Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Rakennuslehti Pietarissa: Venäjäkin alkaa vihertää

Venäjää ei mielletä ensimmäiseksi markkinaksi, jolla energiansäästö ja vihreys mitenkään erityisesti nostaisivat päätään. Rakennuttamisen ja kiinteistöomistuksen kansainvälistyminen sekä alati nouseva energianhinta on saanut sijoittajat Venäjälläkin keskittämään huomionsa energiatehokkuuteen. Vaatimustaso niin suunnittelussa kuin rakentamisessa kasvaa, mutta tämä on peli, jota käydään suomalaisten pussiin.

Venäjää ei mielletä ensimmäiseksi markkinaksi, jolla energiansäästö ja vihreys mitenkään erityisesti nostaisivat päätään. Rakennuttamisen ja kiinteistöomistuksen kansainvälistyminen sekä alati nouseva energianhinta on saanut sijoittajat Venäjälläkin keskittämään huomionsa energiatehokkuuteen. Vaatimustaso niin suunnittelussa kuin rakentamisessa kasvaa, mutta tämä on peli, jota käydään suomalaisten pussiin.

Kuuntele juttu

image

Projectus Teamin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Juha Pihlajamäki törmäsi asennemuutokseen äskettäisellä Venäjän-matkallaan Green Building Councilin kokoontuessa Moskovassa. Siellä hän korosti kuulijoilleen suunnittelun roolia energiatavoitteiden saavuttamisessa.

”Sellainen fiilis ainakin minulle tuli, että kiinteistöpäättäjät ovat hyvin kiinnostuneita aiheesta. Vielä viisi vuotta sitten elinkaariratkaisut eivät kiinnostaneet Venäjällä lainkaan, nyt energiankulutus sekä erilaiset luokitukset kiinnostavat ja nousevat voimakkaasti esille”, Pihlajamäki kertoo.

Venäjä on ilmastollisesti samankaltainen kuin Suomi, mutta rakentamisen tasossa on vielä paikattavaa. ”Vihreä rakentaminen on suunnittelun laatukysymys. Kun simulaatiot ja muut valmiin rakennuksen toimintaa selvittävät toimet tehdään ajoissa, niin sekä energiatodistukset että muut vastaavat luokitukset ja sertifioinnit tulevat melkein kaupanpäälle”, Pihlajamäki korostaa.

Projectus Teamilla on toimistot Moskovassa ja Pietarissa Ficoten (Finnish Construction Technology) puitteissa, jota pyöritetään yhdessä Vahasen insinööritoimiston kanssa. Siksi Pihlajamäkikin pystyy arvioimaan, että ongelmat molemmilla markkinoilla ovat identtiset ja pienemmissä kaupungeissa jopa vaikeammat.

Pihlajamäen mukaan Venäjän markkinat ovat edelleen taantumavaiheessa, mutta selkeästi elpymään päin. Kansainväliset toimijat vauhdittavat elpymistä, muun muassa Ikea aikoo laajentaa. Viimeaikaisia projekteja Projectus Teamillä ovat olleet muun muassa Stockmannin hankkeet niin Moskovassa kuin Pietarissa, mutta ne ovat jo loppusuoralla.

Onneksi teollisuushankkeet ja asuntorakentaminen tarjoavat paremmin töitä. Yhteistyötä on tehty kaikkien suomalaisten, niin Lemconin, YIT:n kuin SRV:nkin kanssa.

”Aihioita on paljonkin liikkeellä, mutta hankkeet eivät hevin käynnisty. Myös suomalaisilla on esimerkiksi Pietarissa paljon hankkeita vireillä, mutta päästä niihin mukaan on jo toinen juttu, sillä myös paikalliset suunnittelijat tarjoavat kovan kilpailun.”

Liiallinen kilpailu ja samanaikainen varovaisuus leimaavatkin Venäjän markkinoita. Esimerkiksi uutta toimistotilaa ei rakenneta, kun sitä on kaikkialla tarjolla yllin kyllin.

”Silti pidän Venäjän markkinoita erittäin potentiaalisina. Sinne haluamme satsata ja sinne aiomme panostaa jatkossakin”, Pihlajamäki korostaa.

Lue lisää aiheesta toimitussihteeri Johanna Hellstenin Näkökulma-palstan kirjoituksesta: Olemme tyytyneet bulkkiin

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslehti Pietarissa: Venäjäkin alkaa vihertää”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat