YIT sopi 80 miljoonan euron jälleenrahoituksesta

YIT on sopinut yhteensä 80 miljoonan euron jälleenrahoituksesta maturiteettirakenteensa parantamiseksi. Lainat koostuvat 50 miljoonan euron eläkelainasta, joka erääntyy elokuussa 2019 ja 30 miljoonan euron pankkilainasta, joka erääntyy elokuussa 2017. Nyt sovittujen lainojen keskikorko on YIT:n kesäkuun 2014 lopun velkasalkun keskikorkoa alhaisempi.

YIT käynnistää 60 miljoonan euron kerrostalohankkeen Moskovan alueella

YIT käynnistää uuden Park-nimisen kerrostalokohteen rakentamisen Moskovan alueella Krasnogorskin kaupungissa noin neljän kilometrin päässä Moskovan kehätieltä. Kohteen arvo on noin 60 miljoonaa euroa ja sen on määrä valmistua vuoden 2016 loppuun mennessä.

Danske Bankin mukaan Venäjän kriisi tuntuu jo Suomessa

Danske Bank arvioi tiistaina julkistamassaan suhdannekatsauksessa, että Venäjän taantuma tuntuu jo Suomessa. Naapurimaahan on kauppavaihdon arvolla mitattuna Suomen tärkein kauppakumppani. Venäjän talouden heilahtelut vaikuttavat Suomen talouteen suoraan kolmella tavalla: viennin ja tuonnin, matkailun sekä Venäjän Suomeen tekemien suorien investointien kautta.

Peikko toimittaa runkojärjestelmän BW Tower-toimistotaloon Lahteen

Peikko toimittaa runkojärjestelmän Lahteen rakenteilla olevaan BW Tower -toimistotaloon. Runkojärjestelmä käsittää 1,3 kilometriä Deltapalkkeja ja 100 tonnia muita rungon komponentteja, kuten liittopilareita ja muita teräsrakenteita. Peikko vastaa myös rungon asennuksesta. Toimitukset alkavat lokakuussa ja rungon asennustyö valmistuu 2015 maaliskuuhun mennessä. Kokonaisuudessaan kohde valmistuu marraskuuhun 2015 mennessä.

YIT palkittiin Latvian energiatehokkain rakennus -kilpailussa

YIT:n kerrostalohanke Akacijas palkittiin Latvian energiatehokkain rakennus -kilpailussa. Kilpailun järjesti Latvian talousministeriö, ympäristöministeriö ja Latvian tasavallan alueellinen kehittäminen yhdessä Buvinzenieris-lehden kanssa. Kilpailu järjestettiin neljättä kertaa.

YIT rakentaa Toasille opiskelija-asuntoja Tampereelle

YIT on tehnyt Tampereen Opiskelija-asuntosäätiö Toasin kanssa sopimuksen 73 vuokra-asunnon rakentamisesta Tampereen Hervantaan. Asuntojen keskipinta-ala on noin 35 neliötä. Lisäksi kiinteistöön tulee reilun 300 neliön liiketila lähikaupalle. Rakentaminen käynnistyy syyskuussa, ja asunnot valmistuvat lokakuussa 2015. Samalla YIT ja Toas tekivät esisopimuksen Kalevan alueelle keväällä toteutettavasta noin 60 asunnon kohteesta.

YIT vastaa Helsingin Pakilan katujen kunnossapidosta allianssimallilla

YIT, Viherpalvelut Hyvönen ja Helsingin kaupunki ovat sopineet Pakilan katujen ja puistojen kunnossapitotöistä allianssimallilla. Sopimuksen arvo on noin 7 miljoonaa euroa. Sopimusaika on viisi vuotta neljä kuukautta sisältäen allianssin kehitys- ja toteutusvaiheen. Sopimus koskee Pakilan, Paloheinän, Maunulan, Metsälän, Patolan ja Pirkkolan alueita. Kehitysvaihe alkaa sopimuksen allekirjoituksesta ja toteutusvaihe lokakuun alussa.