Bravida nimitti projektinjohtajan datakeskushankkeisiin
Mika Streng on johtanut muun muassa teollisuuden putkistoprojekteja Pohjoismaiden ja Euroopan lisäksi Etelä-Amerikassa.
Bravida Finland on nimittänyt Mika Strengin projektinjohtajaksi yhtiön valtakunnallisiin datakeskushankkeisiin. Hän aloittaa tehtävässään lähiviikkojen aikana.
Strengillä on yli 30 vuoden kokemus teknisesti ja laadullisesti vaativista hankkeista kotimaassa ja kansainvälisesti. Hän on johtanut muun muassa teollisuuden putkistoprojekteja Pohjoismaiden ja Euroopan lisäksi Etelä-Amerikassa.
Viimeiset 15 vuotta hän on työskennellyt projektijohtamisen tehtävissä PMO-johtajana ja projektinjohtajana, joista viimeiset seitsemän vuotta Recionilla.
”Bravidalla on laaja osaaminen talotekniikan ja teollisuuden eri osa-alueilla suunnittelusta ja urakoinnista huoltoon ja ylläpitoon. Yhdessä vahvan paikallisen osaamisen ja konsernin tuen kanssa tämä luo erinomaiset edellytykset toteuttaa vaativia kokonaisuuksia. Datakeskukset ovat Suomessa nopeasti kasvava markkina, ja on hienoa päästä rakentamaan Bravidan roolia asiakkaiden kokonaisvaltaisena kumppanina datakeskushankkeiden kaikissa vaiheissa”, Streng sanoo.
Lue lisää: Bravida kasvatti tilauskertymäänsä
Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen sanoo, että Strengillä on vahva kokemus vaativien projektien menestyksekkäästä johtamisesta ja hän tuo mukanaan merkittävää osaamista Bravidan suuriin hankekokonaisuuksiin.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Bravida nimitti projektinjohtajan datakeskushankkeisiin”