Rakennusten ylläpito näyttää olevan jatkuva ongelma kiinteistönomistajille. Kosteusvaurioita ja sisäilmaongelmia tulee ilmi vanhojen rakennusten lisäksi myös uudehkoissa ja uusissa kohteissa, ja korjaushankkeetkaan eivät välttämättä onnistu niin kuin on odotettu. Perusteelliset korjaukset voivat maksaa niin paljon, ettei syrjäseutujen rakennuksia kannata korjata, vaan joudutaan harkitsemaan purkua jo muutaman vuosikymmenen ikäisille taloille.
Miksi näin on käynyt, ja miksei tutkimustieto, parantuva koulutus ja osaaminen ole tuottanut parempaa tulosta?
Vanhassa rakennuskannassa on monenlaisia rakennuksia, ja niissä kunkin aikakauden parhaan tiedon mukaisia rakenteita. Jälkikäteen tarkastellen monet aikanaan yleiset rakenteet voidaan kuitenkin luokitella riskirakenteiksi, joiden käytöstä on jo ehkä luovuttukin. Uusissakin rakenteissa on omat vaurioitumisriskinsä. Riskit eivät välttämättä toteudu, jos rakennusta käytetään ja ylläpidetään hyvin, ja esimerkiksi kosteusrasitus pidetään alhaisena. Toisaalta, jos riskirakenteita ei tunnisteta, kuntoa ei seurata eikä alkavaan vaurioitumiseen puututa, voivat vauriot ja haitat kehittyä pitkälle.
Korjaushankkeiden onnistumisessa oleellista on pätevien asiantuntijoiden käyttö. Jo kiinteistön normaalissa ylläpidossa ja kunnon systemaattisessa seuraamisessa sekä korjaustarpeen toteamisessa tarvitaan asiantuntemusta. Korjaushankkeiden päätösten pitää perustua kiinteistönpidon strategiaan ja rakennuksen ennakoituun tulevaan käyttöön.
Korjaushankkeeseen pitää kiinnittää pätevät ja kokeneet rakennuttaja, kuntotutkijat ja suunnittelijat. Pätevyys ei ole firma- vaan henkilökohtaista. Asiantuntijat ja urakoitsijat pitää kilpailuttaa laatu eikä hinta edellä. Eri korjausvaihtoehtoja pitää tuottaa ja vertailla niin, että tilaaja osaa tehdä tietoisesti hänelle parhaan valinnan.
Korjaushankkeen laadunvarmistus on oleellinen osa toteutusta. Hankkeen aikaiset yllätykset ja muutokset on hoidettava yhtä hyvällä asiantuntemuksella kuin pohjana oleva alkuperäinen suunnitelmakin. Kaikkien päätösten pitää perustua kylmästi tietoon eikä esimerkiksi julkiseen keskusteluun ja mielikuviin.
Mitä valmistuvan insinöörin sitten pitäisi tietää, että hänestä voisi tulla pätevä korjausrakentamisen asiantuntija? TTY:ssä korjausrakentaminen ei ole pääaine, koska meillä ajatellaan, että hyvä korjausrakentaja tarvitsee ensin pohjaksi hyvät tiedot uudisrakentamisesta, esimerkiksi rakennesuunnittelusta. Tätä osaamista täydennetään ja syvennetään korjausrakentamisessa tarvittavilla mm. vanhoja rakenteita ja rakennusmateriaaleja, vauriomekanismeja, syvällistä rakennusfysiikkaa, korjaustekniikkaa ja kuntotutkimuksia käsittelevillä kursseilla. Opetuksessa käytetään myös teollisuuden kokeneiden asiantuntijoiden panosta ja konkreettisia korjauskohteita, joihin opiskelijat tutustuvat harjoitustöissään.
Korjausrakentamisen sivuaineen tai vastaavat kurssit on suorittanut noin 50 TTY:ltä valmistuvaa diplomi-insinööriä vuosittain. Monet syventävät alan osaamistaan vielä diplomityöllä tai erikoistöillä. Nämä opinnot antavat hyvän pohjan jatkuvalle oppimiselle työuran aikana. Pätevyys ja asiantuntemus syntyy vasta kokemuksen myötä.
Korjausrakentamisen tutkimus on viime vuosina painottunut perinteisten vauriomekanismien, kuntotutkimusten ja korjausmenetelmien lisäksi rakenteiden kosteusturvallisuuden ja kosteusvauriokorjausten sekä rakennusfysiikan ja energiatehokkuuden eri osa-alueille, kiinnostuksen kasvaessa myös elinkaaren hallinnan ja kiertotalouden kysymyksiin. Tutkimuksen volyymissa olisi tiedon tarpeeseen ja asioiden merkitykseen nähden vielä paljonkin kasvattamisen varaa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Korjausrakentajaksi ei tulla suoraan koulun penkiltä”