Rakennusala on tunnettu alan ulkopuolella muutosvastaisuudestaan, mutta innovaatiot ovat kuitenkin ohjanneet vuosikymmeniä alaa tulevaisuuteen tehokkaampien toimintamallien johdolla.
Työmaalla tai parakissa alan arvostetuimmista kerrottavat legendat sisältävät varsin usein tarinan selviytymisestä täpärästä tilanteesta. Esikuvia etsitään ja niiden avulla pyritään kehittymään itse selviytyväksi näistä täpäristä tilanteista – ratkaisten vaivattomasti pulmia.
Opiskellessani rakennusmestariksi yllätyin, kuinka vähän tutkinnon sisällössä keskityttiin ongelmanratkaisun keinoihin. Alalla työskennellessä luovaa ongelmanratkaisua arvostetaan, mutta keinoja ei kouluteta. Tasalaatuinen tekeminen on tehokasta, ja juoksematta ei Jukolan viestiä voiteta. Mittavimmat erot tehdään kuitenkin ratkaistaessa haasteita. Ratkaisun luomiseen tarvitaan inhimillistä luovuutta.
Alalla kuin alalla on alaryhmä, joka ylistää tekoälyn mahdollisuuksia suu vaahdossa. Hurja innostus on eittämättä perusteltua ja kumpuaa uusista mahdollisuuksista. Kokemukseni perusteella tekoäly on erinomainen apuväline ja tarjoaa loogisia ratkaisumalleja, kuten tietokirjatkin. Parasta ratkaisuaan luodessaan tekoäly vaatii kysymyksiä, jolloin käskyttäjä toimii kapellimestarina ja virtuaalinen ystävä hakkaa rumpua haluttuun tahtiin soittaen huilulla ehdottamiaan melodioita joukkoon.
Jotta ratkaisumallia voidaan käyttää lähteestä riippumatta vallitsevaan ongelmaan, on malli sievennettävä oikeaan muotoon. Näin yhtälön tulos saadaan esiin. Kun projektin tai prosessin osassa on haaste, se harvoin on vain numeraalinen, joten pelkkä yhtälön ratkaisu logiikalla ei ratkaise ongelmaa.
Rakennusalalla ihmiset empiirisen kokemukseni mukaan kokevat harvoin itseään luoviksi ja työyhteisössä olevaa vapaa-ajan kuvataiteilijaa ihmetellään. Taide on kuitenkin viestintää, jossa yhden vaikuttavan osan aikaansaaminen on keksimistä. Tavoiteltaessa viestin välittymistä kohteelle monin erilaisin tavoin on kyseessä luovuus.
Luovuus ei ole vain synnynnäinen ominaisuus, vaan opittava taito. Väitettä tukee myös erinomainen Edward De Bonon tunnetuksi tekemä luovan ajattelun muoto, lateraalinen ajattelu, jossa keskiössä on haasteen lähestyminen epätavallisesta suunnasta.
On toki vaikeaa keksiä ratkaisu, miten rakennusalalle ja yritykseen kuin yritykseen tuodaan luovuuden löytämisen ja kannustamisen keinoja. Apua varmasti olisi henkilöstön kannustamisesta kirjallisuuden pariin, ja tuskin tutustuminen toisinajattelijoihin jarruttaa henkilön itsenäisen ajattelun juoksua.
Päätöksessä kuin päätöksessä on mukana ripaus jos toinenkin sattumaa. Päätöksen tuottama onnistuminen on varmaa vasta onnistuessaan. On olennaista, että kun henkilöstössä havaitaan päätökseen johtanutta luovaa ongelmanratkaisua, sitä tuetaan ja kannustetaan, jotta ilmiö saa tuulta purjeisiin.
Luovuutta tarvitaan ongelmanratkaisun lisäksi itseilmaisuun ja ajan hengessä pysymiseen. Nämä lienevät tärkeitä asioita niin henkilöstölle kuin liiketoiminnallekin.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Rakennusalan pitäisi kannustaa enemmän luovuuteen”
Alan ongelma luovuuden suhteen taitaa olla se, että luovimmat oppivat pitämään ajatuksensa hyvin nopeasti ominaan, kun alan konkarit kertovat kuinka pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen ja kuinka tähänkin asti on tehty näin ja hyvin on pärjätty.
Juokseminen, yhden yön ihmeet ja kovaakin kovempi kiire taas ovat kunnia-asioita, joilla paljon kehuskellaan ja ylpeydellä niitä muistellaan, vaikka yhden yön ihmehän tarkoitaa lähinnä vain sitä, että aikataulu ei ole pitänyt. Juokseminen taas sitä, että töitä ei ole suunniteltu vaan lähinnä improvisoidaan prosesseja ja tasaista tahtia halveksuen.
Digitaalisuudesta voisi sanoa sen, että sitä ei juuri rakennusalan tuotantovaiheessa ole ollut. Siinä samassa lähtökuopassa poljetaan kuin 10 vuotta sitten, eikä mitään erityistä edistymistä ole ollut nähtävissä.
Aika paljon voisi muuttua, ja parempaan suuntaan, jos ala ei olisi niin muutosvastarintainen kuin kylillä puhutaan.
Artikkelissa sanotaan; ”Luovuus ei ole vain synnynnäinen ominaisuus, vaan opittava taito.”
Lähdettäisiinkö liikkeelle siitä, että edellä mainittu ajatus otettaisiin tosissaan, mutta ei pelkästään yksilöiden osalta. Eikö se voisi olla totta myös yhteisöissä, organisaatioissa? Mielestäni ilman muuta työyhteisökin voi oppia luovaksi.
Rakennusalalla vallalla oleva kilpailuvaltti, ”nopeasti ja halvalla” on tehokkain luovuuden tappaja.
Kyse on mielestäni johtamisen kulttuurista.
Ajatus siitä, että ”meillä ei tarvitse tehdä asioita tyhmästi, vaan jos löydät toisen tavan tehdä vähintään yhtä laadukkaasti jonkun asian, sen voi vapaasti tehdä” on jo mielestäni signaali siitä, että työyhteisössä on vapaus ajatella itse, eikä tarvitse miettiä tai kysellä. Voi vapaasti toteuttaa omaa ajatustaan. Rakennusala ei tietysti ole mikään peliala, jossa keskitään aivan jotain ufoja juttuja, mutta järjelliset ja ammattitaitoiset ihmiset ymmärtävät, mitä tuolla tarkoitetaan.
Luovuus on prosessi, ensin vapautetaan mieli havainnoimaan ja pohtimaan asioita. Siitä se lähtee.
Muistan aikoonaan lanseerattiin ajatusta oppivasta organisaatiosta. Oli hienoa huomata sen todella toimivan.
Olisiko syytä lanseerata seuraava leveli….vaikkapa ”ajatteleva organisaatio” tms…
Kyllä luovuutta saadaan toteutukseen kun hankinnassa otetaan sellaisen mahdollistaminen mukaan. Liian usein julkisissa hankinnoissa määritellään tiukat kriteerit hankintavaiheessa ja sillä estetään tehokkaasti luovat ratkaisut. Tämä eritoten asiantuntijahankinnoissa näkyy ja se taas johtaa asiantuntijoiden hankintaan joilla ei ole annettavaa toteutuksen hankinnan luoviin ratkaisuihin.