Kokeile kuukausi maksutta

Lujatalo luopuu Perhelä-hankkeesta – suurin syy rakennuskustannusten merkittävä nousu

Lujatalon Perhelä-hanke Järvenpään keskustassa ei käynnisty lokakuussa, kuten oli aikaisemmin suunniteltu.

Perhelän kaupunkikeskukseen piti tulla yhteensä 7000 kerrosneliömetriä liike- ja toimistotilaa sekä noin 500 asuntoa.

Lujatalo on päättänyt luopua Perhelä-hankkeesta. Tämä johtuu siitä, että hankkeen taloudelliset edellytykset eivät täyty nykyisessä markkinatilanteessa. Suurin syy hankkeen taloudellisen yhtälön muuttumiseen on noususuhdanteen aikaansaama rakennuskustannusten merkittävä kasvu. Toisaalta liike- ja toimitilojen vuokratasot ovat pysyneet ennallaan vuosikausia. Näiden syiden takia Lujatalo katsoo, että edellytykset hankkeen eteenpäin viemiseksi eivät enää täyty nykyisellä suunnitelmalla ja luopuu hankkeesta.

Lujatalo ja Järvenpään kaupunki päivittivät kesäkuussa 2018 hankesopimuksen ja kiinteistökaupan sopimuksen muuttunutta markkinatilannetta ja asiakastarpeita entistä paremmin vastaavaksi. Lujatalon mukaan suunnitelmamuutokset eivät olleet kuitenkaan riittäviä, sillä rakentamisen olosuhteissa on tapahtunut edelleen niin suuria muutoksia, että hankkeen toteuttaminen suunnitellussa muodossa ei enää ole taloudellisesti mahdollista.

Keskustakorttelin rakentamisen siirtyminen ja kariutuminen halutun mukaisena on paha takaisku sekä Järvenpään kaupungille että Lujatalolle. Lujatalo on sijoittanut hankkeeseen jo useita miljoonia euroja. Hankkeen kariutuessa jo tehdyt investoinnit jäävät Lujatalon tappioksi. Tonttikauppaan liittyvät kaupanteon edellytykset eivät täyty sopimuksen mukaisesti 1.11.2018. Näin ollen hankesopimuksen mukaisesti kaikki hanketta koskevat sopimukset päättyvät.

Lujatalon kilpailijat olivat jo aiemmin yrittäneet kehittää Perhelä-hanketta tämän kaltaisella laajalla konseptilla. Lujatalo teki voitavansa, jotta hanke olisi saatu kannattavaksi ja käynnistymään. Myös Järvenpään kaupunki on myötävaikuttanut monilla päätöksillään hankkeen etenemiseksi.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Lujatalo luopuu Perhelä-hankkeesta – suurin syy rakennuskustannusten merkittävä nousu”

  1. Hanke oli suuruuden hulluutta Järvenpään kokoiseen kylään. Järki tulee käteen kun aletaan aidosti etsimään liikkeitä kauppakeskukseen ja laskemaan kustannuksia kalliisiin asuntoihin ja autopaikkoihin. Pohtikoon kaupungin isät, iskikö ahneus, kun valittiin epärealistinen mutta paperilla hieno ehdotus.

    1. Havainnekuvasta näkee että kaavakehitysvaiheessa mopo on lähtenyt käsistä. Yhteen korttelin on mätetty aivan liikaa kerrosalaa. Se heikentää kohteen vetävyyttä sekä todennäköisesti myös toteutettavuutta. Järvenpään heikko kaavoitus ja Lujatalon oma ahneus aiheuttivat tämän epäonnistumisen. Normaaleilla tehokkuuksilla tuo kortteli olisi mennyt kaupaksi.

  2. ”…suurin syy rakennuskustannusten merkittävä nousu”

    Ei todellakaan ole – suurin syy on ymmärrys siitä ettei asuntoja saataisi huippuhinnoilla enää kaupaksi!

    1. Sinulla ei taida olla faktatietoa materiaalien hintakehityksestä viimeisen kahden vuoden ajalta. Pelkästään runkomateriaalit, betoni, teräs ja eristekustannukset ovat noussut niin reilulla kädellä, että kahden vuoden takainen hinta noin massiivisessa projektissa ei yksinkertaisesti voi olla kannattavaa. Kyseiset materiaalit eivät myöskään kilpailutuksella tai muilla keinoin halpene yhtään.

      1. Moi Hilkka, vastaan työkseni rakentamisen kustannuslaskennasta ja teen tarjouksia, joten ehkä jotakin tietoa on 😉

  3. Kohta rymisee…
    Irtisanomisia ja konkursseja odotettavissa.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat