WSP Finland ja OMA voittivat siltasuunnittelukilpailun Ranskassa

Suunnittelu- ja konsulttiyritys WSP Finland Oy ja hollantilainen arkkitehtitoimisto OMA ovat yhdessä voittaneet Pont Jean-Jacques Bosc -siltasuunnittelukilpailun Ranskassa. Bordeaux’hon rakennettava silta nähtiin voittaneessa ideassa osana kaupungin urbaania kaupunkirakennetta.

YIT kaavailee tuulivoimapuistoja Kyyjärvelle ja Pyhäjärvelle

YIT kehittää uusia tuulivoimapuistoja Kyyjärvelle ja Pyhäjärvelle. Hankkeisiin tulee tämänhetkisten suunnitelmien mukaan yhteensä 14–18 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on yhteensä noin 50 megawattia. Voimaloiden vuosittainen sähköntuotanto vastaa molempien kuntien yhteenlaskettua sähkökulutusta. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2015 aikana, ja voimalat ovat käyttövalmiita vuoden 2016 aikana.

TEM haluaa Fennovoimalta lisäselvityksiä ydinvoimalan ympäristövaikutuksista

Työ- ja elinkeinoministeriö on 13. joulukuuta antanut lausuntonsa Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. TEM toteaa lausunnossaan, että YVA-ohjelma kattaa lainsäädännön sisältövaatimukset, mutta ministeriö edellyttää yhtiöltä kuitenkin jatkotarkasteluja tietyistä ympäristövaikutuksista.

Europan 12 -arkkitehtuurikilpailun Helsingin, Kuopion ja Askerin kohteille suomalaisvoittajat

Nuorten arkkitehtien Europan 12 -kilpailun molempien Suomen kohteiden voittajaksi valittiin kotimainen suunnittelijaryhmä. Kohteet olivat Laakson-Auroran sairaala-alue Helsingissä ja Hatsalan koulupuiston alue Kuopiossa. Myös Norjassa, Suur-Osloon kuuluvassa Askerin kunnassa sijaitsevan Dikemarkin psykiatrisen sairaala-alueen kohde sai suomalaisvoittajat.

Hallitus päätti rakennusarkkitehtikoulutuksen alkamisesta neljässä ammattikorkeakoulussa

Rakennusarkkitehtikoulutus alkaa Metropoliassa, Savonia-ammattikorkeakoulussa, Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Oulun ammattikorkeakoulussa. Koulutusta haki kuusi ammattikorkeakoulua. Valtioneuvosto päätti asiasta tänään torstaina ammattikorkeakoulujen toimilupien käsittelyn yhteydessä.

Neste Jacobs sai Gasumin LNG-terminaalin projektinjohdon

Neste Jacobs Oy on voittanut tarjouskilpailun Gasum Oy:n Finngulf LNG- ja Balticconnector-hankkeen projektinjohtopalvelujen toimittamisesta. Neste Jacobs tuottaa yhdessä hankkeen alkuselvitysvaiheen muiden suunnittelutoimistojen kanssa esityksen, jonka perusteella Gasum tekee vuoden 2014 lopussa lopullisen investointipäätöksen hankkeesta. Sen jälkeen Neste Jacobs vastaa myös koko hankkeen toteutuksen projektinjohtopalveluista.