EMC Group osti Sähköpalvelu Lautiaisen

Talotekniikkakonserni EMC Group Oy on ostanut huolto- ja korjaustöihin sekä liike- ja toimitilojen muutostöihin erikoistuneen Sähköpalvelu Lautiainen Oy:n koko osakekannan. Vuonna 1988 perustettu Sähköpalvelu Lautiainen työllistää 14 henkilöä ja sen arvioitu liikevaihto kuluvalle vuodelle on 1,5 miljoonaa euroa. Helsinkiläinen Sähköpalvelu Lautiainen jatkaa edelleen toimintaansa itsenäisenä yhtiönä toimitusjohtajanaan yrityksen perustaja Seppo Lautiainen. Myös muu henkilökunta jatkaa tehtävissään.

Abloyn toimitusjohtaja jättäytyy sivuun vuoden 2008 lopussa

Kansainvälisen Assa Abloy -lukituskonsernin Suomen tytäryhtiön Abloy Oy:n toimitusjohtaja Matti Virtaala (57) jättää tehtävänsä kuluvan vuoden loppuun mennessä. Abloyta 21 vuotta johtanut Virtaala kertoo pohtineensa toimitusjohtajan tehtävistä luopumista jo parin vuoden ajan. Nyt on hänen mukaansa tullut aika jättää paljon matkustelua vaativa kansainvälinen työ nuoremmille. Seuraajan valintaprosessi on jo käynnissä.

Uponor uudistaa Euroopan organisaationsa

Uponor Oyj on julkistanut uuden eurooppalaisen organisaatiorakenteen, jossa talotekninen myynti ja markkinointi sekä jakelutie erotetaan Euroopassa omiksi organisaatioikseen. Uuden organisaation tarkoituksena on nopeuttaa kasvua ja lisätä synergiahyötyjä. Muutokset astuvat voimaan lokakuun alusta. Muutokset eivät koske yhtiön pohjoismaista yhdyskuntateknistä liiketoimintaa eivätkä Pohjois-Amerikkaa.

Sähköinsinööritoimisto Ylä-Sulkavasta vuoden sähkösuunnittelija

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Rakli ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto Stul ry ovat valinneet vuoden sähkösuunnittelijaksi Sähköinsinööritoimisto Ylä-Sulkava Oy:n Seinäjoelta. Palkinto luovutettiin torstaina 28. elokuuta sähköisen talotekniikan rakennuttajaseminaarissa Helsingissä.

Quattroservicesille useita urakoita pääkaupunkiseudulta

Quattro-yhtiöihin kuuluva talotekniikkaurakoitsija Quattroservices Oy on saanut toteutettavakseen useita urakoita pääkaupunkiseudulta. HUS-Kiinteistöt Oy on tilannut Helsingin Kolmiosairaalan sähkötyöt. Työt alkavat elokuussa 2008 ja valmistuvat elokuussa 2010. Urakan laajuus on noin 25 000 neliömetriä. SRV Toimitilat Oy on puolestaan tilannut Helsingin postikeskuksen neuvottelutilojen saneerauksen sähkötyöt. Työt on aloitettu ja valmistuvat marraskuussa 2008.

GSM Suomi osti Etelä-Suomen Sähköurakoinnin

GSM Suomi Oyj on ostanut hyvinkääläisen Etelä-Suomen Sähköurakointi Oy:n koko osakekannan. Uudisrakentamisen, remontoinnin ja teollisuuden asiakkaille erilaisia sähköalan urakointipalveluita tarjoava Etelä-Suomen Sähköurakointi työllistää 9 henkilöä, jotka siirtyvät GSM Suomen henkilökuntaan vanhoina työntekijöinä. Etelä-Suomen Sähköurakointi jatkaa toimintaansa GSM Suomen konserniyhtiönä, ja toimitusjohtaja Kimmo Aalto jatkaa tämän konserniyhtiön vetäjänä.

Are aloittaa CO2-jäähdytysjärjestelmien myynnin Suomessa

Are Oy on tehnyt sopimuksen ruotsalaisen Green & Cool -yhtiön kanssa edistyksellisen CO2-jäähdytysjärjestelmän myynnistä Suomessa. Green & Cool -yhtiö valmistaa kylmätekniikkaa, jossa kylmä- ja pakastelaitteet jäähtyvät talteen otetun hiilidioksidin avulla. Ensimmäinen päästötöntä kylmätekniikkaa hyödyntävä myymäläkokonaisuus avataan Äkäslompoloon 23.8.

Borealis ja Uponor julkistivat muoviteollisuuden ensimmäisen vesijalanjälki -ohjelman

Muoviratkaisujen toimittaja Borealis ja Uponor ovat julkistaneet Maailman vesiviikolla Tukholmassa yhteisaloitteen, jonka tarkoituksena on soveltaa ensi kertaa vesijalanjäljen käsitettä muovisovellusten valmistuksessa.