Kokeile kuukausi maksutta

Vuonna 1972 rakennustyössä sattui 45 541 työtapaturmaa, joissa kuoli 59 rakentajaa. Työurani aikana noin 800 rakentajaa on menettänyt henkensä työtapaturmissa. Rakennusalan turvallisuus on parantunut vuosikymmenten saatossa. Vuotuiset tapaturmat ovat vähentyneet kolmasosaan ja kuolemantapaukset lähes kymmenesosaan.

Alalla puhutaan tapaturmataajuudesta työturvallisuuden päämittarina. Kuinka moni duunari ja työnjohtaja tietää, mitä tarkoittaa tapaturmataajuus 85 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti? Luvut on tarkoitettu ammattilaisia varten.

Työntekijöille tapaturmataajuusluvut tulee kertoa kansankielellä. Esimerkiksi näin: ”Firmassamme sattui viime vuonna 85 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti eli joka seitsemäs työntekijämme joutui tapaturman uhriksi.” Viimeisimpien ennusteiden mukaan joka yhdeksäs rakentaja joutuu vuosittain tapaturman uhriksi. Yksi tapaturma aiheuttaa keskimäärin 16 päivän poissaolon työstä.

Olen udellut työnjohdon ja työntekijöiden tapaturmatuntemusta. Vastaukset lähtevät tuhannesta tapaturmasta ylöspäin. Vuonna 2011 rakennusalalla sattui ennakkotietojen mukaan noin 15 200 työtapaturmaa, mikä tarkoittaa 70 tapaturmaa työpäivää kohden. Ne aiheuttavat yrityksille lähes 600 000 euron menetykset päivittäin.

Rakentajien liikevoitto (RT:n jäsenyritysten) vuonna 2011 oli keskimäärin 4,4 prosenttia. Yksi ohimenevä tapaturma maksaa keskimäärin 8 500 euroa. Kattaakseen yhden keskimääräisen tapaturman kustannukset on rakennusyrityksen myytävä tuotteitaan 193 000 eurolla. Vakavat tapaturmat ovat kalleimmillaan jopa miljoonavahinkoja.

Vuosittain rakentajat maksavat tapaturmista noin 130 miljoonaa euroa. Rakentajien keskimääräisen liikevoittoprosentin mukaan on tuotteita myytävä lähes kolmen miljardin euron edestä, jotta tapaturmakustannukset saadaan katettua.

Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritysten tavoite on nolla tapaturmaa vuoteen 2020 mennessä. Se on kova tavoite, mutta saavutettavissa. Pienissä järjestäytymättömissä yrityksissä eletään kuin villissä lännessä. Sen paremmin työntekijät kuin työnantajatkaan eivät tunnu välittävän turvallisuusmääräyksistä. Tosiasia lienee, että määräyksiä ei tunneta, joten niitä ei voi noudattaakaan. Onneksi työsuojeluviranomaiset ovat ryhdistäytyneet ja ottaneet painopisteekseen myös nämä ongelmayritykset ja -työmaat.

Olen miettinyt kuolemantapauksia tutkiessani, miksi työntekijät ottavat suhteettoman suuriakin riskejä? Eikö vaaroja todellakaan osata työpaikalla tunnistaa. Eikö työmaalla keskustella vaarallisista työkohteista ja -vaiheista. Onko työnjohto välinpitämätöntä vai työntekijät itsepäisiä? Eikö välitetä tai uskalleta puuttua vakaviinkin ongelmiin? Onko kyse hiljaisesta hyväksynnästä?

Hiljaisen hyväksymisen kulttuuri on työyhteisöön muodostunut asenne. Se kuvaa tapaa suhtautua turvallisuuteen työssä ja on käytäntö siitä, miten työyhteisö tai esimiehet hyväksyvät turvallisuuteen liittyviä poikkeamia. Hiljainen hyväksyntä on tarttuvaa. Yrityksen ylimmän johdon toimitusjohtajasta alkaen on katkaistava esimerkillään virheellisen toiminnan hyväksyminen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Turvallisuusmiehet ja -naiset ovat palkkansa ansainneet”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Jussi Markkanenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/jussi-markkanen/