Lämpö-Tukun toimitusjohtaja sai potkut

Panostaja Oyj:n 63,3-prosenttisesti omistaman lvi-tuotteiden maahantuonti- ja tukkuliike Lämpö-Tukku Oy:n toimitusjohtaja Jouko Tyrkkö on vapautettu välittömästi tehtävistään. Lämpö-Tukun toimitusjohtajaksi on aluksi määräaikaisella sopimuksella nimitetty 9. marraskuuta alkaen kauppatieteiden maisteri S. Martti Niemi. Hän on aiemmin toiminut liikkeenjohdon konsulttina sekä muun muassa B&B Tools Finland Oy:n toimitusjohtajana.

MariMatic toimittaa kymmenien miljoonien eurojen jätejärjestelmän maailman suurimpaan moskeijaan

Saudi-Arabiassa, Mekan kaupungissa sijaitsevassa maailman suurimmassa moskeijassa Al-Masjid al-Haramissa on aloitettu laajennustyöt, jotka kasvattavat moskeijan aluetta 400 000 neliömetrillä. Moskeijaan asennetaan vuoden 2012 aikana suomalaisen CleanTech-yhtiön MariMatic Oy:n kehittämä ja valmistama automaattinen kiinteän jätteen putkikeräysjärjestelmä. Laitetoimituksen arvo MariMaticille nousee projektin valmistuessa kymmeniin miljooniin euroihin.

Valtavalo aloittaa Led-valoputkituotannon Suomessa

Uusiin energiatehokkaisiin valaistusratkaisuihin erikoistunut Valtavalo Oy aloittaa oman Led-valoputkituotantonsa Suomessa. Tuotteet hankittiin aiemmin sopimustuotantona Kiinasta. Tuotanto alkaa 2012 alkuvuodesta yhtiön vuokraamissa tiloissa Renforsin Rannan yritysalueella Kajaanissa, jossa toimi ennen UPM:n Kajaanin paperitehdas. Tuotteet suunnataan aluksi Pohjoismaiden markkinoille.

Rakentamisen suhdanneodotukset heikentyneet selvästi

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lokakuussa tekemän suhdannetiedustelun mukaan rakennusalan yritykset kuvaavat tämänhetkistä suhdannetilannettaan melko tavanomaiseksi. Suhdanneodotukset lähikuukausille ovat puolestaan heikentyneet selvästi. Rakennustuoteteollisuuden puolella yritykset kuvaavat tämänhetkistä suhdannetilannettaan lähestulkoon normaaliksi. Myös tuoteteollisuudessa odotukset lähikuukausille ovat heikentyneet selvästi.

Ympäristöministeri Ville Niinistö: Rakentamiseen löydettävä materiaalitehokkaampia ratkaisuja

Ympäristöministeri Ville Niinistö pitää välttämättömänä, että rakentamiseen löydetään materiaali- ja resurssitehokkaampia ratkaisuja. Luonnonvarojen kulutuksen kannalta suuren hiilijalanjäljen aiheuttava betonirakentaminen tulee tiensä päähän, arvioi Niinistö Puuinfon haastattelussa. Ilmastotavoitteiden kannalta myös rakennusteollisuudessa on siirryttävä vähän päästöjä tuottaviin materiaaleihin.

Kone osti hissien huoltoyhtiön Yhdysvalloista

Kone on hankkinut omistukseensa Quality Elevator Sales and Service, Inc. -nimisen hissien huoltoyhtiön Yhdysvalloista. Quality Elevatorilla on kaksi toimipaikkaa, joista Pennsauken New Jerseyn toimipaikka palvelee Philadelphian metropolialuetta, eteläistä New Jerseytä ja Delawarea. Dallastownin toimipaikka Pennsylvaniassa puolestaan palvelee Harrisburgin, Yorkin ja Allentownin alueita.

Cramo paransi kannattavuuttaan ja ohjeistustaan

Konevuokraamo Cramo Oyj kasvatti kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä liikevaihtoaan selvästi viime vuoden vastaavasta ajasta. Osin liikevaihtoa kasvattivat yritysostot, mutta kasvua kertyi selvästi myös orgaanisesti. Liikevaihdon paisuessa myös yhtiön tulos nousi selvästi. Tuloskehitys oli jopa liikevaihdon kasvua nopeampaa, joten suhteellinen kannattavuuskin koheni. Yhtiö myös muutti koko vuoden 2011 ohjeistustaan parempaan suuntaan.