Tahtituotanto ja hiiliajattelu tekivät läpimurron rakentamisessa vuonna 2021

Rakentaminen nopeutuu ja ala vihertyy kautta linjan samalla kun digitaaliset työkalut tulevat työmiestenkin käsiin ja itseohjautuvuus kasvaa, sanovat tämän vuoden suurimmista muutostrendeistä Skanskan kehitystoiminnasta ja digitalisaatiosta vastaava johtaja Jan Elfving, Fira Groupin toimitusjohtaja Jussi Aho sekä Aalto-yliopiston rakentamistalouden professori Olli Seppänen.

Osa lvis-asentajista joutuu koulun penkille, jos uusi toimintatapa työmailla yleistyy

Tulevaisuudessa osa talotekniikka-asentajista voi osallistua aiempaa tiiviimmin toteumamallin tekemiseen, jotta esimerkiksi hukkaa työmaalla saadaan vähennettyä. Uudistus olisi valtava muutos nykykäytäntöön verrattuna.

Tahtituotantoon on syytä lähteä asteittain, jotta muutokset eivät kaada koko hanketta

Rakennuttajan roolia tahtituotantohankkeessa käsitelleessä diplomityössä korostetaan, että uuteen tuotantomalliin siirtymisessä hoppuilu ei kannata. Tuotannon toteutumista voidaan varmistaa mittaamalla suunniteltujen tehtävien toteumaa tahtialueittain ja seuraamalla korjaamattomien laatuvirhehavaintojen määrää.