutta samalla on kiristettävä rahoituksen ehtoja. Olisi vaarallinen yhdistelmä löysentää rahoitusta ja rakentaa samaan aikaan paljon. Se nostaisi asuntojen hintoja. Tarvitsemme lisää velatonta likvidiä asuntovarallisuutta kasvukeskuksiin”, Pauna arvioi.

Pankkisääntelyn aiheuttama lainapolitiikan kiristyminen aiheuttaa Paunan mukaan sen, että uusien asuntojen hintojen pitää tulla ainakin reaalisesti alaspäin. Koko asuntotuotantoon liittyvän ketjun on mietittävä toimintaansa.

Asuntohintojen alentamiseksi Pauna iskisi ensin kiinni tonttimaan hintaan. Seuraavana listalla on rakentamisen kustannusten alentaminen muun muassa tuotantomenetelmiä tehostamalla.

Myös rakentamismääräyksiin pitäisi puuttua, mikä voisi auttaa tärkeiden rakentamisen innovaatioiden kehittämisessä. Rakentamisen kilpailukin on hintatason kannalta oleellinen tekijä.

”Rakentamista koskevia veroja en leikkaisi, koska se menisi vain asuntotuotantoketjun katteisiin”, Pauna sanoo.

Reaalihinnat alas

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus ei toivo asuntojen nimellishintojen laskua. Hän yhdistäisi asuntohintojen kohtuullistamisen markkinoiden vakauteen. ”Jos asuntojen nimellishinnat pystyttäisiin jäädyttämään nykytasolle, se alentaisi reaalihintoja 25 prosenttia kymmenessä vuodessa.”

Asuntohintojen laskusta seuraisi Brotheruksen mukaan asunto-omaisuuden arvon lasku, mikä vähentäisi kulutusta. Kulutuksen lasku jäisi kuitenkin vähäiseksi, jos asuntohintojen lasku aiheutuisi myönteisistä tekijöistä, ei talouden alamäestä. Silloin bruttokansantuote ja kansalaisten tulot kasvaisivat, työpaikat lisääntyisivät ja kaupungistuminen nopeutuisi.

Palveluala kärsii

Helsingin seudun kauppakamari on varoitellut ensimmäisten joukossa korkeiden asuntohintojen elinkeinoelämälle aiheuttamista haitoista. Toimitusjohtaja Heikki J. Perälän mukaan kallis asuminen haittaa palvelualan työvoiman saantia, sillä työn perässä muuttaminen on vaikeaa.

”Halvemman asumisen olosuhteissa palveluala olisi voinut työllistää paljon enemmän.”

Perälä ei kuitenkaan haluaisi romahduttaa asuntohintoja, koska se toisi finanssisektorille ja asuntovelallisille ongelmia vakuusarvojen laskiessa.

”Näin asuntohintojen romahduksen seuraukset ollessani valtiovarainministeri Iiro Viinasen avustajana. En usko asuntohintojen laskuun, mutta kaikkien tarpeisiin sopivia asuntoja pitäisi olla tarjolla. Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarvitaan lisää.”

Lue myös Rakennuslehden juttu siitä, että asumisen halpuuttamisen kautta tehtävä kilpailukykyloikka on huomattavasti riskittömämpi kuin esimerkiksi sote-uudistus.

Tätä artikkelia on kommentoitu 20 kertaa

20 vastausta artikkeliin “Helsingin asuntohinnat roimasti alas – tässä keinot miten se tehdään”

  1. Berliinissä asuinrakennukset eivät saa olla korkeita (neljä kerroksisia yleensä), tästä huolimatta asuminen on paljon halvempaa kuin Helsingissä.

    1. Berliinissa edullista ja asukkaita 3,5 miljoonaa. Helsingissä New yorkin hinnat ja asukkaita 550 000 tuhatta….asuntohintakuplaa pahimmillaan Helsingissä.

    2. Nuo Helsingin hinnat tulevat alas ihan automaattisesti, sillä Helsingissä on kaikkien asuntokuplien äiti…ja asukkaita vain 550 000…

    3. ”Rakennusalan keskeinen ongelma on, että kenenkään rakennushankkeen osapuolen intressinä ei ole alentaa rakennuskustannuksia. Asukkaalta ei kysytä”, tekniikan lisensiaatti Yrjänä Haahtela kirjoitti toukokuussa 1988. Hänen mukaansa kustannustalkoot pitäisi aloittaa turhien määräysten raivaamisella ja kireiden kaavojen perkaamisella.

