GRK sai jatkosopimuksia Rail Balticasta
Sopimuksiin kuuluu sekä valmistelevia töitä että kehitysvaiheen jatko.
GRK ja Rail Baltic Estonia ovat allekirjoittaneet sopimuksen kahdesta osatilauksesta Rail Baltica -hankkeessa. Toinen tilauksista koskee hankkeen kehitysvaiheen jatkoa, joka sisältää kehitysvaiheen suunnittelun jatkamisen. GRK:n osuus tästä sopimuksesta on noin 1,1 miljoonaa euroa.
Lisäksi on allekirjoitettu sopimus valmistelevista töistä. Sen arvo on noin 30 miljoonaa euroa, josta GRK:n osuus on noin 12 miljoonaa euroa.
Rail Baltican kehitysvaiheessa tehtävät rakennustyöt on pilkottu työpaketteihin, joiden avulla varmistetaan hankkeen rakentaminen tavoitteiden mukaisesti myös toteutusvaiheessa. Uuden rahoituksen myötä käynnissä oleva kehitysvaihe jatkuu syyskuuhun asti, ja samanaikaisesti voidaan aloittaa toteutusvaiheen työt.
Kehitysvaiheen jälkeen toteutusvaiheesta tehdään erillinen päätös. Siihen voidaan siirtyä kerralla tai vaiheittain ja se on riippuvainen hankkeen tavoitekustannuksen sopimisesta.
Rail Baltican Tallinnan Ülemisten ja Pärnun välistä päärataa koskevan projektin kokonaisarvo optioineen on 394-540 miljoonaa euroa. GRK toimii allianssissa rakentajana ja sen osuus projektista on 40 prosenttia, joten arvo GRK:lle on noin 158-216 miljoonaa euroa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “GRK sai jatkosopimuksia Rail Balticasta”