Raksu: Talonrakentaminen vähenee edelleen vuonna 2010

Rakennusalan suhdanneryhmä Raksun tuoreen raportin mukaan talonrakentaminen vähenee vuonna 2010 vielä 3-5 prosenttia. Erityisesti toimistorakennusten, mutta myös teollisuus- ja varastorakennusten rakentaminen on heikkoa. Sen sijaan asuinaloitusten kasvu nopeutuu vuoden aikana. Uusia asuntoja arvioidaan aloitetun vuonna 2009 noin 22 000 ja aloitettavan tänä vuonna 23 000-24 000 kappaletta. Valtion tukeman tuotannon aloitukset vähenevät lievästi. Korjausrakentaminen jatkuu vilkkaana.

EK: Rakennusyritysten suhdannetilanne vielä varsin heikko

Rakennusyritysten suhdannetilanne on edelleenkin varsin heikko, vaikka loppuvuonna nähtiinkin pientä kohenemista, kertoo Elinkeinoelämän Keskusliiton suhdannebarometri. Lähitulevaisuuden suhdanneodotukset ovat aiempaa valoisammat, mutta vaihtelu toimialan sisällä on varsin suurta. Kyselyyn osallistuneiden yritysten uusien tilausten määrä laski viime vuoden lopulla vielä aavistuksen. Lähikuukausien aikana tilauksia arvioidaan kertyvän yhtä paljon kuin viime vuoden lopulla.

Rautaruukki uskoo voitolliseen vuoteen 2010

Teräsyhtiö Rautaruukin tulos ennen veroja romahti viime vuonna 359 miljoonaa euroa tappiolliseksi. Vuonna 2008 yhtiö teki runsaat puoli miljardia euroa voittoa. Liikevaihto putosi alle 2 miljardin euron edellisvuoden vajaasta 3,9 miljardista eurosta. Toimitusjohtaja Sakari Tammisen mukaan heikko tulos johtui pääasiassa myyntimäärien pienentymisestä ja myyntihintojen laskusta. Vuoden alkupuoliskolla korkeat raaka-ainekustannukset heikensivät tulosta.

Varamiespalvelu tuo romanialaisia rakennusmiehiä Suomeen

Henkilöstöpalvelualan markkinajohtaja VMP Group (Varamiespalvelu-Yhtiöt) tuo Suomeen tuhansia uusia työntekijöitä vuoteen 2012 mennessä. Yritys osti ulkomaista työvoimaa välittävän Work Control Oy:n liiketoiminnan. Esimerkiksi rakennusalan työvoimaa Varamiespalvelu-Yhtiöt tuo kaupan myötä maahan Romaniasta, myöhemmin ehkä muualtakin.

Pöyry mukana Panaman ensimmäisessä metrolinjassa

Pöyry on solminut sopimuksen Panaman ensimmäisen metrolinjan rakennushankkeeseen liittyvistä teknisistä tukipalveluista. Palvelut kattavat hankkeen suunnittelun, liikennepalvelujen tarvetta koskevien tietojen analysoinnin, ensimmäisen metrolinjan konseptin suunnittelun, tekniset määrittelyt tarjouspyyntöjä varten sekä asiakkaan avustamisen toimittajavalinnassa. Pöyryn palvelujen arvo on 1,1 miljoonaa euroa.

Kaukolämpöön liittyminen yhdeksi asuntotonttien luovutusehdoksi Vantaalla

Vantaa on määrittelemässä yhdeksi asuntorakentamiseen tarkoitettujen tonttiensa
luovutusehdoksi kaukolämpöön liittymisen niillä alueilla, joille kaukolämpöverkko
rakennetaan tai on jo rakennettu. Ehto koskee kaikkea asuinrakentamista.

Lemminkäinen uudistaa Olympiastadionin kentän

Lemminkäinen uudistaa Helsingin Olympiastadionin kentän. Uudistustyössä kentän nurmialuetta laajennetaan kansainvälisten vaatimusten mukaiseksi ja yleisurheilun suorituspaikat rakennetaan uudelleen. Samassa yhteydessä uusitaan muun muassa kentän salaojitus ja lämmitysjärjestelmä. Pääurakoitsija on Lemminkäinen-konserniin kuuluva Omni-Sica Oy. Lemminkäiseltä ovat mukana myös Lemminkäinen Infra Oy, joka toteuttaa asfaltointityöt sekä sähkö- ja tietoliikennetyöt tekevä Tekmanni Oy.

Länsimetron louhinta alkaa Ruoholahdessa tällä viikolla

Avolouhinta Ruoholahden metron huoltotunnelin suuaukolla käynnistyy tämän viikon lopulla. Louhinnan räjäytysten aikana Länsiväylän ja Salmisaarenkadun liikenne joudutaan pysäyttämään. Pysäytykset ovat 5-10 minuutin luokkaa. Avolouhintavaihe kestää noin pari viikkoa.