      Mikään ei ole muuttunut 30 vuodessa kuin korkeintaan ns. sosiaalisten asuntorakennuttajien ahneuskerroin.

  2. Ei pilvenpiirtäjissä oikeasti asuta muualla kuin Manhattanin kaltaisilla alueilla. Toki kerrosrajoista voisi löystää, mutta se ei ole pääongelma. Pääongelma on edelleenkin Suomen äärimmäisen tiukat rakennusmääräykset, melkein jatkuvasti keksitään uutta laatu-,energia- ja esteettömyyssääntöä jotka automaattisesti hinaavat hintoja ylöspäin. Kun halutaan luksusta niin luksuksesta tullaan myös maksamaan. Toinen on tietysti tonttimaan saatavuus ja kaavoittaminen. Malmin lentokentällekin mahtuisi paljon enemmän kuin 25 000 ihmistä….

  3. Korkeiden talojen rakentamisen neliöhinta on huomattavasti matalia taloja kalliimpaa.
    Rakenteiden on oltava vahvempia ja tarkemmin suunniteltuja. Työtunteja, terästä ja betonia / asuin-m2 on huomattavasti enemmän. Työsuojelu on huomattavasti kalliimpaa. Nostokalusto on kalliimpaa.
    Käyttö- ja huoltokustannukset ovat myös huomattavasti kalllimpia.

  4. Pari merkittävää tekijää:
    – Kaavoitusmonopoli (sillä tehdään paljon rahaa, joka siirtyy asuntojen hintoihin)
    – Holhousyhteiskunta (vaikka puhutaan norminpurkutalkoista, käytäntö osoittaa tilanteen vain pahenevan)

  5. Kun puhutaan korkeista rakennuksista, on kai ero tehtävä siinä, puhutaanko Redin kaltaisesta korkeudesta vai oikeiden pilvenpiirtäjien korkeuksista. Stadiin mahtuisi ja erityisesti Ruoholahteen, Pasilaan, Kalasatamaan, Jätkäsaareen ja Hernesaareen mahtuisi tuollaisia 30-40 kerroksisia rakennuksia vaikka kuinka paljon, eivätkä ne ollessaan ”irraallaan” kantakaupungista, mitenkään riko silhuettejea. Olisi jopa selkeämpää, että silhuetista voisi nähdä, missä on ns. ”vanha keskusta” ja missä sitten nämä uudet alueet? 30-40 kerrosta ei vielä hirvittävästi nosta kustannuksia. Tottakai sitten, jos aletaan tekemään 50-100 kerroksen korkuisia, niin ollaan jo siinä, että kannattaako? Ei 40 kerrosta ole mikään pilvenpiirtäjä vielä.

  6. Jätkä saareen pitäisi rakentaa pilvenpiirtäjä silhuetti ruutukaavaan niin saadaan meren äärelle tyylikäs alue.

  7. Käsittämätöntä asiantuntemattomuutta toimittajalta ja ”asiantuntijoilta”. Manhattanilla joutuu kaksiosta maksamaan kiinteistöveroa lähes tuhat euroa KUUKAUDESSA. Kiinteistövero leikkaa asuntojen arvoja todella tehokkaasti, suomalaisilla verotasoilla Manhattanin hinnat olisivat moninkertaiset nykyiseen nähden. Asuntojen hinnat eivät ole millään muotoa vertailukelpoiset. Lisäksi New York on Rooman leveyspiirillä, talviset varjo-olosuhteet ovat Helsingissä aivan erilaiset kuin Manhattanilla – siksi pilvenpiirtäjien rakentaminen Helsinkiin olisi silkkaa typeryytä. Saisimme pimeän ja tuulisen Gotham Cityn, emme Manhattania.

  8. Miksi tappaa hyvää lypsävää lehmää? Lentokoneesta näkee tehokkaasti, miksi kansantalous sakkaa parasta aikaa ja yksityinen ostovoima on lähes henkitoreissaan. Metsää, peltoa, metsää sitä riittää pohjalan ”Manhattanilla”.

