Valtio tukee 65,2 miljoonalla kolmen LNG-terminaalin rakentamista

Työ- ja elinkeinoministeriö on 18. syyskuuta myöntänyt kolmelle nesteytetyn maakaasun terminaalihankkeelle energiatukea yhteensä 65,2 miljoonaa euroa. Tuen avulla Manga LNG Oy rakentaa Tornioon, Skangass Oy Poriin ja Oy Aga Ab Raumalle LNG-terminaalit. Hankkeiden yhteenlaskettu rakennusaikainen työllisyysvaikutus olisi noin 500 henkilötyövuotta.

Hallitus hyväksyi Rosatomin reaktorin Fennovoiman ydinvoimalaan äänin 10–7

Valtioneuvosto on tehnyt äänin 10–7 myönteisen periaatepäätöksen Fennovoiman hakemuksesta rakentaa Rosatomin ydinvoimalaitosyksikkö Pyhäjoelle. Fennovoima teki keväällä 2014 hakemuksen aiemmin saamansa periaatepäätöksen täydentämisestä, koska hanke oli muuttunut alkuperäisen luvan myöntämisen jälkeen. Hallitus katsoi Fennovoiman hankkeen olevan edelleen yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.

EU-komissio hyväksyi Itämeren kaapelihankkeen

EU-komissio on hyväksynyt Suomen valtion pääomasijoituksen suoran huippunopean tietoliikenneyhteyden rakentamiseen Suomen ja Keski-Euroopan välille. Rakennusurakan tarjouskilpailu on käynnistynyt. Päätös urakoitsijasta tehdään marraskuussa ja rakennustyöt päästään aloittamaan vuonna 2015. Merikaapelihanke valmistuu vuosien 2015–2016 vaihteessa.

Skanska ja YIT ottamassa vastuun Kankaan alueen kehittämisestä Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin järjestämän, Kankaan vanhan paperitehtaan aluetta koskevan tontinluovutus- ja toteutuskilpailun jatkoneuvottelut ovat edenneet sopimusvaiheeseen. Alueelle perustetaan kehitysyhtiö, joka ostaa paperitehtaan ja ottaa siitä kehittämisvastuun. Kehitysyhtiön osakkaiksi tulevat Skanska Talonrakennus Oy ja YIT Rakennus Oy sekä vähemmistöosakkaaksi Jyväs-Parkki Oy.

Länsisataman uusi matkustajaterminaali sai poikkemisluvan 35 vuotta vanhasta kaavasta

Helsingin rakennuslautakunta myönsi luvan poiketa asemaakaavasta Länsisatamaan rakennettavan matkustajaterminaalin ensimmäisen vaiheen rakentamisessa. Terminaalin ensimmäinen vaihe on osa monikerrosratkaisuun perustuvaa laajempaa viitesuunnitelmaa.