Rakennustyöläisiä altistuu yhä asbestille ilman suojavarusteita
Osa remontti- ja purkutyömailla työskentelevistä käsittelee yhä myrkyllistä asbestia ilman kunnollisia suojavarusteita. Myös vaadittuja asbestikartoituksia jätetään tekemättä ennen remonttien aloittamista.

Osa remontti- ja purkutyömailla työskentelevistä käsittelee yhä myrkyllistä asbestia ilman kunnollisia suojavarusteita. Myös vaadittuja asbestikartoituksia jätetään tekemättä ennen remonttien aloittamista.
Esimerkiksi Uudellamaalla työsuojeluviranomaiseen otetaan yhteyttä asbestia koskevissa asioissa lähes päivittäin, kertoo tarkastaja Mikko Mäkelä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Rakennusliitolle ilmoitetaan epäillyistä laiminlyönneistä lähes viikoittain. Työsuojelusihteeri Tapio Jääskeläisen mukaan tyypillisesti liittoon otetaan yhteyttä, kun työt ovat jo alkaneet ja herää epäilys siitä, että purkuyhtiöllä ei ole valtuutusta asbestipurkuun tai työntekijöiden koulutus on puutteellinen.
Jääskeläisen mukaan myös tehdyissä asbestikartoituksissa on ilmennyt ongelmia.
”Joukossa on ollut äärettömän huonolaatuisia. Silloin purkajat eivät pysty paikantamaan kaikkea asbestia rakennuksesta.”
Asbesti aiheuttaa muun muassa keuhkosyöpää.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Rakennustyöläisiä altistuu yhä asbestille ilman suojavarusteita”
Koska asbestikartoitus pitää tehdä?
Ennen remontteja, kun epäillään, että rikottavissa rakenteissa on asbestia.
Tai muutoin kun epäillään, että tilojen käyttäjät saattavat altistua asbestikuiduille.
Meillä EK:ssa tehdään voittoa kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Turvavarusteet maksaa.
Miehiä tulee lähes ilmaiseksi kortistosta.
Kaikki säätely pois sanoi katainenkin.