”Joko työ vie miestä tai mies työtä” – Kokemus auttaa työnjohtajaa suitsimaan työpaineet

”Perhe alkoi huomautella, että nyt pitäisi tehdä jotain.”

Tuolloin hälytyskellot pärähtivät soimaan Veli-Pekka Ilmasen, 39, päässä. Kyseessä oli hänen ensimmäinen kohteensa vastaavana työnjohtajana Vartella, ja mies oli tuonut kotiinsa ison mörön: työpaineet. Ne näkyivät hänessä muun muassa kärttyisyytenä.

”Yritin tehdä itse kaiken. Se ei vain onnistu. Olin väsynyt, koska nukuinkin huonosti”, Ilmanen kertaa tapahtunutta.

Viimeinen pisara Ilmaselle oli, kun hänen vähän päälle kolmikymppinen tuttavansa – liian ahkera työmyyrä hänkin – sai aivohalvauksen.

”Siinä oli kaksi vaihtoehtoa, joko työ vie miestä tai mies työtä. Oli peiliin katsomisen paikka. Nyt jätän työt työpaikalle.”

Uupumisen syy oli se, että Ilmanen oli uudessa tilanteessa ja vastuuta tuli lisää – mitään varsinaista ongelmaa uudisasuinkerrostalohankkeessa ei ollut. Nuori mies stressasi muun muassa sitä, miten viimeistelyvaiheen kaikki pienetkin asiat saataisiin tehtyä.

”Olin helpottunut, kun kohde valmistui. Opin siitä kyllä paljon, muun muassa delegoinnin arvon. Sitä oli vähän kuin linnunpoikanen, joka pitää vain potkaista pesästä alas. Ei se muuten opi lentämään”, Ilmanen kertoo.

”Nyt rakennushankkeen kokonaiskuva on selkeytynyt, ja sen elinkierto on tiedossa. Työhön on helpompi asennoitua ja hallinnoida sitä. Valmista tulee aina, siitä ei tarvitse huolehtia.”

Pääkoppa tuulettuu työmaalla

Ilmanen tuli Vartelle pääkaupunkiseudulle työnjohtajaksi vuonna 2011. Vastaavaksi hänet nimitettiin vuoden 2013 alkupuolella. Tällä hetkellä Ilmanen odottaa asuinkerrostalotyömaata alkavaksi.

Työnjohdossa hän on työskennellyt kaikkiaan kymmenisen vuotta.

Jaksamisessa on iso apu, jos työkavereilta saa tarvittaessa tulipalokiireessä apua. Vartella sitä Ilmasen mukaan saa. Hän muistuttaa kuitenkin, ettei vastaava voi kaikkea jakaa muille työmaalla.

”Silloin täytyy vain kylmän viileästi viheltää peli poikki, laittaa paperille tehtävät tärkeysjärjestykseen ja lähteä siinä järjestyksessä hoitamaan niitä.”

Määräysuudistukset ovat tuoneet vastaavalle mestarille lisää paperityötä. Ilmanen myöntää, että välillä se on puuduttavaa. Hänen on aika ajoin pakko päästä pois tietokoneen ääreltä, työmaalle, vaikka olisikin jokin kiireellinen työ kesken. Pääkoppa tuulettuu ja stressi loivenee, kun tietää, että siellä on kaikki hyvin.

”Paine on osa kehitysprosessia”

Octavio Järventaus, 37, on työskennellyt työnjohtajana 13 vuotta, josta vastaavana mestarina 8 vuotta. Firalle hän tuli vastaavaksi mestariksi kolme vuotta sitten. Hän vetää Att Dirika-korttelin asuntorakentamishanketta Helsingin Kalasatamassa.

Järventaus myöntää, että paineet kasvavat, kun työkenttä pirstaloituu ja vastuu kasvaa. Vastaavan mestarin vastuu kauhistutti hänetkin, kun hän sai ylennyksen aikoinaan. Mutta vain hetkeksi.

”Paine on osa kehitysprosessia. Se pakottaa ihmisen kehittymään ja menemään eteenpäin. Se taas on edellytys, jotta selviää haastavammista, uusista tehtävistä.”

Hän uskoo, että painetta oppii käsittelemään työkokemuksen karttuessa. Kokemus toimii puolustuksena. Hän korostaa myös hyvien elintapojen ja vapaa-ajan palautumisen merkitystä.

”Meillä tehtiin Firassa FirstBeat-mittaus, jossa seurattiin palautumista. Minun kohdallani se ei ollutkaan niin hyvää kuin kuvittelin. Otin palautteesta vaarin, ja muutin esimerkiksi rutiinejani ennen nukkumaanmenoa”, Järventaus sanoo.

”Tingin omasta hyvinvoinnistani”

Hänen mielestään työnjohtaja ei jaksa, jos ei pidä itsestään huolta. Töitä saa tehdä niin paljon kuin pystyy, kun rakentaminen käy kiivaana ja henkilöstöresurssit ovat kireällä. Moni on väsymisen rajamailla.

Paineet kasvavat, kun työkenttä pirstaloituu ja vastuu kasvaa.

Järventaus itse oppi hellittämään karun kokemuksen kautta.

”Tein liikaa töitä ja väsyin, negatiiviset asiat jäivät pyörimään ympyrää päässä. Oli jokin tärkeä tehtävä, joka piti hoitaa. Hoidin sen tinkimättä – mutta tingin samalla omasta hyvinvoinnistani. Uuvuin huomaamatta”, Järventaus kertoo.

”Onneksi minulla on esimies, jolle pystyin sanomaan asiasta. On tärkeää, että vastaavakin pystyy työyhteisössä juttelemaan ikävistä asioista jonkun kanssa. Väsymys hellitti, kun vähensin ylitöitä, opin delegoimaan ja lepäsin vapaa-aikana.”

Otsikkoa muokattu klo 13.09.