  9. Suomessa asuntomarkkinoiden ongelmien ydin on hintakupla, joka pitäisi saada hallintaan nyt, jotta se ei myöhemmin poksahda hallitsemattomasti. Korkeiden asuntohintojen syiksi nimetään tyypillisesti riittämätöntä kaavoitusta, tiukkoja rakennusmääräyksiä, byrokratiaa, kallista tonttimaata sekä verotusta. Näiden ”tavallisten syyllisten” sijaan nostaisin itse esille seuraavat asiat:

    1.) Rakennusyhtiöiden muodostama oligopoli. Suomessa asuntomarkkinat ovat muutaman suuren rakennusyrityksen käsissä (4-5 suurimmalla yrityksellä, alueellisesti tämä lukumäärä on usein pienempi), ja tämä keskittyminen näyttäisi jatkuvan. Pienet rakennusfirmat on kohta ostettu pois, ja omia rakennustoimintoja on keskitetty korkeiden hintatasojen alueisiin, eli pääosin suurimpiin kaupunkeihin. Uudisrakentamisessa tämä kaikki on heijastunut vuosikausia pieninä rakennusmäärinä mutta korkeina ja yhä nousevina asuntohintoina – samalla kun Suomen talous on koko 2010-luvun ollut taantumassa (!). Toista se oli 1990-luvun alussa, kun Suomessa oli vielä toimivat asunto- ja rahoitusmarkkinat. Asuntorakentamisessa on aina kannattavampaa myydä vähän ja kalliimmalla kuin paljon ja halvemmalla – jos suinkin vain mahdollista. Esim. Helsingin ns. hyvillä alueilla myytävien uusien asuntojen nykyiset neliöhinnat (n. 8,000-10,000 €/m2) ovat täysin järjettömiä, ja tästä ilmiöstä koituu vielä suuria ongelmia. Suuret rakennusyhtiöt pyrkivät myös haalimaan varastoihinsa mahdollisimman paljon valmiiksi kaavoitettuja alueita ja tontteja, joiden rakentamista voi säännöstellä, jotta yleinen niukkuus ja korkeat hinnat pysyisivät yllä.

    2.) Suunnittelutoimistojen keskittyminen ja niiden kasvava rooli uusissa asuinaluehankkeissa. Uusiin asuinalueisiin liittyvä kaavoitus- ja suunnittelutyö tehdään yhä suurempina kokonaisuuksina, ja yhä enemmän suurten yksityisten suunnittelutoimistojen toimesta. Kunnissa tilataan yhä pienemmillä tiimeillä yhä suurempia ja kalliimpia asuinalueita ns. avaimet käteen -periaatteella. Tilaajien kohdalla läpinäkyvyys ja hintatietoisuus siis heikkenevät, samalla kuin kilpailu vähenee ja suunnittelutoimistojen katteet kasvavat. Esimerkkejä tällaisista suurprojekteista löytyy sekä suurista kaupungeista (mm. Hki, Espoo, Tampere) että hieman pienemmistäkin. Näihin suurprojekteihin paketoidaan usein mukaan myös infrarakentamista, johon tilaajat eli kaupungit samalla tuhlaavat kaikki tonttimyynneistä saamansa rahat.

    3.) Niin rakennuttajille, rakentajille kuin asujillekin jaettavat useat eri tuet. Kuten myös asunnonostajille myönnetyt ylimitoitetut rahoitusratkaisut. Tosin näitä ongelmia nostettiin esille myös haastateltujen asiantuntijoiden keskuudessa, eli niistä ei sen enempää.

  10. Asuntojen vähäinen tarjonta kysyntään nähden pitää hinnat ja vuokrat korkeina pääkaupunkiseudulla. Tuotanto on ollut liian vähäistä jo vuosikymmenien ajan. Varmasti kaavoitetun maan liian vähäinen tarjonta on yksi tekijä tähän. Ainakin se on rakennusalan jatkuva valittamisen aihe kuten myös erilaiset kaava- ja rakentamismääräykset. On kuitenkin suorastaan hieman hupaisaa, kuinka usein unohdetaan, että meillä vallitsee markkinatalous myös asuntomarkkinoilla. Ei kai kukaan alalla tosissaan usko, että vapaarahoitteisten asuntojen hinnat ja vuokrat riippuvat vain kustannuksista. Kyllä hinnat ja vuokrat nousevat sinne mitä ollaan valmiita maksamaan. Ei kai rakennusalalla olla sentään sen tyhmempiä kuin muualla markkinataloudessa. Lisäksi asuntojen korkeista hinnoista hyötyvät kaikki muut paitsi juuri asunnonostaja ja asunnon vuokraajaa.

