Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Karhulan kehityssuunnitelma valmistunut

Kotkan kaupunkisuunnittelun vastuualue on saanut valmiiksi vuonna 1977 Kotkaan liitetyn Karhulan keskustan kehityssuunnitelman. Karhulan keskustan kehittämiseen on investoitu 2000-luvulla hyvin vähän, kun taas Kotkan pääkeskukseen Kotkansaareen on samaan aikaan tehty investointeja toista sataa miljoonaa euroa. Kotkan kaupunki katsoo, että Karhulan elinvoimaisuuden takaamiseksi tarvitaan voimakkaita toimenpiteitä.

Kuuntele juttu

Karhula edustaa edelleen Kotkan pohjoista pääkeskusta joen ja valtatien risteyksessä. Sen liike-elämä on vilkasta, mutta ikääntyvä väestö, teollisuuden rakennemurros ja kuntaliitoksen jälkeensä jättämä eräänlainen juurettomuus ovat hidastaneet luonnollista kehitystä. Kaupunkirakenteen kehitystä ovat sanelleet lähinnä liike-elämän ja autoistumisen luomat ehdot.

Karhulan keskustan kehittämisen mahdollisuuksia on tutkittu kaupunkisuunnittelun omana työnä kuvallisten ideoiden esittämisen ollessa keskiössä. Kehityssuunnitelma tiivistää näkemyksen siitä, miten Karhulan keskustaa voidaan edelleen kehittää sen nykyisistä vahvuuksista käsin. Siinä on osoitettu runsaasti tilaa keskustaa tukevalle jatkorakentamiselle, joka soveltuu kaupalle, erikoiskaupalle, palveluille ja asumiselle.

Pysäköinnille ja kevyelle liikenteelle on haettu nykyistä toimivampia ratkaisuja. Kehityssuunnitelmassa Karhulaan on kaavailtu yhteensä 1 368 yleiseen käyttöön tai kiinteistöissä asiointiin varattua autopaikkaa. Määrässä on lisäystä yhteensä 185 uutta autopaikkaa verrattuna nykyiseen. Paljon painoa on asetettu myös julkisen ympäristön kehittämiselle viihtyisämpään ja vihreämpään suuntaan.

Karhulan keskustan kehittäminen on kolmiosainen projekti. Nyt esiteltävä kehityssuunnitelma tutkii aluetta kaupunkirakenteen, liike-elämän painopisteiden, väylästön ja ympäristön viihtyvyyden kannalta. Kotkan puistotoimistossa tehtävä Kymijoen Korkeakoskenhaaran kehittäminen virkistyskäyttöön on toinen osa projektia. Kolmas osa projektista on kansalaisten aktivointi.

Kehityssuunnitelman on tarkoitus toimia pohjana jatkoselvityksille ja kaavoitukselle.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Karhulan kehityssuunnitelma valmistunut”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat