Asuntomarkkinoilla muhii jo isot riskit

Eduskuntavaalit edessä. Epävarmuutta on ilmassa, mutta mitään muutosta ei asuntomarkkinoilla tapahdu ennen vuotta 2012, jollei valtiokriiseistä muuta johdu. Sinä aikana tulisi miettiä, mitä tehdä kolmelle keskeiselle markkinavoimalle.

1. Epäterve asuntotuotanto

Asuntotuotannon pitäisi vastata kysyntään laadullisesti, sisällöllisesti ja määrällisesti. Asuntoja tuotetaan ytimeltään 1970-luvun toiveiden, tarpeiden ja tuotantoperiaatteiden mukaisesti. Mökille viikonloppuisin autoilevan nelihenkisen ja joka päivä saunovan ydinperheen ”IDEA” läpikuultaa vähän kaikesta.

Olisi jo korkea aika, että asuntomarkkinoilla näkyisi se, että suomalaiset ovat enenevässä määrin sinkku- ja dinkkutalouksia 2010-luvun toiveineen ja tarpeineen ja jopa kokonaan ilman omaa autoa.

Asuntotuotantoon pitäisi saada tervettä kilpailua. Viimeisen ison laman jälkiä maksetaan vieläkin varsin oligopolisoituneen asuntotuotannon muodossa. Globaalisti toimivien rakennusjättiläisten toimintaa ohjaa omistaja- ja sijoittajapolitiikka, jossa keskeisin arvo on pääomantuottoaste ja usko suuruuden evankeliumiin. On selvää, ettei yli 15 prosentin pääomantuottoastetta saavuteta hyväntekeväisyyttä viljelemällä.

Asunnonostajalta niitetään ihan kaikki, myös laatu, sillä jokainen asuntotuotannon osanen pyrkii minimoimaan kulunsa ja maksimoimaan tuottonsa kaikin keinoin.

2. Byrokraattinen pääkaupunkiseutu

Pääkaupunkiseudun kuntien tulisi yhdistyä nurkkakuntaisuuden poistamiseksi ja valtakunnan kokonaisedun nimissä. Veronmaksajat kustantavat kuntakohtaisesti ylisuuret ja keskenään sisäisesti ja ulkoisesti valtataistelevat hallintobyrokratiat. Politiikkaa tehdään ”urakalla”. Toimikuntia, selvityksiä ja mietintöjä pukkaa, mutta positiivista muutosta ei saada aikaiseksi. Ei edes ”tuntityönä”. Kukapa omaa oksaansa sahaisi?

Voisi jopa ravistellen ehdottaa, että jos jotain tässä maassa pitäisi ”valtiollistaa”, pääkaupunkiseutu tulee heti ensimmäisenä mieleen.

3. Epäterve finanssitoiminta

Globaalisti epäonnistunut, päivittäistavarakaupalta kopioitu finanssitavaratalo-oppi pitäisi haudata. Asiakkuuden kokonaiskannattavuuden sijasta olisi vaadittava ja vaalittava yksittäisten finanssituotteiden ja – palveluiden kannattavuutta. Vain näin varmistetaan, että finanssitoiminta on perustaltaan tervettä ja antaa pitkäjänteisen tuen reaalitalouden kehittymiselle.

Viime aikoina julkaistuista tilinpäätöstiedotteista näkee, että suurten finanssiryhmittymien pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa edelleen roihuava markkinaosuustaistelu rahoitetaan käytännössä maakuntien alihintaisilla säästötalletuksilla ja yrityksiltä perittävillä ylihintaisilla lainakoroilla. Ulkomailta meille luikerrellut kokonaiskannattavuus- ja ristisubventio-ajattelu päästää finanssitoimijat aivan liian helpolla oman toimintansa kehittämisen osalta.

On vaarallista luoda markkinakäytänne, jossa yritysten investoinneille ei ole tarjolla kohtuuhintaista pankkirahoitusta, mutta kotitalouksien kysyntäkäyttäytymistä sallitaan kiihdytettävän humaltumiseen saakka alihintaisella lainarahoituksella. Investointien ja yritystoiminnan kasvun tyrehtyminen johtaa työttömyyteen ja sitä kautta nopeasti kotitalouksien ylivelkaantumisongelmiin. Luomme pikkuhiljaa tilannetta, jota ei ole koskaan aiemmin saatu aikaiseksi. Pankit alkavat kohta kirjata tulokseensa luottotappioita kotitalouksien asuntovakuudellisista asuntolainoista ja kulutusluotoista. ”Elä tänään, maksa huomenna” -ajattelu on mennyt aivan liian pitkälle.

Korkojen noustessa moni yritys- ja kotitalous on vaikeuksissa. Tilannetta vaikeuttavat vielä entisestään veronkorotukset, maksujen lisäykset ja yleisen hintatason nousu. Siinä riittää pohtimista niin äänestäjillä kuin ehdokkailla, tulevasta hallituksesta puhumattakaan. Asunnon ostajien ja vaihtajien on syytä olla tarkkana.