  11. Oulussa asuminen on huomattavasti halvempaa kuin Helsingissä. Syynä mm. paljon fiksumpi tonttipolitiikka. Eikä Oulussakaan mitään pilvenpiirtäjiä ole.

    Jos äkkiä rakennettaisiin paljon ylikuumenisivat rakennusmarkkinat ja hinnat nousisivat.

    Berliinistä tulee muistaa, että saksojen yhdistyminen toi kaupunkiin paljon ilmaisia asuntoja. DDR:n asuntopolitiikka toi halpoja asuntoja joiden ansiosta Berliinistä on tullut erityisen edullinen. Tarjontaa on, mutta se ei ole markkinaehtoisesti rakennettua.

  12. Helsingissä 25000 tyhjillään olevaa sijoitusasuntoa tälläkin hetkellä. Uudet asunnot menisivät jatkossakin asuntosijoittajille pääosin joten lehden ajatusmaailma on täysin vääristynyt. Ainoa keino on estää asuntokeinottelijoita ostamasta asuntoja koska jäävät tyhjilleen ja siten nostavat hintoja.

  13. Kannattaa muistaa, että
    a) asuntojen myyntihinnoilla ja
    b) asuntojen rakennuskustannuksilla
    ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Asuntojen myyntihintoja ei halvenneta rakennusteknisin keinoin. Asuntojen myyntihintoja halvennetaan markkinoihin kohdistuvilla keinoilla.

    1. No kyllä sekin, että kaupunki pyytää 1000 e/m2 tontista on aivan turha lisäkustannus. Kaupunki voisi vuokrata tontit, jolloin se saisi pitkäaikaista kassavirtaa ja paremman päätäntävallan mm. täydennysrakentamiseen.

  14. Tiedoksi sivistymättömille nimettömille: Helsingin väkiluku on jo 630 000 eikä suinkaan 550 000. Pk-seutu 1,125 milj. urban-alue 1,23 milj. as. ”Oulussa asuminen on huomattavasti halvempaa kuin Helsingissä. Syynä mm. paljon fiksumpi tonttipolitiikka. Eikä Oulussakaan mitään pilvenpiirtäjiä ole” Kukaan ei halua asua jossain Oulussa, Helsinkiä ei voi verrata johonkin tuppukylään.

  15. Tuntuu oudolta seurata rakentajana/ rakennuttajana (5- vuosikymmenellä) ammatissa toimineena, kun kukaan ei puhu rakentamisen todellisista kustannuksista mitään (hampaaton RT).
    Korkeiden talojen rakentamiskustannukset ovat n. 1,5- kertaiset 5- 8-kerroksisiin verrattuna ja maanhinta ei suinkaan jousta korkeampien rakentamiskustannuksien alla, vaan päin vastoin.
    Poliittinen tahto on puuttunut sitten 80-luvun, kohtuuhintaisten asuntojen tuottamiselta. 90-luvun lama-ajan halpa uudistuotanto johtui rakentajien kuolinkamppailuista, joista konkurssijälkeä syntyi sitten ihan riittävästi pienen yhteiskunnan tarpeisiin. Koko tuotantokapasiteetti meni täysin uudelleen jakoon.
    Nykyisin uudistuotannon hintaperusteet löytyvät yhtälöstä ”suorat kulut*oman käytön alv*minimikate”, joka määrittää grynderien ”markkinahinnan”.
    Joka tapauksessa ilman tuotantokustannuksien olennaista vähentämistä (kalliit tilaohjelmat ja monopolikaavoituksen määräykset) ja niihin vaikuttavien vir. omaismääräysten poistamista, uudistuotannon hintatasoa ei pystytä ilman 90–luvun kaltaista tuotannon uudisjakoa pienentämään kuin marginaalisesti. Keskimääräinen tuotantokustannus (litt1-9) n. 1950-2100€/htm2 (alv-0%) +autopaikat. Loppuosa on tonttia, rakennuttajan kuluja, alvia ja katetta, jolla ei ihan hirveästi vielä rehentelemään pääse. Senhän näkee rakentajien tilinpäätöksistä.
    Kalleuden syyt ovat yhteiskunnan itsensä täysin aiheuttamat, luottamusmiespäättäjien ja virkamiesportaan!

    Kustannusinsinöörinä 4:llä- vuosikymmenellä

Vastaa käyttäjälle Seppo Mäkinen Peruuta vastaus

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi