Nollan arvoinen tavoite

EU-komissio teki aika realistisen linjauksen rakentamisen energiansäästötavoitteista, mutta parlamentaarikot nokittivat ja saivat läpi (lähes) nollaenergiatalovaatimuksen vuoteen 2021 mennessä. Päätös oli hölmö, mutta suomalaispoliitikot haluavat olla vielä hölmömpiä. Suomi tinkii ”itsenäisyyshuumassa” tavoitteesta neljä vuotta. Yhtä kylmässä Norjassa riittää vuosi 2027.

Englanti ehti julistaa rakennuksensa peräti hiilineutraaleiksi vuodesta 2015 lähtien, mutta vaalien jälkeen nämä paperit on haluttu repiä, kun on nähty mitä toteutus tarkoittaisi. Samanlaista tosiasioiden tunnustamisen taitoa toivoisi meillekin.

Nollaenergiatalo on aivan eri asia Suomelle kuin Keski-Euroopalle, jossa lämmityskausi on kolme kuukautta. Kärjistettynä nolla- tai plusenergiatalo tarkoittaisi, että talvella se myisi kaukokylmää ja kesällä auringonlämpöä. Ostajia vain taitaa olla harvassa.

Nollaenergialinjaus tarkoittaa isoa muutosta rakennusmateriaalien väliseen kilpailuun. Tähän saakka rakennuksen käytönaikaisen energiankulutuksen merkitys on ollut niin hallitseva, ettei materiaalien ympäristöominaisuuksilla ole ollut merkitystä. EU:n komissio laatii jo ohjeita siitä, miten rakennusmateriaalien ympäristöohjaus tehtäisiin.

Meillä kunkin yksittäisen materiaalin valmistaja on kiikuttanut ympäristöministeriölle omia laskelmiaan. Niitä on tehty periaatteella ”rusinoita pullasta”, eli tarkastelu on rajattu oman materiaalin vahvuuksiin.

Puun osalta on tuotu esiin se, että se sitoo hiilidioksidia ja on uusiutuva, kotimainen materiaali. Kun puurakennus on tullut elinkaarensa päähän, se voidaan polttaa uusiutuvana energiana. Toki puuta pitää myös maalata tai lahosuojata.

Teräksen ja alumiinin osalta tuodaan esiin kierrätettävyys, jonka pitäisi tasapainottaa valmistuksen aikaista energiantuhlausta. Toki energiaa kuluu uudelleensulatuksessakin. Materiaalit ovat myös keveitä, mikä säästää perustuksissa. Itse asiassa puun ja teräksen yhdistelmä, jossa pitkät jännevälit tehdään teräksestä, näyttää ympäristötarkasteluissa aika vahvalta.

Betonin kohdalla korostetaan sen pitkäaikaiskestävyyttä. Jopa väliaikaisiksi tarkoitetut betonilähiöt ovat jäämässä ikuisiksi. Rakentamiseen pitäisikin betonimiesten mukaan saada selvästi nykyistä pidemmät käyttöiät. Eduksi nostetaan myös betonin massiivisuus, josta tiilen tavoin varaa lämpöä. Isona rasitteena on se, että sementin valmistus on suuri hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja.

Sekä betonin että tiilen raaka-aineet tulevat Suomen kamarasta, ja voitot menevät muiden maiden hiilijalanjälkeä kuormittamaan.

Komission laskelmia odotellessa voi aprikoida, kuinka tasapuolisesti keskieurooppalaiset teollisuuslobbarit suhtautuvat pohjoisen puuhun verrattuna saksalaiseen teräkseen, ranskalaiseen sementtiin tai englantilaiseen ja itävaltalaiseen tiileen. Moni puulle edullinen rusina voi tipahtaa pois, jos suomalaiset ovat yhtä huonoja neuvottelijoita kuin uusiutuvan energian kiintiöistä päätettäessä. Joka tätä ei usko, voi katsoa eri maiden asettamia ns. primäärienergiakertoimia: Saksassa ja Englannissa se on puulle korkeampi kuin hiilelle ja Tanskassa ne ovat samat. Ainoastaan Suomessa ja Puolassa puu palaa puhtaasti ilman ilmastopäästöjä.

Ympäristöministeriö on luvannut tiekartan energiakiristysten tahdista vuoteen 2020. Toivottavasti liikennerajoituksia on tuolla tiellä riittävästi.