Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja Vantaan kaupunki ovat allekirjoittaneet uuden lainasopimuksen, jonka arvo on 34 miljoonaa euroa ja laina-aika 20 vuotta.
Tampereen kaupunki hakee ehdokkaita tai ehdokasryhmittymiä ilmoittautumaan Tampereen raitiotien toteuttajaksi. Toteutusmuotona on projektiallianssi, jossa valittu sopimuskumppani suunnittelee ja rakentaa hankkeen yhteistoiminnassa kaupungin kanssa.
Linja-autojen vaihtaminen sähkökäyttöisiin toisi kaupunkiliikenteeseen enemmän etuja ja olisi helpompaa kuin henkilöautojen sähköistäminen. Näin sanoo Teknologian tutkimuskeskus VTT.
Suomi on jäänyt pahasti jälkeen intermodaalikuljetusten eli yhdistettyjen kuljetusten kehittämisestä muuhun Eurooppaan verrattuna. Alan asiantuntijat koonneessa seminaarissa todettiin, että parhaat lääkkeet tilanteeseen ovat valtion pitkäjänteinen investointipolitiikka, markkinoille tulon esteiden poistaminen uusilta toimijoilta sekä rataverkon kunnostaminen ja kehittäminen.
Pohjola Rakennuksen uusin tytäryhtiö on Pohjola Rakennus Oy Infra, joka aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Näin 25 vuotta talonrakennuksessa toiminut Pohjola Rakennus alkaa toimia myös…
Ely-keskukset joutuvat säästämään 33 miljoonan euroa vuosina 2015-2018, minkä seurauksena 3 300 henkilöä joutui yt-neuvotteluihin. Vähennystarve on noin 700 henkilötyövuotta. Ely-keskuksia ohjaavat ministerit ovat sopineet yhteisistä tavoitteista ja pelisäännöistä säästöjen toteuttamisessa.
Valtio on valmis aloittamaan neuvottelut Soklin kaivoksen edellyttämistä liikenneinvestoinneista siten, että kaivos voisi aloittaa toimintansa vuonna 2020. Valtion osuus olisi alustavan arvion mukaan enintään 200 miljoonaa euroa.