Hyödynnä 1kk/0€ diginäyte!

Nimlaksen liiketoimintajohtajaa palasi kilpapingiksen pariin pitkän tauon jälkeen

Nimlaksen liiketoimintajohtaja Kimmo Lehtosen työpäivät kuluvat usein neuvottelupöytien ääressä. Pöydät kuitenkin vetävät miestä puoleensa myös vapaa-aikana – tosin silloin mukana on läppärin sijaan pingismaila ja pallo.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Kimmo Lehtonen palasi kilpapingiksen pariin vuosikymmenten tauon jälkeen. Kuva: Kimmo Lehtosen kotialbumi
Kuuntele juttu

Lehtonen oli nuoruusvuosinaan aktiivinen kilpapelaaja, kunnes kuvioihin tulivat työt ja perhe. Samalla pöytätennismailat saivat jäädä vuosikymmeniksi varastoon.

”Kesäisin saatoin toki pomputella jossain ulkopöydillä, mutta ei sen kummempaa”, Lehtonen kertoo.

Vuosikymmenen vaihteessa hän palasi totisemmin lajin pariin. Kipinä syttyi Pöytätennisliiton 80-vuotisgaalassa, johon Lehtonen osallistui muutaman vanhan kaverinsa kanssa. Pian sen jälkeen hän löysi itsensä pallottelemasta Ruskeasuon pingispyhätöstä.

”En ollut pelannut tosissani yli 20 vuoteen. Tuntuma löytyi yllättävän nopeasti, mikä tietysti lisäsi motivaatiota”, hän kertoo.

Paluu Ruskeasuolle oli muutenkin kotoisa, sillä hallilla pyöri kosolti vanhoja seura- ja pelikavereita sekä nuoruusvuosien vastustajia.

”Nyt voi silloisista tappiomatseista hakea revansseja ja välillä se jopa onnistuu”, Lehtonen naurahtaa.

Divarisarjaa ja veteraaniturnauksia

Nimlaksen liiketoimintajohtaja innostui pöytätenniksestä 12-vuotiaana ja maineikasta Tikkurilan TIP-70:ä edustaneen iskijän peliura jatkui 1990-luvun puoliväliin asti.

”Olin juniorivuosina keskitason pelaaja, jonka ranking oli 20:n nurkilla. Nyt se on 200:n tietämissä.”

Kilpailut vievät helsinkiläisen Wegan paidassa pelaavaa pallotaituria muun muassa 2. divisioonan otteluihin sekä veteraaniturnauksiin eri puolille Suomea.

Huhtikuun lopulla Lehtonen iski nelinpelissä Pohjois-Euroopan veteraanikisoissa Tanskassa kahdeksan parhaan joukkoon. Kisoissa oli mukana kolmisenkymmentä suomalaispelaajaa, jotka joutuivat useimmissa ikäluokissa seuraamaan naapurimaa Ruotsin dominointia.

”Pöytätennis oli aikanaan varsin iso laji ja veteraanikisat ovat todella suosittuja. Esimerkiksi edellisissä MM-kisoissa Roomassa vuonna 2024 oli eri sarjoissa yhteensä 6000 osallistujaa.”

Peliura vasta puolivälissä

Lehtonen pelaa veteraanikisoissa M60-sarjassa, jossa vastustajat ovat pääosin samaa ikäluokkaa. Divisioonapeleissä ja tavallisissa pingiskisoissa vastaan voi tulla myös ketteräjalkainen ja nopeakätinen juniori.

Kuntoakin tarvitaan, varsinkin jos voittoputki jatkuu ottelusta toiseen. Pelejä voi silloin kertyä samalle päivälle jopa toistakymmentä.

”Kroppa on kovilla, mutta lopulta ottelut ratkaistaan korvien välissä”, kokenut pingismies vakuuttaa.

Treenejä on Ruskeasuolla kolmesti viikossa. Lisänä ovat sarjapelit ja turnaukset.

Lajin harrastajamäärät ovat Lehtosen mukaan pudonneet nuoremmissa ikäluokissa selvästi sitten hänen taannoisista pelivuosistaan. Itse hän aikoo jatkaa pelaamista niin kauan kuin fysiikka vain kestää.

”Hiljattain pidetyissä veteraanien SM-kisoissa vanhin osanottaja oli 90-vuotias. Siihen verraten oma peliura on vasta puolivälissä.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nimlaksen liiketoimintajohtajaa palasi kilpapingiksen pariin pitkän tauon jälkeen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat