Tutkimus: Kotitaloudet kuluttavat eniten luonnonvaroja kulutetaan asumiseen ja liikenteeseen

Ympäristöministeriön ja Suomen luonnonsuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan kotitalouksien aiheuttamassa luonnonvarojen kulutuksessa on yli kymmenkertaisia eroja. Eniten luonnonvaroja kuluu asumiseen, liikenteeseen ja matkailuun. Erityisesti väljä asuminen ja henkilöautoilu selittävät korkeimpia kulutuslukuja.

Kattoristikkovalmistaja Sepalle Suomen Yrittäjien yrittäjäpalkinto

Viime vuonna 25 vuotta täyttäneelle, kattoristikoita valmistavalle Sepa Oy:lle on myönnetty Suomen Yrittäjien valtakunnallinen yrittäjäpalkinto. Palkinnon vastaanottivat hallituksen puheenjohtaja Seppo Ahonen ja hänen puolisonsa Tuovi Ahonen. Sepa Oy:n lisäksi palkinnon saivat myös Myllyn Paras, Uutechnic sekä Veekmas.

Stakes: Vammaisten ihmisten asumispalvelujen laatusuositusten tavoitteet eivät toteudu Manner-Suomessa

Vammaisten ihmisten asumispalveluiden laatusuosituksen tavoitteet eivät toteudu Manner-Suomessa. Puolet kunnista ottaa huomioon vammaiset asukkaat ympäristörakentamisessa, ja kahdessa viidesosassa kuntia vammaisten henkilöiden asumistarpeet huomioidaan asuntopolitiikassa. Kolmasosassa kuntia otetaan vammaiset kuntalaiset huomioon kunnallissuunnittelussa ja – päätöksenteossa. Tiedot ilmenevät Stakesin laatusuositusten toimivuutta käsittelevästä kyselystä. 

Rakennusalan yrittäjiä Entrepreneur of the Year -kilpailun finaaliin

Entrepreneur of the Year -aluekilpailujen finaaliin selviytyneet rakennusalan yrittäjät ovat selvinneet. Voitosta kisaavat kahdeksan muun ehdokkaan lisäksi Topi Paananen Peikko Groupista, Harri Sjöholm Oy Robit Rocktools Ltd:stä, ja Aaro Cantell Normet Group Oy:stä. Kilpailun toteuttaa Ernst & Young. Kilpailuun osallistui 64 ehdokasta. Valtakunnallinen loppukilpailu järjestetään marraskuussa Helsingissä.

SAK:n Ihalainen: Valtion, kuntien ja työeläkeyhtiöiden lisättävä vuokra-asuntotuotantoa

SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen mukaan hallituksen pitäisi toimia tehokkaammin julkisen vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi. Ihalaisen mukaan asuntorakentamisessa ja julkisten infrahankkeiden rakentamisessa on edettävä, jotta synkkä taloustilanne saataisiin torjuttua.

Uudisrakentamisen volyymi supistui elokuussa

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamisen volyymi supistui elokuussa lähes 3 prosenttia viime vuoden elokuuhun verrattuna. Volyymin kasvun hidastuminen alkoi näkyä loppukeväästä. Myönnetyt rakennusluvat kääntyivät laskuun viime vuoden loppuvuodesta ja rakennustöiden aloitukset ovat vähentyneet noin 20 prosentilla tämän vuoden tammi-elokuun aikana.

Rakennuslupien määrä laski viidenneksellä elokuussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin elokuussa viidenneksen vähemmän kuin vuosi sitten. Tämän vuonna lupia myönnettiin 3,2 miljoonalle kuutiometrille. Kuutiomäärät vähenivät lähes kaikissa rakennustyypeissä. Tammi-elokuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 34 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.

YM: Uuden ydinvoimalahankkeen kaavoitus käynnistetty Simolla ja Pyhäjoella

Simossa ja Pyhäjoen alueella on käynnistetty uuteen ydinvoimalahankkeeseen liittyvä kaavoitus. Tällä hetkellä hankkeelle ei ole varauksia voimassa olevissa maakunta-, yleis- tai asemakaavoissa. Ympäristöministeriön mukaan laitoksen sijoituspaikkoja tutkitaan parhaillaan YVA-menettelystä annetun lain mukaisesti.  Yankkeesta vastaa Fennovoima Oy.