Kokeile kuukausi maksutta

Paras infra-alan AMK-lopputyö palkittiin

Destian vuosittain järjestämän paras infra-alan lopputyö -kilpailun parhaana palkittiin Jarmo Nousiaisen työ ”Tiemerkintämateriaalien kestävyyden vertailututkimus”. Työn lähtökohtana oli vuonna 2004 aloitettu kestävyystutkimus, johon Nousiainen osallistui koekentän tiemerkintämateriaalien maalauksen osalta. Hämeen ammattikorkeakouluun tehty lopputyö saattoi näin loppuun vuonna 2004 aloitetun kestävyystutkimuksen.

Destian vuosittain järjestämän paras infra-alan lopputyö -kilpailun parhaana palkittiin Jarmo Nousiaisen työ "Tiemerkintämateriaalien kestävyyden vertailututkimus". Työn lähtökohtana oli vuonna 2004 aloitettu kestävyystutkimus, johon Nousiainen osallistui koekentän tiemerkintämateriaalien maalauksen osalta. Hämeen ammattikorkeakouluun tehty lopputyö saattoi näin loppuun vuonna 2004 aloitetun kestävyystutkimuksen.

Kilpailuraadin mukaan palkittu työ parantaa infra-alan julkisuuskuvaa ja ottaa huomioon tuotekehityksen. Työ parantaa raadin mielestä myös tuottavuutta.

”Lisäksi Nousiaisen materiaali on laaja, myös mittaukset ja pohdinnat ovat hyviä”, kilpailuraadin puheenjohtaja Destian T&K-päällikkö Nina Raitanen sanoo.

Infra-alan lopputyö -kilpailun kunniamaininnan sai Hanna-Maija Innasen opinnäytetyö ”Siirrettävän muottikaluston kehittäminen sillan reunapalkin uusimiseen ja korjaamiseen”.

Destian vuosittain järjestämässä opinnäytetyökilpailussa palkitaan vuorovuosin paras ammattikorkeakoulussa ja tiedeyliopistossa tehty lopputyö. Ensi vuonna vuorossa on parhaan tiedeyliopistossa valmistuneen lopputyön palkitseminen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Paras infra-alan AMK-lopputyö palkittiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat