Kartelli on rosvousta

”Yksikin kartelli on liikaa. Nyt on neljä kartellia liikaa”, sanoi Ruotsin rakennusurakoitsijoiden, Sveriges Byggindustrier BI:n toimitusjohtaja Bo Antoni neljästä Ruotsissa paljastuneesta asfalttikartellista vuonna 2002.

Pian tämän jälkeen asfalttikartelli paljastui myös Suomesta, ja mukana oli pitkälti samoja yrityksiä kuin Ruotsin ja Norjankin kartelleissa suomalaisella Lemminkäisellä lisättynä. Sekä Ruotsissa että Suomessa kartelli paljastui alalla toimineiden tunnustusten kautta. Muut tietenkin aluksi kiistivät ja suhtautuivat käräyttäjiin kuin ammattiyhdistysliike vasikoihin. Skanska on vaatinut ja saanutkin yhdeltä käräyttäjältä jopa korvauksia, koska Skanskan johto ei oman selityksensä mukaan tiennyt Suomen kartellista ostaessaan asfalttiyhtiö Tekran. 

Rakennusteollisuuden johto aluksi jopa hämmästeli Rakennuttajaliiton aktiivisuutta vahingonkorvauskanteiden teossa. Hämmästelyyn vastattiin tylysti: kyse on jäsentemme rahoista.

Kilpailuviraston kanta oli selvä. ”Kartelli on vanhanaikainen ja simppeli, suorastaan alhainen liikkeenjohdon muoto. Se on todellista rosvousta. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että lainvastaiset kartelliyritykset ovat tienanneet asiakkaidensa kustannuksella aivan hirvittäviä summia rahaa”, totesi Kilpailuviraston silloinen ylijohtaja Matti Purasjoki.

Meillä kartellia ei pidetä rikoksena eikä siitä seuraa henkilökohtaisia tuomioita. Purasjoen kanta oli kuitenkin selvä. Hänen mielestään kartellia pyörittäneiden henkilöiden rikosoikeudellinen vastuu olisi syytä selvittää.

Se jäi kuitenkin tekemättä samoin kuin se mikä oli niiden, oikeuden nimeltä mainitsemien virkamiesten virkavastuu, jotka olivat tietoisia kartellista ja jopa osallisia siihen, ja jotka aiheuttivat yhteiskunnalle kymmenien miljoonien vahingon. Nyt todetaan vain, että mahdollinen rikos on vanhentunut ja valtioltakin näyttää löytyvän edelleen luottamusta ainakin yhden tällaisen henkilön palveluksiin. Olisiko rikos vanhentunut, jos nämä henkilöt olisi tuotu esiin jo oikeuden alkuvaiheessa eikä vasta loppusuoralla?

Mielenkiintoista myös on, että jos käräjäoikeus nyt kerran katsoo valtion tienneen kartellista ja Tieliikelaitoksen olleen siinä osallisena, niin miksi valtiota sitten ei velvoitettu korvaamaan kuntien vahinkoja. Ilmeisesti tätä päätöstä ei voi tehdä takautuvasti, koska vastuukysymys käytiin läpi jo varsinaisessa oikeudenkäynnissä, joka käsitteli syyllisyyttä ja seuraamusmaksuja.

Kartelliyhtiöt määrättiin nyt maksamaan vahingonkorvauksia ylihintoja vuosina 1994-2002 maksaneille kunnille eli ne eivät selvinneet pelkällä seuraamusmaksulla. Korvaukset olivat kuitenkin selvästi pienemmät mitä kunnat vaativat, mikä noteerattiin pörssissä kurssinousuna.

Tässä oikeudenkäynnissä näyttövelvoite vahingosta oli rikoksen uhreilla ja kartelliyhtiöiden mukaan jokaisen niistä olisi pitänyt erikseen pystyä todistamaan maksettu ylihinta. OIkeus määritteli sitten kuntakohtaisesti ylihinnan suuruudeksi joko 15 tai 20 prosenttia, ja Kemi ei pystynyt osoittamaan ylihintaa ollenkaan.

Kilpailuviranomaiset tutkivat asfalttikartelliepäilyjä jo 1980-luvun lopulla, mutta silloin viranomaiset tyytyivät Asfalttiliiton meriselitykseen. Moni kartellinomainen toiminta oli sallittua vielä 1980-luvulla, mutta tarjouskartellit oli silloinkin jo kielletty.

1990-luvulla Lemminkäinen osti talousvaikeuksissa olleen Hakan lukuisilta pieniltä asfalttiyrityksiltä hankkimat asfalttikoneet. Kun niille ei ollut käyttöä taantumasta kärsivässä Suomessa, Lemminkäinen vei niitä muun muassa Tanskaan, jonne tilaajat olivat toivoneet sitä purkamaan alan kartellia. Tanskalaiset (mm. Icopal) tekivät pikaisesti vastavalkeat Suomeen. Ne ostivat asfalttiyhtiöitä (mm. Valtatie ja Interasfaltti) joiden avulla käynnistivät paikallisia hintasotia. Sota päättyi yritysten väliseen sopuun, jonka yksi seuraus on nyt selvitetty asfalttikartelli.

Kun markkinatilanne ”normalisoitui” niin Suomessa kuin Tanskassakin, niin tanskalaiset saattoivat myydä Suomessa asfalttiyhtiönsä mm. Lemminkäiselle ja NCC:lle. Ala jatkoi siten taas voimakasta keskittymistään.

2000-luvulla pohjoismaisen asfalttikartellin keskeiset osapuolet NCC ja Lemminkäinen ostivat valtion asfalttiyhtiöitä pois kilpailemasta, NCC Suomesta ja Lemminkäinen Norjasta. Toisin päin se ei olisi onnistunut yritysten ison, paikallisen markkina-aseman vuoksi. Lemminkäinen ja NCC omistivat yhdessä myös Viron suurimman asfalttiyhtiön Tasfilin. Skanska puolestaan osti Tampereen kaupungilta sen asfalttiliiketoiminnat. Nyt Lemminkäinen, NCC ja Skanska hallitsevat Suomen, Ruotsin ja Norjan asfalttimarkkinoita. Eli mihin kartelleja enää tarvittaisiinkaan.