Kokeile kuukausi maksutta

Myös Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Aki Haaro joutuu jättämään tehtävänsä

Keskustataustaisen vuokra-asuntorakennuttaja Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Aki Haaro joutuu jättämään tehtävänsä. Taustalla on epäily satojen tuhansien eurojen lainvastaisesta edusta.

Perttu Nousiainen ja Aki Haaro. Kuva: Anne Vatén / HS, Antti Hämäläinen

Viime sunnuntaina Nuorisosäätiöstä lähti hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen.

Molempien lähtöjen taustalla on Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) säätiövalvonnan kanta, jonka mukaan Haaro ja Nousiainen ovat saaneet yhtiöilleen satojen tuhansien eurojen säätiölain vastaisen edun Nuorisäätiön yhteistyökumppanin Salpausselän Rakentajat Oy:n kautta.

Haaron erottamisesta päätti Nuorisosäätiön hallitus, joka oli koolla maanantaina illalla. Hallitus joutui kokoontumaan uuden hallituksen puheenjohtajansa Mikko Henttosen johdolla, koska PRH vaati säätiöltä selvitystä toimitusjohtaja Aki Haaron asemasta.

Hallituksen uusi puheenjohtaja Henttonen sanoi maanantaina iltapäivällä, että on tärkeää, että toimiva johto nähdään ”oikeanlaisesta kulmasta kaikista sidosryhmistä”. Yksi sidosryhmä on säätiöiden valvoja eli Patentti- ja rekisterihallitus.

Tänään tiistaina Henttonen sanoi, että Haaron luottamus kaatui viime aikojen uutisointiin, joka koskee taloudellisia epäselvyyksiä. ”Olemme kuitenkin toiminnassa, jossa hallituksella pitää olla selkeä luottamus [toimitusjohtajaan]”, Henttonen sanoi tiistaina.

Henttosen mukaan Haaro jatkaa uuden toimitusjohtajan aloittamiseen saakka ”korkeintaan syyskuun alkuun”.

PRH vaati Nousiaisen erottamista

Aiemmin PRH oli vaatinut Nousiaisen erottamista Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä. PRH:n säätiövalvonta jätti viime perjantaina Helsingin käräjäoikeuteen hakemuksen Nousiaisen erottamiseksi. Hän  jätti kuitenkin paikkansa eilen sunnuntaina.

Toimitusjohtajan Haaron asemasta voi kuitenkin päättää vain säätiön hallitus.

Säätiövalvonta vetosi Nousiaista koskevassa hakemuksessa ”kokonaisuutena törkeään” säätiölain vastaisuuteen.

”PRH:n hakemuksen mukaan säätiön hallituksen puheenjohtaja on yhdessä säätiön toimitusjohtajan kanssa hankkinut omistamillensa yhtiöille säätiölain vastaisen huomattavan suuruisen taloudellisen edun asemassa, jossa hänen tärkein tehtävänsä on ollut säätiön tarkoituksen huolellinen toteuttaminen”, PRH perusteli asiaa maanantaina julkistamassaan tiedotteessa.

Yle ja Suomen Kuvalehti kertoivat viime viikolla, että keskustataustaisen Nuorisosäätiön johtajat ovat joutuneet osaksi poliisin lahjustutkintaa. Ylen grafiikassa on avattu sitä, miten rahojen epäillään kulkeneen Nousiaisen ja Haaron yhtiöille.

HS ei saanut ole saanut kommenttia toimitusjohtaja Aki Haarolta eikä entiseltä hallituksen puheenjohtajalta Perttu Nousiaiselta.

Tätä artikkelia on kommentoitu 11 kertaa

11 vastausta artikkeliin “Myös Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Aki Haaro joutuu jättämään tehtävänsä”

  1. Mitä tahansa Nuorisosäätiössä tapahtuukin, Ara ei puutu yhtiön yleishyödylliseen statukseen millään lailla. Ararahoitus vain jatkuu ja ylijohtaja Rossilahti katselee olkansa yli kuin asia ei koskisi häntä ja Araa millään lailla.

    1. PRH ja ARA ovat toimijoita eri asioissa. PRH:n tutkimus ei koske ARA-asuntoja. Olleti myöhemmin tulee ARAn vuoro, jos ilmenee jotain selkeästi asuntoja, asumiskustannuksia ja asumista koskevia seikkoja.

  2. Poliittinen omistaja on usein ammattitaidoton.

  3. Nuorisosäätiö pitäisi saattaa takaisin yleishyödylliseksi toimijaksi jota se ei ole ollut näiden kaverusten ollessa johdossa. Mutta haluaako nykyinen hallitus, että Nuorisosäätiö on yleishyödyllinen? Vai haluaako hallitus, että Nuorisosäätiö on kuten Kojamo (ent. VVO)? Jotain voi jo päätellä siitä millainen toimitusjohtaja valitaan.

  4. Kyllä Nuorisosäätiöllä on edelleen yleishyödylinen status. Se tässä ihmetyttääkin. Ara on tutkinut asiaa ja todennut, että yleishyödyllisyyden edellytykset eivät täyty, mutta statusta ei kuitenkaan poisteta, koska säätiö on keskustalainen kuten Arakin. Ja mikä ihmemies Haaro on, kun jättää toimitusjohtajan hommansa vasta syksyllä, kun muuten jää uuden puheenjohtajan mukaan ”liian suuri aukko”? Toimitusjohtaja lähtee yleensä tämänlaisissa tapauksissa niin, että heittää avaimensa ilmaan ja uusi toimitusjohtaja ottaa avaimista kopin. Ei töiden määrällä tai firman koolla ole näissä tapauksissa mitään merkitystä.

  5. Kateellisten panettelua, jokainen voi perustaa ikioman säätiön tai yhdistyksen rakennuttamaan tai keräämään varoja vähävaraisten joululahjoihin.
    Fiksua hommaa tonttejakin tulisi kaupungeilta, kun entisen poliittisten ryhmittymien kannatuksen sijaan tontit jaetaan kaikille yleishyödyllisille hakijoille tasapuolisesti taustoista ja näytöistä riippumatta.

  6. Mitä se Perttu Liukku teki aikoinaan, sitten Nuorisosäätiö veivaa, oliko Kojamo välissä. Yhdistyvätkö nämä ARAan millään lailla? joku saattaisi väittää, että yhdistyy. Tiedä tuota, mutta todennäköistä on se, että lisää ilmaantuu.

  7. Sipilä apuun, Kaikkosta ei enää kiinnosta.

  8. Mutta tietäkääkin, että Suomessa ei ole korruptiota!

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat