Kokeile kuukausi maksutta

Valtavalo aloittaa Led-valoputkituotannon Suomessa

Uusiin energiatehokkaisiin valaistusratkaisuihin erikoistunut Valtavalo Oy aloittaa oman Led-valoputkituotantonsa Suomessa. Tuotteet hankittiin aiemmin sopimustuotantona Kiinasta. Tuotanto alkaa 2012 alkuvuodesta yhtiön vuokraamissa tiloissa Renforsin Rannan yritysalueella Kajaanissa, jossa toimi ennen UPM:n Kajaanin paperitehdas. Tuotteet suunnataan aluksi Pohjoismaiden markkinoille.

”Yleisesti mielletään, että tuotteiden valmistus Aasiassa olisi kokonaiskustannuksiltaan edullisempaa – totuus voi kuitenkin yllättää. Etenkin jos käytetään pitkälle automatisoituja prosesseja ja uusinta robottitekniikkaa. Lisäksi toimitusvarmuus ja osaamisketju tuotekehityksestä tuotantoon ovat Suomessa luotettavia”, Valtavalo Oy:n toimitusjohtaja Markku Laatikainen kertoo.

Vuonna 2008 perustettu Valtavalo Oy on kasvanut nopeasti haastamaan perinteisiä valaisinmarkkinoita energiaa säästävillä Led-valoputkilla, joilla on helppo korvata loisteputket. Valtavalon liikevaihto asettunee tänä  vuonna kahden miljoonan euron tasolle. Robottituotannon myötä liikevaihdon arvioidaan kaksinkertaistuvan jo lähivuosina. Uusi tuotanto työllistää alussa muutamia henkilöitä. Kun linjaston käyttöastetta nostetaan, työvoimaa tarvitaan lisää.

Valtavalon Suomesta alkanut toiminta on laajentunut jo Ruotsiin, jossa kauppaa on tehty jonkin aikaa. Vientikanavia avataan muihin maihin tuotannon kasvaessa.

Valaisintuotannon käynnistämiseen Kajaaniin perustettavaan yksikköön on myönnetty Kainuun ELY-keskuksesta investointi- ja kehittämistukea Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Valtavalo aloittaa Led-valoputkituotannon Suomessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat