Tarasti Helsingin Sanomissa: ei saa syntyä 18 erilaista maakuntahallintoa

”Suomeen ei saa tulla 18 maakuntahallintoa, vaan yksi maakuntahallinto. Pitää saavuttaa yhdenmukaisuutta, ettei synny 18 erilaista maakuntahallintoa”, selvitysmies, ministeri Lauri Tarasti sanoi Helsingin Sanomissa. Hän jättää esityksensä mahdollisista tehtävien siirroista kunnilta itsehallintoalueille 26. tammikuuta.

Tarasti puhui tänään keskiviikkona valtiovarainministeriön järjestämässä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamista koskevassa kuulemistilaisuudessa.

”Olen ottanut aluehallinnon uudistamisessa lähtökohdaksi asiakaslähtöisyyden”, Tarasti kertoi. Myös ymmärrettävyys, yksinkertaistaminen ja yhdenmukaistaminen ovat Tarastin lähtökohtia.

Lehti kertoi, että Tarastin mukaan ilmassa on paljon pyrkimyksiä, joiden mukaan maakuntien tehtävät olisivat keskenään erilaisia. ”On tulossa 18 maakuntavaalia. Ei voi ajatella, jossakin maakunnassa olisi pieni määrä tehtäviä, osassa suuri määrä”, Tarasti tähdensi.

Poikkeuksena voivat hänen mukaansa olla esimerkiksi saamelaiskysymys, metropolialue ja kieliasiat kaksikielisillä alueilla. ”Pääsääntö on, että kussakin maakunnassa on samanlaiset kehittämistehtävät, oltiinpa Uudellamaalla tai Kainuussa.”

MMM:ltä ja YM:ltä paljon siirtoesityksiä

Tarasti sai joulukuussa ministeriöiltä selvitykset, mitä tehtäviä voitaisiin siirtää itsehallintoalueille. Hän totesi, ettei kaikkia esityksiä voitaisi toteuttaa. Tarastin mukaan etenkin maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ovat tehneet aika mittavia esityksiä tehtävien siirrosta kunnilta itsehallintoalueille.

Itsehallintoalueita on tulossa 18, ja ne on määrä perustaa nykyisten maakuntien pohjalle vuoden 2019 alussa. Niistä viidentoista vastuulla olisi myös sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Kolme maakuntaa järjestäisi sote-asiat yhdessä naapurimaakunnan kanssa.

Rakennuslehti