Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi rajusti maaliskuussa

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä pomppasi kuluvan vuoden maaliskuussa peräti 30 prosenttia vuoden takaisesta. Rakennuslupia myönnettiin yhteensä 3,0 miljoonalle kuutiometrille. Tammi-helmikuun vaisun lupakehityksen vuoksi koko ensimmäisen vuosineljänneksen lupakuutioiden kasvu vuoden takaiseen verrattuna jäi 4,3 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä pomppasi kuluvan vuoden maaliskuussa peräti 30 prosenttia vuoden takaisesta. Rakennuslupia myönnettiin yhteensä 3,0 miljoonalle kuutiometrille. Tammi-helmikuun vaisun lupakehityksen vuoksi koko ensimmäisen vuosineljänneksen lupakuutioiden kasvu vuoden takaiseen verrattuna jäi 4,3 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Vaikka rakentamisen heikko suhdannetilanne jatkuu, myönnettyjen rakennuslupien perusteella rakentamisen pahin alamäki näyttäisi taittuneen. Vuonna 2013 uudisrakennustöille myönnettiin rakennuslupa noin 37 miljoonalle kuutiometrille, mikä oli 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myönnettyjen rakennuslupakuutioiden määrän lasku tasaantui vuoden loppua kohden ja kääntyi jopa kasvuun viimeisellä neljänneksellä. Nyt siis myös kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen ennakkotiedot näyttävät kasvun jatkuneen.

Asuinrakennuksille myönnetyt rakennusluvat olivat erityisen voimakkaassa kasvussa kuluvan vuoden maaliskuussa. Kasvu selittyy pääasiassa asuinkerrostaloille myönnettyjen lupien suurella määrällä. Asuinrakennuksille myönnettiin lupia 1,28 miljoonaan kuutiometriin, missä oli kasvua 88 prosenttia vuoden takaisesta. Kappalemääräisesti kasvu oli vielä rajumpaa, sillä lupia myönnettiin yhteensä 3 676 asunnolla, mikä oli 108 enemmän kuin vuosi sitten.

Toisaalta asuinrakentamisen puolella vertailuluvut eivät ole kaksisia. Asuinrakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä supistui viime vuonna kaikista rakennustyypeistä eniten, melkein 20 prosenttia vuodesta 2012. Alkuvuoden ennakkotietojen perusteella näyttäisi käänne parempaan olevan käsillä myös asuinrakentamisessa. Kasvun taustalla ovat varsinkin pääkaupunkiseudulle kohdistuvat suuret kerrostalohankkeet, joille on myönnetty rakennuslupa vuoden alussa.

Muulle kuin asuinrakentamiselle myönnettyjen lupakuutioiden määrä kasvoi maaliskuussa vain 5,6 prosenttia vuoden takaiseen kuutiometrimäärään verrattuna.

Kovassa kasvussa ovat alkuvuonna olleet myös julkisten palvelurakennusten rakennusluvat. Niille myönnettiin maaliskuussa rakennuslupia 0,15 miljoonalle kuutiometrille. Tämä on peräti 94 prosenttia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Koko alkuvuoden osalta julkisten palvelurakennusten luvat kasvoivat 108 prosenttia 0,50 miljoonaan kuutioon.

Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä kasvoi maaliskuussa 36 prosenttia vuoden takaisesta. Niille myönnettiin rakennuslupia 0,74 miljoonalle kuutiometrille. Koko alkuvuoden osalta kasvua kertyi 51 prosenttia.

Teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä supistui maaliskuussa 4 prosenttia 0,45 miljoonaan kuutiometriin. Koko alkuvuoden osalta teollisuus- ja varastorakennusten luvat ovat painuneet kolmanneksella vuoden takaisesta 0,97 miljoonaan kuutioon.

Eniten kuluvan vuoden maaliskuussa laski maatalousrakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä. Niille myönnettiin rakennuslupia 0,18 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 42 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2013 maaliskuussa. Myös koko alkuvuoden osalta maatalousrakennusten luvat ovat painuneet rajusti, 49 prosenttia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi rajusti maaliskuussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat